AfterDawn logo

Maksukanavat näkyviin antennitalouksille

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
12 kommenttia

Antennitaloudet eri puolilla Suomea pääsevät nauttimaan syksyn ja ensi kevään aikana maksukanavista tasavertaisemmin, kun C- ja E-kanavapakettien peittoalue laajenee uusien täytelähettimien ansiosta.

Täytelähettimien asentamisen jälkeen C-kanavanippu näkyy noin 95 prosentissa antennitalouksista. Kyseiseinen kanavapaketti sisältää Canal plus -elokuvakanavia sekä urheilukanavia.

Kanavanippu E leviää myös suunnitelmien mukaan, jolloin ensi keväänä sen on määrä näkyä noin 85 prosentilla antennitalouksista. E-nippu avattiin kuun alussa ja se sisältää Discvovery Channelin, Eurosportin, KinoTV:n, MTV3 Faktan, Music Televisionin, Nickelodeonin, SVT Europan ja Big Brother 12/7 -kanavan.

"Myös maksullisten kanavanippujen näkyvyys laajenee jatkuvasti, vaikka niillä ei olekaan valtakunnallisten televisiokanavien tapaan velvollisuutta laajaan näkyvyyteen", kertoo Digitan myynti- ja markkinointijohtaja Jaakko Harno.

Vaikka täytelähettimet laajentavat maksukanavanippujen näkyvyysaluetta, ei varsinkaan E-kanavanippu tule olemaan ainakaan vielä kaikkien antennikotien ulottuvilla. Kanavat näkyvät kuitenkin kaapeliverkossa niilläkin alueilla, joilla E-nippu ei vielä toimi.


Lisäkuluja antennitalouksille?

Kaapelitelevisioliitto on varoittanut antennikiinteistöjä mahdollisista lisäkuluista, joita voi ilmetä Euroopan unionin radiotaajuuksien uusjaon jälkeen. Suomeakin mahdollisesti koskevat taajuusmuutokset lisäävät antennivastaanoton vaatimuksia ja tulevat mahdollisesti aiheuttamaan lisäinvestointeja antennitalouksissa. Kaapelitelevisioyhtiöt pitävät verkkonsa kunnossa itse, joten kaapelikiinteistöillä ei ole tarvetta investoida uusiin laitteisiin tai antenneihin.

Kaapelitelevisioliiton mukaan E-kanavanipun vastaanotossa ilmenneet ongelmat eivät koske kaapelitelevisioverkkotalouksia.


Lähteet:
MTV3
Digitoday

12 KOMMENTTIA

Jumppa1/12

Talonyhtiön antenniremontti tehtiin 3 viikkoa sitten.

E-kanavanippu ei näy.

Hienosti houdettu homma.

admins2/12

joo näkyvät, tai jos ois kortti, voisivat näkyä välillä. Signaali voimakkuus 50%.

vempula3/12

Kaapelitelevisio <3

TemeTee4/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vempula:

Kaapelitelevisio <3

<3

Shadown5/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jumppa:

Talonyhtiön antenniremontti tehtiin 3 viikkoa sitten.

E-kanavanippu ei näy.

Hienosti houdettu homma.

Joo kun noille kanavanipuille on omat vahvistimensa ja taloyhtiöt eivät ottaneet tuota E:tä huomioon. Sama ongelma on kaiketi todella monella muullakin (meidän yhtiö mukaan lukien), koska PlusTV:n ja DigiTV:fi sivuilla on huomautusta ja selitystä tuolle, jollei E näy.

donjaffa6/12

Eikös tuo E-nippu ole maksullinen? En valita, mutta ihmetyttää, että Discovery, Eurosport ja Music TV näkyvät tuosta nipusta. Onkohan kyseessä vain joku mainoskikka. Tämä siis Tampereella ja antenniverkossa. Canalin total-paketti löytyy myös, mutta kaikissa mainoksissa tuota E-nippua tarjotaan hintaan 10€ kuukaudessa.

Shadown7/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti donjaffa:

Eikös tuo E-nippu ole maksullinen? En valita, mutta ihmetyttää, että Discovery, Eurosport ja Music TV näkyvät tuosta nipusta. Onkohan kyseessä vain joku mainoskikka. Tämä siis Tampereella ja antenniverkossa. Canalin total-paketti löytyy myös, mutta kaikissa mainoksissa tuota E-nippua tarjotaan hintaan 10€ kuukaudessa.

Kaikki E-nipun kanavat ovat maksullisia. Mutta siltikin sen nipun pitäisi virittäytyä ja kanavien kohdalla tulla "Ei korttia" tai "Ei oikeuksia", jollei ole korttia. Esim. minulla ei koko nippua tunnu olevan ollenkaan, koska vahvistimet sulkevat koko nipun pois taajuusalueelta mikä boxiini asti tulee.

mjk8/12

Heh, Heh digi, digi...

Coroner749/12

"Kanavanippu E leviää myös suunnitelmien mukaan, jolloin ensi keväänä sen on määrä näkyä noin 85 prosentilla antennitalouksista. E-nippu avattiin kuun alussa ja se sisältää Discvovery Channelin, Eurosportin, KinoTV:n, MTV3 Faktan, Music Televisionin, Nickelodeonin, SVT Europan ja Big Brother 24/7 -kanavan."

Eikös tuo Big Brother 24/7 -kanava ole kuitenkin antennitalouksissa--> 12/7 eikä kuten uutisessa mainittu 24/7. 24/7 mielestäni näkyy vain kaapelitalouksissa.

toope10/12

Muut kanavaniput näkyvät 99-100% signaalilla mutta E kanavanipun kanavia ei vaan löydy.

donjaffa11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Coroner74:

Eikös tuo Big Brother 24/7 -kanava ole kuitenkin antennitalouksissa--> 12/7 eikä kuten uutisessa mainittu 24/7. 24/7 mielestäni näkyy vain kaapelitalouksissa.

12/7 ainakin täällä...

Shadown12/12

Joo kyllä se 24/7 näkyy antennista juuri E nipusta. Katsoaksesi lähetystä pitää olla PlusTV-kortti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT