AfterDawn logo

PlayStation 3:n myynti romahti Briteissä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
34 kommenttia

Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin myynti käynnistyi positiivissa merkeissä myös Euroopassa, mutta jo toisella myyntiviikolla konsolin kysyntä laski huomattavasti. Isossa-Britanniassa konsolia myytiin ensimmäisellä viikolla 165 000 kappaletta ja toisella viikolla alle 30 000 kappaletta. Paikallista myyntiä seuraava ChartTrack kertoi konsolien myynnin laskeneen 82 prosenttia.

ChartTrack kerää myyntitietoja noin 7 000 liikkeestä, jotka myyvät PS3-pelikonsoleita. Mukana on siis lähes 90 prosenttia liikkeistä, jotka myyvät konsoleita Isossa-Britanniassa. ChartTrack ei haluaisi julkistaa konsolien myyntiä näin lyhyellä aikavälillä, sillä se saattaa antaa vääristyneen kuvan konsoleiden kysynnästä, mutta ChartTrack julkaisi tiedot silti, koska asiaa kysyttiin heiltä jatkuvasti.

Xbox 360:n ja Wiin julkaisujen yhteydessä konsolit myytiin käytännössä heti loppuun, jolloin toisella viikolla konsoleita ei ollut juuri saatavilla. PlayStation 3:n kohdalla tilanne on Euroopassa toisenlainen, sillä konsolin julkaisun viivästyminen mahdollisti Sonylle suuremman erän tuomisen myyntiin samalla kertaa. Niinpä PlayStation 3 -pelikonsoleita pitäisi riittää kaikille halukkaille.


Itse konsolin ohella myös pelimyynti laski ja Resistance: Fall of Man ja MotorStorm pelien myynti laski yli 60 prosenttia. Tässä laskelmassa ovat kuitenkin mukana vain Blu-ray -levyinä myytävät pelit, joten ilman virallisia myyntilukuja PlayStation Storesta ei koko pelimyynnin noususta tai laskusta voi kuin spekuloida. Sony ei ole ainakaan toistaiseksi kommentoinut konsolien tai pelien toisen viikon menekkiä Europassa.

Lähteet:
Pelaajalehti.com
Gamesindustry.biz

34 KOMMENTTIA

tuure21/34

Ainahan toisella viikolla tiputaan jyrkästi ensimmäisen viikon luvuista ja englannin kokoiseksi maaksi 30k viikossa on ihan hyvä saavutus.

RIVER22/34

Niin, tuure, mutta konsoleita on ollut koko ajan saatavilla ja ne eivät ole loppuneet kauppojen hyllyiltä paljon ollenkaan (toisin kuin X360 ja Wii loppuivat suoraan hyllyiltä).

Hah! Eipäs ollut ainakaan yllätys minulle...

tuure23/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:
Niin, tuure, mutta konsoleita on ollut koko ajan saatavilla ja ne eivät ole loppuneet kauppojen hyllyiltä paljon ollenkaan (toisin kuin X360 ja Wii loppuivat suoraan hyllyiltä).

Hah! Eipäs ollut ainakaan yllätys minulle...
165k + 30k = 195k, eli onhan siellä 25k konetta ilman ostajaa, jos kerran 220k lasti britteihin tuli julkaisuun.

RIVER24/34

Ai, keskityin vain uutiseen... :/

Supo5/34

Saletisti hinnat tippuvat,ja luulen että seuraavan sukupolven konsolien valmistukseen tämä tulee vaikuttamaan.Valmistajat huomaavat että ihmiset eivät ole valmiita maksamaan mitävain pelikoneista.Säästöä tulee taas pitkä penni kun malttoi odottaa.Omasta mielestäni edes PS3 pelit ei ole mitenkään erikoisia, saati mullistavia.Blue ray elokuvien saatavuus on heikkoa joten ei ole mitään syytä maksaa ylihintaa laitteesta.

mufasalol6/34

Tuskin tuli kellekkään yllätyksenä tämäkään. Paitsi ps-faneille jos ne nyt uskoo edes omia puheitaan...

Tikkuneq7/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mufasalol:
Tuskin tuli kellekkään yllätyksenä tämäkään. Paitsi ps-faneille jos ne nyt uskoo edes omia puheitaan...
No vaikka itse olen ps fani niin tiesin jo siitä asti kun rupes vastoinkäymisiä näkyyn ettei myy yhtähyvin ku microsoftin ja nintendon laitteet..

Threat8/34

Taisivat tosiaan kiihkeimmät fanit saada omansa ja nyt pitäisi saada ostamaan se seuraava luokka, ihmiset jotka harkitsevat ostamista lähiaikoina. Millaiseen kampanjaan Sony sitten alkaa myyntiä lisätäkseen on taasen nähtäväksi jäävä juttu.

mjk9/34

Ei yllätys, mutta olisihan se ollut kiva jos olisi tullut sitä aitoa kilpailua. Todennäköisesti ps3:n hinta tippuu jonnekkin x360 eliten tasolle kun nyt sillä ei ole muuta etua kuin se blue-ray eikä se riitä.

-Rex-10/34

Juu aika pitkälti tässä kävi kuten ennalta arveltiinkin eli kun sonyfanboyt ovat vermeensä ostaneet niin kaupoissa tulee hiljaista. Eli nyt se "konsolisota" vasta alkaa.

Whiitzer11/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
Ainahan toisella viikolla tiputaan jyrkästi ensimmäisen viikon luvuista ja englannin kokoiseksi maaksi 30k viikossa on ihan hyvä saavutus.
En nyt tiedä onko nyt kovin hääppöinen saavutus, koska kuitenkin Briteissä asustaa: ~61milj. ihmistä :D


Tämä oli todellakin ennustettavissa ja varsinainen konsolisotahan ratkaistaan vasta tulevaisuudessa kunnolla, kun on jokainen konsoli saanut rivinsä kuntoon ja kunnon pelit julkaistuna, mutta tietenkin etumatka on aina hyvä etu ;)

Sanzu12/34

ihan tollasta että jos joku saa myytyä melkein 200 000 kappaletta n.700 e hintaan 2 viikossa yhdessä maassa nii onhan se aika hyvin. Eihän tossa ole muiden maiden lukuja saati sitten koko maailman. Tuskin boxia tai wii:tä tuli 220 000 kappaletta suoraan britteihin? mulla on sellanen käsitys että ois noin 100 000 kappaleen luokkaa julkaisuun

tuure213/34

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
Ainahan toisella viikolla tiputaan jyrkästi ensimmäisen viikon luvuista ja englannin kokoiseksi maaksi 30k viikossa on ihan hyvä saavutus.
En nyt tiedä onko nyt kovin hääppöinen saavutus, koska kuitenkin Briteissä asustaa: ~61milj. ihmistä :D


Tämä oli todellakin ennustettavissa ja varsinainen konsolisotahan ratkaistaan vasta tulevaisuudessa kunnolla, kun on jokainen konsoli saanut rivinsä kuntoon ja kunnon pelit julkaistuna, mutta tietenkin etumatka on aina hyvä etu ;)
Japanissa asustaa tuplaten määrä ihmisiä ja siellä se myy 20-30k viikossa, että on tuo englannille ihan hyvin.

Whiitzer14/34

Lainaus:
[quote]

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
Ainahan toisella viikolla tiputaan jyrkästi ensimmäisen viikon luvuista ja englannin kokoiseksi maaksi 30k viikossa on ihan hyvä saavutus.
En nyt tiedä onko nyt kovin hääppöinen saavutus, koska kuitenkin Briteissä asustaa: ~61milj. ihmistä :D


Tämä oli todellakin ennustettavissa ja varsinainen konsolisotahan ratkaistaan vasta tulevaisuudessa kunnolla, kun on jokainen konsoli saanut rivinsä kuntoon ja kunnon pelit julkaistuna, mutta tietenkin etumatka on aina hyvä etu ;)
Japanissa asustaa tuplaten määrä ihmisiä ja siellä se myy 20-30k viikossa, että on tuo englannille ihan hyvin.[/quote]Ahhh....
Sorry... My Bad

Tenitsi15/34

Kannattaisi varmaan julkaista konsoli sitten kun sille löytyy edes yksi hyvä peli. Dumbasses.

tuure216/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tenitsi:
Kannattaisi varmaan julkaista konsoli sitten kun sille löytyy edes yksi hyvä peli. Dumbasses.
Järkevämpää minusta konsoli on julkaista vähän heikommilla peleillä, kuin julkaista se hyvillä peleillä vuotta myöhemmin ja mitä tulee PS3:sen julkaisu peleihin niin PS3:han on paljon paremmat julkaisu pelit kuin X360:llä oli.

Threat17/34

Vatkasivat senverran tuon julkaisuajankohdan kanssa että oli kait tuossa hyvää aikaakin kehitellä kunnon julkaisuja. Onko tuolle PS3:lle ollut muuten lanseerattu mitään ykköspeliä jolla kuluttajia on houkuteltu ostamaan.
Xboxillahan tämä houkutin taisi olla Halo, jollen ihan väärin muista.

mufasalol18/34

Lainaus:
ja mitä tulee PS3:sen julkaisu peleihin niin PS3:han on paljon paremmat julkaisu pelit kuin X360:llä oli.

Haha.

Stonecock19/34

Kauheeta mollaamista puolin ja toisin monessa viestiketjussa :P Makunsa kullaki.

henkettu20/34

Mä taidan ostaa ton X3 blackin mielummin, ku PS3. Molempia oon nyt kokeillu ja X3 tuntuu paremmalta. Graffat myös. Se PS3 ohjain matkii mun mielestä X3. Kokeilin NFS Carbonia ja se kaasu oli R2, niinku X3 yleensä, eikä X.

tuure221/34

Lainaus:
Haha.
Niin, onhan tuo tietenkin mielipide asia. :)

Undercova22/34

Miten se voi matkia boxin ohjainta jos sen muotoilu yms on monta vuotta vanhempi? Ja pelintekijäthän ne määrää mikä nappi tekee mitäkin.

Lainaus:
Haha.
Sen 360:n julkaisupeleissä ei ollut mitään ihmeellistä, eikä se ole edes makuasia.

mufasalol23/34

Lainaus:

Sen 360:n julkaisupeleissä ei ollut mitään ihmeellistä, eikä se ole edes makuasia.

Mutta pelejä sentään OLI...

Chi24/34

Hirvittää nuo hinnat (pelkkä varaaminenkin ennakkoon maksaa useamman kympin)...en ole tähänkään asti ollut valmis maksamaan noin isoja summia, oli kyse sitten Pleikkarista tai mistä vain. Järki ottaa vastaan.

Shadows1325/34

eihän se mikään yllätys ole kaikilla ei nyt vain ole 600€ pelikonsoliin mutta luulen että kun hinta alaka olla jossain 300 teinoilla niin myyntikin nousee

jusunakki26/34

Paha juttu Sonylle.
Sony on kusessa.
Mutta tyhmyydestä sakotetaan.

Threat27/34

Kyllä varmaan myynti kasvaa KUN konsoli halpenee, mutta milloin se halpenee ottaen huomioon että käsittääkseni sitä myydään jo nyt tappiolla. Saadaan kyllä miettiä taas kuumeisesti mistä voidaan säästää jotta hintaa saadaan alaspäin ja tuottoa enemmän.

sukkamehu28/34

Ei tietenkään ne saannu niit myytyy ku just tuli nää wiit ja 360:set . Kaikki pelihullut osti varmaankin ne ennen ps3:ta ,eli ne ei halunnu enää ps3:ta

Jonisti29/34

Itse valitsin xboxin, sillä ps3 hinta on järkyttävä ja muutenkin xbox tuntui järkevämmältä, vaikken koskaan ole pitänyt sen koommin microsoftista. Psone ja ps2 kyllä löytyy. Ohjainkin alkaa jo istua paremmin käteen kuin pleikkarin ohjain.

Yllättääkö wii ja voittaa koko konsolisodan?

BlasterX30/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonisti:
Yllättääkö wii ja voittaa koko konsolisodan?
Yllätti jo, ja veikkaisin, että "voittaa". (Voitto = eniten myytyjä konsoleita parhaimmalla hintasuhteella)

Nintendo huomasi sen, mikä pelimaailmassa "puuttuu".

Vampirion31/34

Kannattaa ottaa tässä myös se huomioon, että sonyn konsolit myyvät perinteisesti pitkällä aikavälillä. PS3:n kallis hinta vaikuttaa myyntiin varmasti alussa - ihan samalla tavalla kuin PS2:n silloin aikoinaan. Lisäksi PS3 ja X360 (Wiistä ei tietoa) ovat erittäin kalliita valmistaa, varsinaiset voitot tulevat pelimyynnin rojalteista ja normaali konsolipelien julkaisuvauhti on vasta tuloillaan uuden sukupolven masiinoille. Konsolisodan todellinen voittaja on se joka myy eniten pelejä, ei itse laitteita.

Bleeding32/34

Eipä ollut PS2:n alkukaan silloin aikoinaan aivan mutkaton, mutta mitenkäs kävikään. Kyllähän se möi, ja aika perkeleesti suoraan sanottuna.

Jokseenkin näitä tilastoja vääristellään aika paljon. X3:n ja PS3:n myyntejä kuvataan melkein poikkeuksetta eri mittareilla, ja näin synnytetään harhakuva puoleen tai toiseen. Totuus tuleekin esille, kun myyntimäärät muutetaan samalle mittarille.

welmis33/34

aion ostaa ps3. tai sittenkun saan hdfull telkkarin järkevään hintaa. sillon ps3 hintakin on tippunut sopivasti.

jarsaman34/34

Minua ainakin tuo PS3 kiinnostaa enemmän kuin x360. Hinta vaan on aivan liian kova ja nykyiset telkkarini ovat vielä kuvaputkimalleja. Kun hyvän ja kohtuullisen ison fullhd telkkarin saa alle 1600 euroa, niin PS3:n hintakin on varmasti kohtuulliset alle 400 euroa. Silloin on hankinnan aika. Ja mikä tärkeintä ... peleillä on jo silloin toimivat jälkimarkkinat esim huuto.netissä ... sieltä ainakin lähes kaikki nykyiset ps2 pelinikin ostan ja myyn ... itse en kerää pelejä ,,, ostan, pelaan vaan läpi (jos kyvyt riittävät) ja myyn edelleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT