AfterDawn logo

Miljoona iPhonea alta aikayksikön

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
4 kommenttia

Apple kertoi maanantaina myyneensä miljoonannen iPhone-puhelimensa.

"Miljoona iPhonea vain 74 päivässä, kesti melkein kaksi vuotta ennen kuin saavutimme saman rajapyykin iPod-soittimella", Steve Jobs muisteli Applen tiedotteessa.

"Uskon, että Apple tiesi jo edellistä ennustetta laatiessaan, että miljoona täyttyy aikaisemmin. Ei hinnanalennus ole voinut vaikuttaa näin nopeasti", tilittää puolestaan Pacific Crestin analyytikko Andy Hargreaves Reutersille.

iPhonea odotetaan Euroopan markkinoille vielä tämän vuoden puolella, mutta tähän mennessä puhelinta on saanut vain ja ainoastaan Yhdysvalloissa AT&T-puhelinoperaattorin kytkypakettina. Nokian N95-multimediapuhelimen 1,5 miljoonan kappaleen myynti huhti-kesäkuussa ei ole siis vertailukelpoinen tulos, koska puhelin on saatavilla ympäri maailman.

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs on kertonut iPhonen tavoittelevan kymmenen miljoonan kappaleen myyntiä ensi vuoden loppuun mennessä. Business Week -lehden mukaan Apple harkitsisi jopa oman matkapuhelintaajuuden hankkimista. Saman asian tiimoilta on ollut huhuja myös hakukonejätti Googlen aikeista. Yhdysvalloissa onkin luvassa jännittäviä hetkiä tammikuussa, kun analogisen television alta vapautuvia taajuuksia aletaan huutokauppaamaan seuraavan sukupolven matkapuhelinverkkojen käyttöön.


Matkapuhelinoperaattoribisneksen aloittamiseen tarvittavan verkkotoimiluvan hinnan arvioidaan nousevan jopa huimiin, yhdeksän miljardin dollarin lukemiin. Taajuuden ostajan täytyy lisäksi maksaa verkon rakentaminen.


Lähteet:
The New York Times
Helsingin Sanomat

4 KOMMENTTIA

Sebu921/4

Ei mikään paha suoritus noinkin ylihintaiselta laitteelta.

375H&H2/4

Hetkinen, onko tämä jälkiHYPE varmasti tarpeellista. Kyllä fanipojat ostavat iphonen ilman jatkuvaa hypetystäkin. ;-)

375H&H3/4

Lainaus:

Yhdysvalloissa onkin luvassa jännittäviä hetkiä tammikuussa, kun analogisen television alta vapautuvia taajuuksia aletaan huutokauppaamaan seuraavan sukupolven matkapuhelinverkkojen käyttöön.

hmmm... tulee jotenkin mieleen sanat: Relander, Sonera, Saksa, Ilma, UMTS ja optiot.

mjk4/4

Ei paha myyntiluku...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT