AfterDawn: IT-alan uutiset

Blu-ray-elokuvia myyty yli miljoona kappaletta

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 24.4.2007 11:08 Kommentteja (7)

Blu-ray-elokuvia myyty yli miljoona kappaletta HD DVD:n ja Blu-rayn välinen kilpailu käy tällä hetkellä kuumana ainakin leirien välillä ja molemmat osapuolet julkaisevat säännöllisesti omaa tuotettaan ylistäviä uutisia.
Blu-rayn uusin saavutus löytyy elokuvien myynnin saralta, jossa on saavutettu miljoonan myydyn elokuvan raja. Blu-rayn myynti lähti kunnolla käyntiin Yhdysvalloissa vasta tämän vuoden vuoden alussa ja ensimmäisen neljänneksen aikana Yhdysvalloissa myytiin 832 530 Blu-ray-elokuvaa. HD DVD:n vastaava myyntimäärä samalla ajanjaksolla oli 359 300 elokuvaa, joten Blu-ray-elokuvia myytiin alkuvuodesta yli tuplasti enemmän kuin HD DVD -elokuvia.

Blu-rayn vahvuus myynnissä näkyi myös niissä tilanteissa, joissa sama elokuva oli saatavilla sekä Blu-ray että HD DVD -levyillä. The Departed -elokuva on saatavilla molemmissa formaateissa ja Blu-ray-versiota myytiin 53 000 kappaletta ja HD DVD -versiota 31 000 kappaletta.

Yhteensä Yhdysvalloissa on myyty noin 1,2 miljoonaa Blu-ray-elokuvaa ja HD DVD:n kohdalla vastaava luku on noin 937 000 elokuvaa. Myyntiluvut on kerännyt Home Media Magazine.

Sony Pictures on tyytyväinen Blu-rayn myyntilukuihin ja Sonylla uskotaan että myynti tulee kasvamaan tulevaisuudessa huomattavasti, kun Blu-ray-soittimet yleistyvät kuluttajien parissa. Tällä hetkellä Blu-rayn suosiota on edistänyt PlayStation 3 -pelikonsolin myynti ja analyytikkojen mielestä myös suurien elokuvastudioiden tuki auttaa tilannetta, sillä Sony, Fox ja Disney eivät julkaise elokuviaan HD DVD:nä.

Lähteet:
BetaNews
Tietokone

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

124.4.2007 11:25

On vielä onnettomia noi luvut :)
Sitten kun noi soittimet tosta kehittyy ja tulee kaikille saataville joskus vuosien päästä, voi alkaa vertailemaan.

224.4.2007 11:36

Itselleni on periaatteessa ihan sama kumpi formaateista vie voiton vaikkakin nyt tilanne näyttää että kumpikin jäävät tähän maailmaan. Sikäli hyvä että se luo kilpailua ja hinnat tippuvat, mutta alun perin kyllä ihastuin Blue-rayhin ihan sen ison koon puolesta. Kaipa he kilpailevat silläkin ominaisuudella.

324.4.2007 11:51

Tässä vaiheessa turha sanoa, että jompikumpi olis niskanpäällä, mutta lukujen perusteella olisi Blu-ray viemässä pottia.

Seuraava "etappi" on varmaan kohta ilmestyvä Harry Potter, jossa taas voidaan tehdä vertailu myyntilukujen välillä. Vai olikos se näin? en oo oikeen perillä tosta Potterista.

Enpä uskoisi, että pornollakaan niin suurta vaikutusta taistossa on, koska suurin osa ihmisistä käyttää nettiä sen hankkimiseen. Toisin oli Betamax vs. VHS aikaan. Ja onhan Blu-raylle julkaistu Debbie Does Dallas -pornoleffa.

Linkki ohjaa /www.highdefdigest.com sivulle, eli viruksista tai aikuismateriaalista ei ole vaaraa.

424.4.2007 11:55

Formaattien taisto on itselleni melko sama, jos hinnat putoavat kummankin osalta nykyisten dvd-levyjen ja soittimien tasolle. Lähinnä blu-ray:ssa epäilyttää tuo naarmuuntuminen, kun tieto kirjoitetaan aivan levyn pintaan. Voi tulla äkkiä lasinalusia, jos ei huolella käsittele.

524.4.2007 16:15

Sony jakaa puolisen miljoonaa Casino Royale BluRay-kiekkoa PS3:n ostaneille Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, joten eiköhän tälläkin ole jotain vaikutusta kokonaislukuihin... Taitaa olla Sonyn imagon kannalta tärkeää saada pienoinen etumatka tässä vaiheessa.

Lähde Playstation.fi
"Osta PLAYSTATION®3 –kotiviihdejärjestelmä ja ole yksi ensimmäisistä 475,000 henkilöstä 40 maassa kautta Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan rekisteröidä ensimmäinen päätili konsolillesi PLAYSTATION®-verkossa 23. maaliskuuta 2007 jälkeen, ja saat ilmaisen kopion “Casino Royale” -elokuvasta Blu-ray -levyllä (“levy”) niin kauan kuin varastot kestävät. Levyjä on varattu vain rajoitettu määrä jokaista maata kohden, ja ne jaetaan rekisteröintijärjestyksessä. "

=)juha

624.4.2007 17:09

Lainaus:
Sony jakaa puolisen miljoonaa Casino Royale BluRay-kiekkoa PS3:n ostaneille Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, joten eiköhän tälläkin ole jotain vaikutusta kokonaislukuihin... Taitaa olla Sonyn imagon kannalta tärkeää saada pienoinen etumatka tässä vaiheessa.
mutta lasketaanko tuo muka elokuvien myymiseks? lahjoittamistahan se on ja tuskin kuuluu noihin lukuihin mukaan.

724.4.2007 17:37
tuhero
Inactive

Lainaus:
[quote] Sony jakaa puolisen miljoonaa Casino Royale BluRay-kiekkoa PS3:n ostaneille Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, joten eiköhän tälläkin ole jotain vaikutusta kokonaislukuihin... Taitaa olla Sonyn imagon kannalta tärkeää saada pienoinen etumatka tässä vaiheessa.
mutta lasketaanko tuo muka elokuvien myymiseks? lahjoittamistahan se on ja tuskin kuuluu noihin lukuihin mukaan.[/quote]En kyllä olis ihan varma tästä :-D On se Sony sen verran kiero, että ihan hyvin voi tuolla tavalla kaunistella lukuja ja näin yrittää pönkittää asemaansa kuluttajan silmissä ja siten saada joitakin leiriään valitsemattomia tulemaan Sonyn leiriin...

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto