AfterDawn logo

'DVD Jon' rekrytoi DRM-koodinmurtajia

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
2 kommenttia

DVD:n kopiosuojauksen murtajan maineeseen ponnahtanut Jon Lech Johansen, alias DVD Jon, etsii koodareita DRM-koodien murtoon. Johansen kertoo blogissaan, että hänen yrityksensä DoubleTwist Ventures kaipaa uusia tekijöitä DRM-järjestelmien yhteentoimivuutta kehittävään ryhmään.

DoubleTwist on aiemmin mm. onnistunut purkamaan Applen FairPlay-DRM:n. Johansenin blogin mukaan jatkoa on luvassa, ja tarkoituksena on parantaa eri laitteiden yhteispeliä niin, että esimerkiksi Applelta ostettu musiikki olisi soitettavissa laitteessa kuin laitteessa.


Koodiapinoille on kysyntää.
Kuva: DVD Jonin Blogi
DVD Jon kertoo, että tarvetta on murtamiseen erikoistuneelle koodaajalle, jolla on ainakin kolmen vuoden kokemus. Lisäksi, vanhaan keskeytyskoodiin viitaten, etsityn henkilön lempinumeron tulisi olla "0x90". DoubleTwist etsii myös koodiapinaa vastaamaan audio/video-tuotteiden kehittelystä.


DoubleTwist kehittelemä teknologia vaikuttaa mielenkiintoiselta ja toimiessaan parantaa kuluttajan asemaa. Kiertoteitä tarjoavia kikkaratkaisuja toivottavampaa olisi tietenkin, että muut seuraisivat EMI:n esimerkkiä ja luopuisivat DRM-suojauksista. Tätä ihmettä ja lentäviä lehmiä bongaillessa seuraamme kuitenkin innolla, mitä DoubleTwist on tuomassa markkinoille.

Lähde:
Information Week

2 KOMMENTTIA

Massikka1/2

"DRM-jörjestelmien"

Tuossa on hauska typo :)
Mutta uutiseen, tälläinen työ on mahtavaa! Enemmän tälläistä

katsoja2/2

Ai että ku nauroin tolle apinajutulle :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT