AfterDawn logo

Samsungilta hybridisoitin kesäksi?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Vaikka Samsung sanoi viime syksynä keskittyvänsä ainoastaan Blu-ray -soittimien valmistukseen eivät huhut mahdollisen hybridisoittimen julkaisusta ole hävinneet mihinkään. Ranskalaisessa Les Années Laser -lehdessä ollut artikkeli on antanut huhuille lisää potkua, sillä siinä selvitetään Samsungin BD-UP5000 -soittimen ominaisuuksia.

BD-UP5000 tukee sekä Blu-ray- että HD DVD -levyjä ja LG:n vastaavasta BH100 -soittimesta poiketen myös HD DVD -elokuvien iHD-ominaisuudet toimivat. Heinäkuussa Yhdysvaltojen markkinoille mahdollisesti tuleva BD-UP5000 perustuu Samsungin BD-P1200 -soittimeen ja ulkoisesti soittimet ovatkin lähes identtisiä keskenään. BD-UP5000 -soittimessa on HDMI 1.3 -ulostulo ja se tukee DVD-elokuvien skaalausta aina 1080p resoluution asti DCDi-piirin avulla. Soittimen hinnaksi on arvioitu noin 700-900 dollaria, joten LG:n kannalta tilanne ei näytä hyvältä, sillä BH100:n hinta on tällä hetkellä noin 1 000 dollaria, joten BD-UP5000 on sekä ominaisuuksiensa että hintansa puolesta parempi valinta.


Samsungin päätös saa toivottavasti muitakin valmistajia harkitsemaan hybridisoittimien valmistamista. Yleistyessään hybridisoittimet helpottavat tavallisen kuluttajan elämää, sillä hybridisoittimen omistajan ei tarvitse elokuvaa ostaessa miettiä toimiiko kyseisen formaatin elokuva omalla soittimella.

BD-UP5000:n Euroopan julkaisusta ei ole toistaiseksi mitään tietoa, mutta BH100:n tapaan soitin saapunee Eurooppaan myöhemmin korkeamman myyntihinnan kera.

Lähteet:
Engadget
Home Theater Blog

5 KOMMENTTIA

BlasterX1/5

Hybridejä ne suosituimmat soittimet tulvat olemaan lähiaikoina, kunnes sodasta on löytynyt selkeä "voittaja". Tosin on täysin mahdollista, että molemmat soittimet elävät voimmissaan seuraavaan sukupolveen saakka. Onhan DVD:täkin kaksi formaattia.

Lainaus:
BD-UP5000:n Euroopan julkaisusta ei ole toistaiseksi mitään tietoa, mutta BH100:n tapaan soitin saapunee Eurooppaan myöhemmin korkeamman myyntihinnan kera.
Tuohon pitäisi saada muutos... Euroopassa kaikki julkaistaan myöhässä ja kalliimmalla.

thejammy2/5

Lainaus:
Tuohon pitäisi saada muutos... Euroopassa kaikki julkaistaan myöhässä ja kalliimmalla.
no yleensähän se menee noin, tosin xbox360 tuli ensin Usa:n, sitten Eurooppa:n ja vikana Aasian....

BlasterX3/5

Lainaus:

no yleensähän se menee noin, tosin xbox360 tuli ensin Usa:n, sitten Eurooppa:n ja vikana Aasian....
xBoxin tapauksessa Aasian mantereella ei ollut kovinkaan suuret odotukset konsolin menestyksestä, joten sitä voitiin viivyttää. (?)

Mutta ps3:sen tapausta en ihan ymmärrä... Euroopassakin myynti olisi varmasti vetänyt paljon paremmin, jos julkaisu ei olisi viivästynyt (vuodella?).

juhaerik4/5

Soittimia tulee ja menee, kivaa seurata mikä niistä jää vai jääkö kumpikin, taistelu jatkuu.

SSaarinen5/5

Lainaus:
soitin saapunee Eurooppaan myöhemmin korkeamman myyntihinnan kera.
Miksi tänne tulee aina korkeammalla hinnalla? Ollaanko me tyhmiä vai mitä, koska näin on aivan liian usein. Onkohan noita soittimia lukittu aluekohtaisesti? Että tilaisi vaikka merten takaa ja katselisi sillä sitten vähän halvemmalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT