60 gigatavun PlayStation 3 katoamassa Yhdysvalloista

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 1.9.2007 19:09 Kommentteja (18)

60 gigatavun PlayStation 3 katoamassa Yhdysvalloista Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli on kokenut useita muutoksia Yhdysvalloissa sen julkaisun jälkeen ja viimeisimmän tiedon mukaan konsolin 60 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli olisi katoamassa Yhdysvaltojen markkinoilta.
Sonyn Dave Karraker kertoi PC World -lehdelle, ettei Sonyn omissa varastoissa ole enää konsolin 60 gigatavun kiintolevyllä varustettuja malleja. Karrakerin mukaan niitä löytyy kuitenkin vielä kauppiailta ja heidän varastoistaan.

Kyseistä mallia on myyty Yhdysvalloissa 500 dollarin hintalapulla heinäkuun alusta asti, jonka myötä PlayStation 3:n myynti kasvoi huomattavasti. Samalla Sony toi myyntiin 80 gigatavun kiintolevyllä varustetun version konsolista, jonka mukana seurasi myös MotorStorm-peli. 80 gigatavun mallissa taaksepäin yhteensopivuus PlayStation 2 -pelien kanssa on kuitenkin toteutettu ohjelmallisesti, joten 60 gigatavun malli tukee paremmin PlayStation 2 -pelejä.

80 gigatavun mallin hinta on 600 dollaria ja tällä hetkellä ei ole varmuutta siitä, miten Sony aikoo reagoida tämän paketin hinnoitteluun, kun viimeiset halvemmat konsolit katoavat kaupoista.



Sony on luvannut tiedottaa asiasta myöhemmin lisää, mutta tällä hetkellä uskotaan, että Sony tulee pudottamaan jäljelle jäävän 80 gigatavun mallin hintaa, jotta konsolin hinnanalennuksen tuomat hyvät myynnit jatkuisivat myös tulevaisuudessa.

Lähteet:
DailyTech
GameSpot

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

18 kommenttia

11.9.2007 19:13

Pääsivät eroon PS2 raudasta tällä päivityksellä, eli saivat tuotantokustannuksia alas.

21.9.2007 20:21

Johan tekivät temput. Poistivat PS2 piirin koneesta. Eli kohta lkaa olemaan nämä vanhemmat 60Gt konsolit kovaa kamaa kun kaikki PS2 pelit eivät toimikkaan. Tai edes osa.

31.9.2007 21:48

No sonya ei ostaa kukaan.. itselläni oli ps2 ja lasten pelejä kaikki tyynni.. boxin pelit ainakin minulle sopivampia.. en ostaisi ps3:sta vaikka 360:n hintaan myytäisi.. ei tarvetta..Nyt pelailen Cubella, dreamcastilla ja 360 Elitellä... ei tarvetta sonyn leluun... jopa klassiset vanhemman konsolin pelit kiinnostavat enemmän kuin ps 3:n pelit.

42.9.2007 00:11

No minä ainakin ostan PS3:sen.XBOX360 on ollu julkaisusta lähtien,3peliä ostanu jotka on kiinnostanu.Kaikki muut alustat mukaan lukien PC on tarjonnut parempaa.

52.9.2007 03:47

Konsoleista kiinnostavin on toki Wii, ja sitä seuraa PS3, mutta PC-pelaaminen vie voiton. Jotenkin tämä hiiri-näppis -yhdistelmä tuntuu kaikkein luontevimmalta :)

62.9.2007 05:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bleeding:
Konsoleista kiinnostavin on toki Wii, ja sitä seuraa PS3, mutta PC-pelaaminen vie voiton. Jotenkin tämä hiiri-näppis -yhdistelmä tuntuu kaikkein luontevimmalta :)

Varsinkin räiskintäpeleissä.

72.9.2007 06:25

Minä itse olen ajatellut että se sonyn harmaalaatikko (ps) on paras sonyn konsoli. Itseltäni löytyy aika monta konsolia ja vain 1 ps2:n on ollut ja itse en pitänyt ko laitteesta. Nyt on hyllyllä /varastossa, nes,smes, n64, gba, gba sp, ps, dc, xbox, xbox 360, ja tietysti pc:tä 2 ja mac. Osan olen saanut työnipuolesta firmasta ja osa ihan itse ostettuna. Joten konsoleista on kokemusta. Testasin ps3:sta ja mielestäni x360:ssä samat pelit näyttivät paremmilta. Harmittaa vain itseäni että nämä nykyvalmistajat haluavat laitteesta monitoimilaitteita joten pelaaminen on ilmeiseti jäämässä ns viihdekäytön jalkoihin. Itse en niitä enää luettele konsoleiksi koska konsoli on vain pelaamista varten. Pc on edelleen minun suosikkini. Mutta tuo 60 gb poistaminen nostaa taatusti ko laitteen kysyntää käytettynä..

82.9.2007 07:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bleeding:
Konsoleista kiinnostavin on toki Wii, ja sitä seuraa PS3, mutta PC-pelaaminen vie voiton. Jotenkin tämä hiiri-näppis -yhdistelmä tuntuu kaikkein luontevimmalta :)
Joo, harmi vaan että kaikki Wiin "parhaat" pelit on pastellivärisiä lastenpelejä. Halvan hinnan vuoksi se on kuitenkin myydyin uusista konsoleista.

92.9.2007 08:33

Call of duty 3 aika reippasti kivemman näköinen ps3 kuin wiillä tai xbox360

103.9.2007 07:41
Shadown
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tege:
Johan tekivät temput. Poistivat PS2 piirin koneesta. Eli kohta lkaa olemaan nämä vanhemmat 60Gt konsolit kovaa kamaa kun kaikki PS2 pelit eivät toimikkaan. Tai edes osa.
Niinhän se piti alunperinkin. Alusta lähtien Sony on sanonut, että vain ensijulkaistuissa konsoleissa on PS2-rauta ja myöhemmin se poistetaan.

Vai luuliko joku ihan oikeasti, että jenkeissä ja Japanissa tullaan myymään PS2-raudallista versiota ja muualla maailmassa emulaattorilla toimivaa?

113.9.2007 15:51

ei kuulu hirveesti tähä mutta kerron..... playstations 3 toimii 1,2,3pelit eli playstations 1 pelit, playstations 2 pelit ja tietinkin kolmosen pelit... jotki vaarmaa tiesjo mut kerroin viel!

123.9.2007 15:51

ei kuulu hirveesti tähä mutta kerron..... playstations 3 toimii 1,2,3pelit eli playstations 1 pelit, playstations 2 pelit ja tietinkin kolmosen pelit... jotki vaarmaa tiesjo mut kerroin viel!

133.9.2007 17:18
mijuve
Inactive

Kiva ku kerroit kahdesti niin ei heti unohdu :D. Ps3 ja xbox 360 yhteisissä peleissä ei oo kyllä mitään eroa.

144.9.2007 19:07
mummells
Inactive

ps3 on kyl sillein ihan hyvä mut jos netti ei oo 1gt isonpi on päivitykset aika tuskaa

155.9.2007 08:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mijuve:
Kiva ku kerroit kahdesti niin ei heti unohdu :D. Ps3 ja xbox 360 yhteisissä peleissä ei oo kyllä mitään eroa.
Tulevat EA:n urheilupelit ainakin pyörivät PS3:lla 30fps, kun taas boxilla 60fps. E3:ssa taisi tuon muuten kertoa...
Fight night round 3:ssa tais olla kans jotain pientä eroa, mitä nyt muistelen. Noiden kahden koneen erot on kylläkin viellä aika pieniä mitä grafiikkaan tulee.

Linkkikin löyty:
http://www.gamespot.com/features/6162742/p-6.html

165.9.2007 12:56
mijuve
Inactive

no koita sitten erottaa silmällä että kumpi on 30 ja kumpi 60. Arvaukseksi menee.

175.9.2007 12:56
mijuve
Inactive

no koita sitten erottaa silmällä että kumpi on 30 ja kumpi 60. Arvaukseksi menee.

186.9.2007 09:55

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mijuve:
no koita sitten erottaa silmällä että kumpi on 30 ja kumpi 60. Arvaukseksi menee.
Kyllähän sen nyt huomaa...
Eri asia on sitten, että onko siitä mitään hyötyä/iloa. Itseäni ei ainakaan kyseiset pelit kiinnosta, joten en pidä väliä.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Motorola Razr tekee taas paluun – Simpukkapuhelimessa on taittuva näyttö Motorola Razr tekee taas paluun – Simpukkapuhelimessa on taittuva näyttö (22.1.2020 17:31)
Motorola Razr -mallisto on noussut Yhdysvalloissa samanlaiseen kulttimaineeseen kuin Nokia 3310 on Suomessa. Siksi uuden Motorola Razr -puhelimen lanseeraus on maassa iso uutinen. Vielä isommaksi ....
Vihdoin alkaa tapahtua – WhatsAppin tumma teema on lopputestauksessa Vihdoin alkaa tapahtua – WhatsAppin tumma teema on lopputestauksessa (22.1.2020 17:09)
WhatsApp on päivittänyt pikaviestipalvelun Android-sovelluksen uuteen beta-versioon ja sen mukana julkiseen betaan on tullut dark mode -teema. Tumman teeman avulla voit vähentää silmiin kohdistuvaa ....
Google pidentää useiden uusien Chromebookien ohjelmiston päivitystukea 8 vuoteen Google pidentää useiden uusien Chromebookien ohjelmiston päivitystukea 8 vuoteen (22.1.2020 10:53)
Google on kertonut Bett -tapahtumassa pidentävän Chrome OS -laitteiden ohjelmiston päivitystukea kahdella vuodella vuoden 2020 tai sen jälkeen julkistettujen laitteiden kohdalla. Aikoinaan ....
Netflix kasvoi odotettua enemmän – Disney ja Apple eivät tehneetkään lovea kasvuun Netflix kasvoi odotettua enemmän – Disney ja Apple eivät tehneetkään lovea kasvuun (22.1.2020 06:21)
Vaikka kilpailu suoratoistomarkkinoilla kiristyi viime vuoden lopulla Apple TV+:n ja Disney+:n lanseerausten takia, eivät ne onnistuneet tekemään lovea Netflixin kasvulukemiin. Pikemminkin päinvastoin, ....
Apple aloittaa pian uuden iPhonen tuotannon – Julkaistaan maaliskuussa Apple aloittaa pian uuden iPhonen tuotannon – Julkaistaan maaliskuussa (22.1.2020 05:54)
Apple on tilannut uuden iPhonen tuotannon alkavaksi helmikuussa jotta uutukainen voidaan esitellä yleisölle maaliskuun aikana. iPhonien myynnin sanotaan olleen viime aikoina korkealla tasolla ....

Uutisarkisto