AfterDawn logo

Universal aloittaa DRM-vapaan musiikin myynnin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
20 kommenttia

Maailman suurimpana musiikkijättinä tunnettu Universal Music Group aloittaa DRM-suojaamattoman musiikin myynnin vielä tämän kuun aikana. Universal on kuitenkin liikkeellä testimielessä, joten kyseessä ei ainakaan toistaiseksi ole pysyvä päätös DRM-vapaan musiikin myynnistä.

Universalin kokeilujakso alkaa tämän kuun 21. päivä ja päättyy ensi vuoden tammikuun 31. päivä. Musiikkia myydään MP3-tiedostoina 99 sentin kappalehintaan useissa eri internetin musiikkikaupoissa ja tällä hetkellä ainakin Amazon, RealNetworks, Best Buy ja Wal-Mart ovat varmasti mukana Universalin hankkeessa. Joukosta puuttuu kuitenkin Applen iTunes, jonka epäillään puuttuvan yhtiöiden välisten erimielisyyksien takia.

Jupiter Researchin analyytikko Michael Gartenberg sanoo Universalin testaavan samalla sekä DRM-vapaan musiikin kysyntää markkinoilla että Applen voimakkuutta digitaalisen musiikin markkinoilla. Jos musiikki käy hyvin kaupaksi, on hankkeen jatkuminen tulevaisuudessa enemmän kuin todennäköistä.


EMI aloitti DRM-vapaan musiikin myymisen aikaisemmin tänä vuonna, joten Sony BMG:n ja Warner Music Groupin vastaavia operaatioita odotetaan edelleen. Sekä Sony että Warner ovat jo testanneet DRM-vapaan musiikin myymistä pienemmissä mittakaavoissa, joten yritykset saattavat odottaa EMI:n ja Universalin tuloksia, ennen suuremman kaupankäynnin alkua.

Lähteet:
Ars Technica
The Washington Post

20 KOMMENTTIA

oxygenol1/20

onnea ja menestystä Universalille tämän johdosta.

Sebu922/20

Hyvä homma, luulisi kuitenkin iTunesista löytyvän, vielä kun maksaa juuri tuon euron.

MoZar3/20

Toivottavasti menestyy tämä hanke, koska tämä on merkki paremmasta ja järkevämmästä musiikki kaupasta kuluttajan kannalta! Eikös tuo hinta ole dollareissa?

core24/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:

Toivottavasti menestyy tämä hanke, koska tämä on merkki paremmasta ja järkevämmästä musiikki kaupasta kuluttajan kannalta! Eikös tuo hinta ole dollareissa?

Ainakin uutisen mukaan:Taaloissa Siis jotain 75-80 sentin
luokkaa.

BlasterX5/20

Universal on näköjään tehnyt tänään hyviä ja huonoja päätöksiä. :)

Kekäle6/20

Milläköhän laadulla näitä myydään, toivottavasti ei ainakaan sillä kakalla 192kbps :(

zonezzz7/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kekäle:

Milläköhän laadulla näitä myydään, toivottavasti ei ainakaan sillä kakalla 192kbps :(


kakat sulla on housussa, tollaselle juopolle kyllä kelpaa huonompikin kuin 192kbps

Ylke8/20

Täällä taas puurokorva uhoamassa, kyllä minä ainakin eron kuulen 192kbps:n ja 320kbps:n välillä, kyseisestä syystä ostankin levyni alennuksesta n. 10€:llä tai halvemmalla jolloin levylle tulee vähemmän hintaa ja voin ripata koneelle juuri sillä laadulla kuin tykkään.

katsoja9/20

Pyh-pah. Jos kuuntelee kunnon musiikkia, niin ei laadulla niin väliä, kuhan ei särise.

Abexi10/20

Loistava veto Universalilta. Kohta kun saadaan vielä muutamaa muu isompi levy-yhtiö mukaan niin alkaa toi musiikin ostelu olemaan kannattavaa.

Ja tuohon laatuun, niin eron ehkä huomaa ja jokainen tykkää mistä tykkää, mutta kyllä melkoinen hifistelijä täytyy olla että jos korviin sattuu kuunnella 192 laadulla. Jos alle tuon 192 kbps menee laatu, niin sitten alkaa jo suhisemaan, mutta perus käyttäjät yleisesti pystyy kuuntelemaan 192kpbs. Olen jopa kuullut että on olemassa ihmisiä jotka pystyy kuuntelemaan tuon alle ihan ilman suurempia kipukynnyksen ylityksiä. (<- voi toki olla huhu puhetta :D)

TYPOILEN

doom8811/20

Perus tietokone kaijuttimilla kuunneltaissa riittää 192kbps jolloin erot on minimaaliset 320kbps verrattuna. Lattia kaijuttimilla kuunneltaissa ero Cd:n ja 320kbps MP3 ero on niin huomattava ettei halua kuulla sanaa MP3!.

amtiainen12/20

Riittääkö sitten Apple iTunes Storen 256 kb/s AAC -koodatut DRM vapaat kappaleet? Väitän että tuo iTunes 256 kb/s vastaa ihan hyvin 320 kb/s MP3:sta. Harmi vain ettei Universal tarjoa iTunesissa iTunesissa tuota 245 kb/s DRM vapaata musaa.

Mutta eihän sekään riitä kun sitten jo vaaditaan pakkaamatonta (FLAC) versiota. Toinen on hinta. Se ei ikinä ole tarpeeksi edullista. Aina löytyy niitä jotka napisee hinnasta (jotku kun vaativat että sen pitäisi olla ilmaista "koska suositut artistit saa tuloja radiosoitoista, oheisrihkamasta ja keikoista").

Eli aina täällä tulee riittämään porukkaa joiden mielestä musiikki on liian kallista (vain täysin ilmainen kelpaa) tai liian huonolaatuista (vain pakkaamatonta Flac kelpaa)

oappi13/20

Ite väittäsin ettei 192 ja 320 eroa kuule jos äänikortissa (hw filtteri) tai softassa on minkäänlaista filtteriä. Eax:n ja särinäpoiston ku laitto creativen soittimesta päälle nii oli oikeesti mahdotin kuulla eroo. Integroiduilla kikkareilla ja ilman filtteriä tuon eron jo kuulee kuulokkeilla.

Uutisesta sen verran et kai noitten on vähä pakko ku tollastaki korttia pukkaa markkinoille http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=7195 . Arvokashan tuo kortti on mut kaippa kukatahansa voi laittaa tietokoneensa nauhottaa sen minkä kaiuttimista kuulis. Ainaki omassa win2k ssa tää onnistuu ku laittaa vaa mikkiasetuksista mikin tilalle "what you hear" asetuksen. Sitte vaa tallentaa sen nauhotuksen mp3. Tietenki tollanen softa ku tossa kortissa vähentää ylimäärästä säätämistä. En tiiä kuinka se toimii mut väittävät ainakin että laillisesti riisuu kopiosuojauksen.

Raattis14/20

Hieno homma. Tätä lisää.

Noista bitrateista.. Pitää muistaa, että noiden kauppojen peruskäyttäjistä huomattava osa kuuntelee biisinsä melko kämäsillä nappikuulokkeilla tai millä ikinä sattuvat ääntä tuottamaan. Ja näitä peruskäyttäjiä ketuttaa, jos biisit ovat kooltaan törkeän suuria.

Parin hifistin menetys ei tunnu isoilla musakaupoilla missään, verrattuna siihen säästettyyn palvelintilaan, joka saadaan säilömällä tiedostoja 192bps laadulla 320bps sijaan.

EDIT: Minulle siis on aivan sama millä laadulla puodit musiikkiansa tarjoaa, kun en kumminkaan käytä kyseisiä palveluja. Minua vaan ärsyttää hifielitistien valitus, siitä kuinka musiikkia ei voi kuunnella, jos siinä ei lue 320, koska tämä ei mitä ilmeisimmin pidä paikkaansa.

Bleeding15/20

Melkein tekisi mieli sanoa LOL tuon laatukinastelun takia. Hyvin niistä biiseistä saa selvää vaikka 128kbps laadulla, eikä niitä biisejä tarvitse heti kaivaa esille levyltä ja ruveta vertaamaan, tottakai se helvetti soikoon silloin kuulostaa ala-arvoiselta se mp3-pakattu. Siihenhän se koko lysti perustuu, että laatua karsitaan, että tiedostot saadaan mahtumaan pienempään tilaan. Harva levykauppa viitsii ruveta uhraamaan palvelintilaansa moiselle puristitouhulle, jos samaan tilamäärään saa mahtumaan pari-kolme kertaa enemmän biisejä ja näin ollen kasvatettua tarjontaa entisestään.

Hifielitistien osuus kansasta on kuitenkin niin häviävän pieni, että ei mp3-kauppojen kannata suunnata tarjontaansa heille, vaan suurille ostajakunnille. Kämyisillä kännyköillä ja mp3-soittimillahan noita lähinnä kuunnellaan?

Ja jos jollakulla on varaa ostaa kymppitonnin hifivehkeet, niin ei siinä mahda enää paljoa painella, jos joutuu ostamaan sen levyn sieltä kaupasta. Ja eikös sekin ole vähän liian huonolaatuista, jos oikein verrataan alkuperäiseen studioversioon? CD-levyjen ominaisuudet heikentävät äänenlaatua 0,01 %, eihän siitä levyn musiikista saa enää pirukaan selvää?

junneboy16/20

Ihan suolesta jättää iTunes pois. Taitaa Universal olla iTunesia vastaan :-).
Bitratesta: Minulle riittää täysin 128 AAC. Ihan sama onko musiikki 128 vaiko isommassa, kun en eroa peruskuulokkeilla kuule.

http://www.afterdawn.com/news/archive/10711.cfm

Taas yksi Mikkis-pulju lisää. Ei niinkuin mitään järkeä. Lopettaa myynti iTunesista jonka biisit toimivat mäkillä. Sitten vaihtaa johonkin Mikkis-puljuun. Voi Perkele!!!

Ylke17/20

Se on hauska kyllä miten tässäkin ketjussa ihmiset puolustelee noita 128 ja 192 bittivirtoja. Se, että jos te ette niitä eroja kuule ja ei ole tarvetta parempaan niin uskokaa tai älkää tästäkin maasta löytyy runsaasti ihmisiä joilla on kuulo tallella ja eivät halua maksaa noinkin korkeaa hintaa kehnosta laadusta. Voin teille hyvät ystävät vakuuttaa että tuon eron kuulee jo muutaman kympin kuulokkeilla tai keskiluokan tietokone kaijuttimilla. Pointtini onkin se, että niitä kappaleita pitäisi olla eri laaduilla tarjolla ennenkuin nuo palvelut nousevat edes vaihtoehdoiksi cd-levyn ostamiselle. Itse ainakin olen löytänyt runsaasti n. 6kk-1v vanhoja levyjä ale laareista 7-10€ hintaan ja divereista jo aikaisemmin. Laadun saa itse päättää ja kannet saat hyllylle.

junneboy18/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ylke:

Se on hauska kyllä miten tässäkin ketjussa ihmiset puolustelee noita 128 ja 192 bittivirtoja. Se, että jos te ette niitä eroja kuule ja ei ole tarvetta parempaan niin uskokaa tai älkää tästäkin maasta löytyy runsaasti ihmisiä joilla on kuulo tallella ja eivät halua maksaa noinkin korkeaa hintaa kehnosta laadusta. Voin teille hyvät ystävät vakuuttaa että tuon eron kuulee jo muutaman kympin kuulokkeilla tai keskiluokan tietokone kaijuttimilla. Pointtini onkin se, että niitä kappaleita pitäisi olla eri laaduilla tarjolla ennenkuin nuo palvelut nousevat edes vaihtoehdoiksi cd-levyn ostamiselle. Itse ainakin olen löytänyt runsaasti n. 6kk-1v vanhoja levyjä ale laareista 7-10€ hintaan ja divereista jo aikaisemmin. Laadun saa itse päättää ja kannet saat hyllylle.

En kuule ja enemmistö ihmisistä ei kuule eroa. Ei ole ongelmaa. Riittää minulle ja melkein kaikki musiikkini on 128 bitratella. On kuulo tallella ja niin myös muillakin Nettikauppojen asiakkailla.

BlasterX19/20

@Bleeding

Erittäin hyvin murjaistu.

700mb20/20

Tää homma vois ehkä toimiakki

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT