AfterDawn logo

Teinipoika juksasi YouTuben poistamaan videoita

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
9 kommenttia

15-vuotias australialainen teinipoika onnistui hämäämään YouTubea ja sai palvelun poistamaan satoja videopätkiä tekeytymällä Australian yleisradion edustajaksi. Poika lähetti YouTubelle itse laatimansa ja allekirjoittamansa kirjeen, jossa hän kehotti poistamaan suosittujen australialaisten komediasarjojen pätkiä palvelusta.

Pian tempauksen jälkeen Australian yleisradion eli Australian Broadcasting Corporationin (ABC) oikeat lakimiehet ottivat poikaan yhteyttä. Poika pyysi tekojansa anteeksi.

ABC ei ilmeisesti ole ryhtymässä kovinkaan radikaaleihin toimiin kolttosia tehneen pojan päänmenoksi. "Kaikki tekevät tyhmyyksiä 15-vuotiaana", kertoi ABC:n televisiokomediaosastoa johtava Courtney Gibson radiohaastattelussa.

"Arvostamme pojan anteeksipyyntöä ja jatkamme viikon mittaan asian selvittelyä hänen kanssaan", Gibson jatkoi. Gibson kertoi myös, ettei vielä ole selvillä, mikä sai pojan ryhtymään tekoihinsa.

YouTube ei kontrolloi sitä, millaista sisältöä palveluun ladataan. Jos joku kuitenkin vaatii materiaalin poistoa esimerkiksi sen loukkaavan luonteen tai tekijänoikeuksien vuoksi, poistaa YouTube kyseisen aineiston.


Lähde:
Yahoo

9 KOMMENTTIA

Chi1/9

Juu, ainahan siellä on niitä urpoja jotka pitävät huolen että laillinenkin materiaali on uhattuna. Kivaa on alkaa nimeämään tiedostoja "väärin" ja pistää flaggeja niihin ym. kun joku häiriintynyt sielu käy valittamassa aivan kaikesta...

tolppis2/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Chi:
Juu, ainahan siellä on niitä urpoja jotka pitävät huolen että laillinenkin materiaali on uhattuna. Kivaa on alkaa nimeämään tiedostoja "väärin" ja pistää flaggeja niihin ym. kun joku häiriintynyt sielu käy valittamassa aivan kaikesta...
Tämähän oli vain testi tuolta pojalta, eikä mikään varsinainen valitus. Helposti näyttivät uskovan mutta voiko Youtubea siitä syyttää?
Itsekin varmaan laskisit allesi jos postissa tulisi poliisin tms. kirje vaikka autosi huonosta kunnosta?
Tosin ei varmaan kovin helppoa väärentää poliisin leimoja tai muita siihen mutta kuitenkin.

opaaliola3/9

Siisti juttu :) Ja nyt eikun vaan kaikki itse kokeilemaan!

mjk4/9

Heh, ei voi kuin nauraa, eipä paljoa luottamusta herätä jos noin helpolla pystyy vaikuttamaan.

Shagrath_5/9

ABC:ltä hyvä päätös olla esim haastamatta oikeuteen. Ja tosiaan youtuben on varmaan jokseenkin mahdoton alkaa tarkistamaan jokaista pyyntöä, varsinkin jos ne kerran todellakin vaikuttavat aidoilta ja ovat allekirjoitettuja yms.

Poliisin yms leimat ovat suhteellisen helppoja väärentää. Ainakin siis sellaisiksi ettei niitä aidoista vilkaisemalla erota. Tosin "virkavallan anastamista" pidetään melkoisen raskaana rikoksena.

Chi6/9

Sori, mutta minä en säikähdä mitään, mihin en ole syyllistynyt. Ainahan voi syytellä mistä tahtoo, mutta totuus onkin sitten eri juttu. Elämä helpottuu kummasti kun ei stressaa turhista...

jmpk7/9

Hmm. mielenkiintoinen tv-yhtiö..... yleensä ne valittavat että palvelussa on heidän tuotantoaan, mutta nämä taas valittavat kun sitä poistetaan.
Mielenkiintoinen logiikka

Alterdu8/9

öö eikös se poika tehnyt vain palveluksen ABC:lle..

henkettu9/9

Yleensä noi teinipojat on just parhaita näissä jutuissa. Tietty joku it-asiantuntija on parempi, muttei ne jaksa tällasia juttuja..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT