AfterDawn: IT-alan uutiset

New Line Cinema julkaisee teräväpiirtoelokuvia

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.9.2007 07:59 Kommentteja (7)

New Line Cinema julkaisee teräväpiirtoelokuvia Warnerin tytäryhtiönä tunnettu elokuvastudio New Line Cinema on ilmoittanut julkaisevansa elokuvia sekä Blu-ray- että HD DVD -levyillä.
New Line Cineman ensimmäinen teräväpiirtojulkaisu on vuoden 2007 versio Hairspray-elokuvasta. Elokuvan Blu-ray-versio tulee myyntiin Yhdysvalloissa marraskuun 20. päivä samaan aikaan elokuvan DVD-julkaisun kanssa. HD DVD -versio ilmaantuu myyntiin vuoden 2008 alkupuolella, mutta sen tarkkaa julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu.

Syy Blu-ray- ja HD DVD -versioiden eriäville julkaisuille on formaattien eroissa, sillä HD DVD -elokuvien kanssa ei voi käyttää aluekoodeja toisin kuin Blu-ray-elokuvissa. Ongelmana on elokuvien julkaisu, sillä New Line Cinema ei itse jakele elokuviaan, vaan elokuvien jakelun hoitavat yleensä eri tahot eri puolilla maapalloa. Tämän vuoksi osa HD DVD -elokuvista voidaan julkaista vasta, kun kaikkien markkina-alueiden julkaisu on tapahtunut. Rajoitus ei koske kaikki elokuvia, joten osa New Line Cineman elokuvista julkaistaan samaan aikaan Blu-ray-, HD DVD- ja DVD-formaateissa.

New Line Cineman markkinoinnista vastaava Matt Lasorsa totesi, ettei formaattien välinen sota ole vielä ratkennut, jonka vuoksi New Line Cinema seuraa emoyhtiö Warnerin strategiaa ja julkaisee teräväpiirtoelokuvat molemmissa formaateissa.

Itse Hairspray-elokuvan kaikki versiot sisältävät runsaasti extroja ja tämän lisäksi sekä HD DVD- että Blu-ray-versiot hyödyntävät molempien formaattien uusia interaktiivisia ominaisuuksia Behind the Beat -videokommenttiraidan muodossa, jota voi katsella samaan aikaan itse elokuvan kanssa.

Lähde:
High-Def Digest

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

115.9.2007 8:20

Sormusten Herrat tänne, kiitos.

215.9.2007 18:01

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kubbi:
Sormusten Herrat tänne, kiitos.
Jep varmasti hienot olisi, mutta eikös todellisia teräväpiirtoleffoja saada sitten kun ne on myös kuvattu hd kameroilla.

Vanhojen leffojen julkaisu hd tai blu-ray levyllä ei kait tee elokuvasta vielä todellista hd leffaa.

Oliko nämä sorbusten herrat jo kuvattu nykytekniikalla??

316.9.2007 9:26

Lainaus:
Jep varmasti hienot olisi, mutta eikös todellisia teräväpiirtoleffoja saada sitten kun ne on myös kuvattu hd kameroilla.

Vanhojen leffojen julkaisu hd tai blu-ray levyllä ei kait tee elokuvasta vielä todellista hd leffaa.

Oliko nämä sorbusten herrat jo kuvattu nykytekniikalla??

Ymmärtääkseni tää nykyinen 1080p (FullHD etc) ei vastaa kuvanlaadultaan vielä ollenkaan normaalia 35mm tai 70mm filmiä.

416.9.2007 9:31

Leffat kuvataan filmille ei nauhalle jonka takia jokainen frame elokuvassa on oma valokuvansa. Jos oikein muistan (jota epäilen) niin jo kotimaan elokuvissa (ainaki matti ja pahatpojat kuvattiin super16 jos oikein muistan) käytetään 16mm (tai 35mm) filmejä joten jokaisen framen resoluutio on jotain päälle 2000xjotain (ei enää muistu ollenkaan mielee) joten hd elokuvan teko ei ole ongelma vanhoistakaan elokuvista. Hollywoodissa tietenkin viellä paremmat kamat kun täällä.
Oisit varmaan itekki tajunnu jos oisit miettinyt... :D mietippä elokuvateatteria jonka kangas voi olla vaikka 15metriä leveä niin miltä se näytyyäisi normi pal resolla eli 720x567.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.9.2007 @ 11:37

516.9.2007 19:49
tuhero
Inactive

Juu.., ja kun kerran gigantistakin saa jo kohtuuhintaa Full HD videokameroita, niin tottahan toki ne on ollut elokuvastudioiden käytössä ja pari vuosikymmentä :-D

617.9.2007 9:37

En ole varma, mutta luulempa että HD-resoluutiota on osattu filmille kuvata jo ehkä vajaa sata vuotta. Tosin optiikan laatu, käytetty kamera jne. on ollut elokuvan tekijöillä resurssikysymys.

http://en.wikipedia.org/wiki/35_mm_film

Nykyään maksava kuluttaja odottaa leffateatterissa tenniskentän kokoisella valkokankaalle heijastettavan hieman parempaa resoa kuin telkkarin ruudulla näkemänsä.

717.9.2007 13:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 375H&H:
En ole varma, mutta luulempa että HD-resoluutiota on osattu filmille kuvata jo ehkä vajaa sata vuotta. Tosin optiikan laatu, käytetty kamera jne. on ollut elokuvan tekijöillä resurssikysymys.

http://en.wikipedia.org/wiki/35_mm_film

Nykyään maksava kuluttaja odottaa leffateatterissa tenniskentän kokoisella valkokankaalle heijastettavan hieman parempaa resoa kuin telkkarin ruudulla näkemänsä.
Juu niin odottaa ja ainakin itseä joskus potuttaa Finnkinon teattereissa suttuinen kuvanlaatu. Ei toki aina, mutta joskus on ollut aikas ala-arvoista kuvanlaatua.
Tämä lienee johtuvan projektoreista?? Ei itse filmistä.

Helsingissä Finnkinon täysin digitaalinen teatteri kuulemma on huippuluokkaa.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa (24.2.2018 18:28)
Suosiotaan jatkuvasti nostava kilpapelaaminen, nk. eSports, vaatii paljon paitsi pelaajalta niin myös välineiltä. Itse pelikoneen, ohjaimien ja muiden oheislaitteiden lisäksi myös sovelluspuoli ....
Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....

Uutisarkisto