AfterDawn logo

Piraattikoirat saivat pestin Yhdysvalloista

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
16 kommenttia

Laittomat piraattielokuvalevyt haistavat koirat, Lucky ja Flo, ovat rantautuneet takaisin Yhdysvaltoihin pitkän Malesian komennuksensa jälkeen.

MPA:n (Motion Picture Association) kouluttamat mustat labradorinnoutajat ovat kylväneet jo kauan kauhua Malesian maaperällä piraattipomojen keskuudessa. Koirat ovat avustaneet maan viranomaisia useissa suurissa piraattiratsioissa, joissa on takavarikoitu jopa miljoonia laittomia tallenteita.

Lucky ja Flo pääsivät heti saavuttuaan tositoimiin, ja ovatkin osoittaneet ammattitaitonsa jo kolmessa New Yorkin Queensin hallintoalueella suoritetussa iskussa. Operaation seurauksena poliisi sai haaviinsa tuhansia piraattielokuvalevyjä ja onnistui pidättämään kolme jälleenmyyjää.

"Erikoiskoulutetut DVD-levyn hajun tunnistavat koirat ovat ottaneet Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran aktiivisesti osaa DVD-piratismia vastaan suunnattuun taisteluun", kertoi Queenin yleinen syyttäjä.

Lucky ja Flo saivat pestin Yhdysvalloista, koska päättäjät haluavat levittää tietoutta piraattikaupan vaaroista ja sen vaikutuksesta talouteen.


Aiemmin viime kuussa Malesian hallitus palkitsi kyseiset koirat ansiokkaasta työstä kunniamitalein. Lucky ja Flo auttoivat viiden kuukauden Malesian matkallaan maan viranomaisia takavarikoimaan piraattitallenteita yli 4,4 miljoonan euron arvosta. Malesia on kertonut aloittavansa omien piraattikoirien kouluttamisen laittoman elokuvakaupan kitkemiseksi maasta.


Lähde:
Slyck

16 KOMMENTTIA

jmpk1/16

Olisi ihan mielenkiintoista tietää mikä ero on piraattitallenteen ja oikean tallenteen hajussa? Toisaalta piraattejakin on varmaan monenhajuisia.

jmpk2/16

edt. ja vielä tupla

mjk3/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jmpk:

Olisi ihan mielenkiintoista tietää mikä ero on piraattitallenteen ja oikean tallenteen hajussa? Toisaalta piraattejakin on varmaan monenhajuisia.

Normaali levy (original) on yleensä prässätty, ei poltettu joten niiden haju on erilainen. Tuolloin koirien on helppo haistaa onko ns "piraatteja" talossa...

Alexisa4/16

Vaikka koirat haistaisivat alkuperäisetkin levyt, niin jos lastiluettelossa lukee jotain ihan muuta on siinä vaiheessa hyvä alkaa tarkistamaan lastin sisältöä. Mutta kuten mjk jo sanoikin, niin piraattitallenteet ovat todennäköisesti poltettuja levyjä ja näin ollen myös haisevat erilaiselta kuin prässätyt levyt.

Jossain kerrottiin ihan tarkkaan mitä ne koirat haistavat. Olisiko kyseessä ollut juuri poltettujen levyjen tietty muovilaatu.

EDIT:

Wikipedia tietää.

Lainaus:

Although the dogs are sponsored and publicized on the premise that they can detect counterfeit DVDs, they have no ability to distinguish between counterfeit DVDs and any other polycarbonate optical disc.

http://en.wikipedia.org/wiki/Lucky_and_Flo

Eli ilmeisesti koirat pystyväty haistamaan polykarbonaatin.

vmm885/16

... ja taas on mennyt hyviä huumekoiria hukkaan...
Ei mutta, kyllä oikeat piratismista tuloja saavat tuleekin käräyttää.
Olettaisin että koirat ei välttämättä erota viiden tai kymmenen levyn "satsia" mutta joku pari kymmentä on jo varmasti havaittavissa.
(ja älköön kukaan ämpyttäkö koiran hajuaistin herkkyydestä, olen siitä hyvin tietoinen)

Voisikohan kukaan ehdottaa paikalliselle lex-kampelalle (vai oliko se karpela?) myös piraattikoirin koulutusta jotka haistaisi p2p-liikenteen?? :D

kolmis6/16

joo minä "haistan" p2p liikenteen eli siitä vaa palkatkaa minut palakka on semmset <90 000€/kk ni kärsii niitä harhaan menneitäkin tulla.

joo mutta oikeesti ei suomeen kaipaa kukaa tätä

Peppi_7/16

Eipä tuolla päin katukaupassa paljon poltettuja levyjä muunnissä näy. Kyllä ne on aina prässättyjä.

megx8/16

Lainaus:

they have no ability to distinguish between counterfeit DVDs and any other polycarbonate optical disc.

http://en.wikipedia.org/wiki/Lucky_and_Flo

Eli ilmeisesti koirat pystyväty haistamaan polykarbonaatin.

Siinä kyllä lukee, että eivät pysty.

jaska5519/16

IHAN HYVÄ että elukat kiusaavat niitä jotkaa tekee bisnestä piraateilla.
en kyl olis uskonut että alkuperäisesti poltetun ja piraatin välillä olis joku erilainen haju.
Mutta jos prässää piraattilevyt vaikka paskalla niin se poltto haju vissii katoaa.

megx10/16

Kuten sanottu niin vaikka olisi, eivät koirat sitä haista..

sieni11/16

hobon näkösiä nuo koirat!

Lauzi12/16

Eikös joku porukkaa yrittänyt lannottelilla peitellä noita romppujen hajuja eikä onnistunut.

BlasterX13/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jaska551:

Mutta jos prässää piraattilevyt vaikka paskalla niin se poltto haju vissii katoaa.

Eihän se haju mihinkään katoa. Ja jos koira on opetettu haistamaan se polykarbonaatti, niin haistaa se sen vaikka paskaläjän alta (ellei paskaläjä todella tiivistä levyä sisäänsä, niin ettei ilma pääse sisään tai ulos).

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Eikös joku porukkaa yrittänyt lannottelilla peitellä noita romppujen hajuja eikä onnistunut.

Kyllä ja tuosta viellä pitävämmäksi todisteeksi Mythbustersien (= Myytinmurtajat) jakso: Mythbusters - S05E05 - Dog Myths. Eivät tosin juuri levyjä yrittäneet etsiä ja peiteaineetkin olivat partavesi ja kahvijauhe sekä pippuri.

jaska55114/16

Eikös muuten joitaa laillisia levyjäkin polteta????

kolmis15/16

kyllä poltetaan. voithan esimerkiksi tehdä omakustanteisen musiikkilevyn ja sitten myydä sitä ihan sillä hinnalla kuin haluat eikä se että se on poltettu tee siitä sen enempää piraattia kuin levyprässikään.

core216/16

Lainaus:

Lainaus:

they have no ability to distinguish between counterfeit DVDs and any other polycarbonate optical disc.

http://en.wikipedia.org/wiki/Lucky_and_Flo

Eli ilmeisesti koirat pystyväty haistamaan polykarbonaatin.

Siinä kyllä lukee, että eivät pysty.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lucky_ja_Flo

wikissä on Suomen kielellä,kerrottu näin

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT