AfterDawn logo

PS3 täyttää sittenkin myyntitavoitteensa?

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
27 kommenttia

CeBIT-messuilla saksassa SCEE:n (Sony Computer Entertainment Europe) viestintäjohtaja Nick Sharples kertoi Bloombergin haastattelussa, että PS3-konsolin myyntitavoitteet voidaan vielä täyttää. Sony ennusti aiemmin myyvänsä PlayStation 3 -konsolia 6 miljoonaa kappaletta maaliskuun loppuun mennessä.

Kuuden miljoonan myydyn PS3:n tavoite julkaistiin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten SCEI:n (Sony Computer Entertainment Inc.) Ken Kutaragin toimesta. Tällöin Sonyn suunnitelmissa oli kuitenkin vielä saada konsoli maailmanlaajuiseen levitykseen marraskuussa 2006.

23. maaliskuuta tapahtuvaan Euroopan julkaisuun on varattu jopa miljoona PS3-konsolia. Enemmän, kuin Xbox 360:n ja Wiin yhteenlaskettu määrä ensimmäisinä julkaisupäivinään. Sharples kertoi myös, että PlayStation Homen beta-testaus alkaa heti huhtikuun alusta.

Sony kertoo 13.5.2007 maaliskuuhun 2008 asti yltävän ennusteensa PS3-toimituksille.


Lähteet:
Bloomberg
GamesIndustry

27 KOMMENTTIA

Threat1/27

Voidaan myyntitavoitteet varmaan täyttää, mutta että millä periaatteilla tuon sitten ostaa muut kuin vannoutuneet PS3-fanit. Senverran negatiivista on taas välillä kuulunut tuosta euroversion pelien taaksepäin yhteensopivuudesta että ei kovin innosta.

opaaliola2/27

Niinpä. No ootetaanpa sinne maaliskuun loppuun saakkaa ja katotaan asiaa uudestaan.

pietila3/27

No ei kai sitä ps3:sta osteta sen takia että vois pelata ps2 pelejä...

Mitmokki4/27

Lainaus:
No ei kai sitä ps3:sta osteta sen takia että vois pelata ps2 pelejä...
Kyllä musta ainaki ois kiva että vois pelaa ps2 pelei jos niitä sattuu omistamaan parikymmentä...

jussi935/27

huh mä jo pelkäsin että pleikkari on kunnon floppi

Dell446/27

Ei tuo uutinen vielä sano tuleeko siitä floppi vai ei. Maaliskuun lopussahan sen näkee täyttyykö tavoitteet.

Mynthon7/27

Ei kyllä pahemmin kiinnosta toi taaksepäin yhteensopivuus. Ei kiinnostanut silloinkaan kun vaihdoin psx -> ps2, vaikka oli reilut parikymmentä psx:n peliä.

Näin nykyisenä pc-pelaajana toivoisin, että vanha konsolisukupolvi kuopattaisiin mahdollisimman nopeaan ja haaveilen että tulevien multiplatform/konsolikäännös pelien laatu nousisi täky paskasta edes siedettävälle tasolle.

Filth8/27

Heh, itse en omista pelikonsoleita ollenkaan, mutta on hauska seurata, kun eri leirit kuittailevat toisilleen. Esim. näin:

http://www.youtube.com/watch?v=MwiE0S0x314&mode=related&search=


Eiköhän se ole aika turvallista sanoa, ettei Sonylla ole mennyt hommat oikein putkeen PS3:n suhteen. Se on ihan sama mitä ne itse sanovat. Kun myydään yksi PS3:n, niin samalla myydään kolme Wii-konsolia. Ja jos olen ymmärtänyt oikein, niin Wii-konsolia myydään voitolla ja PS3-konsolia myydään tappiolla. Eli eiköhän se Sony ole vaikeuksissa, kun pitäisi saada hintaa tiputettua, jotta kysyntä kasvaisi.. Mutta miten lasket hintaa, jos myyt jo nyt tappiolla...

badmf9/27

Oon tuolla konsolifinin konsolisotaa ihan tarpeeksi katsellut, joten eiköhän sovita niin, että Wii on ainut mikä toi uudenlaisen toimintatavan peleihin, äksboksissa paras hintalaatusuhde, ja ps3:ssa parhaat tehot. ..Ai ei vai? noh, jatkakaa..

oxygenol10/27

Kuka sitä tehoa tarvitsee kun on tarpeeksi käyttäjäystävälliset, sopivan vaikeat pelit kuten nintendolla (lukuunottamatta muutamia pelejä). Blue ray? Juu tulevaisuuttahan se on, mutta ei vielä 3-vuoteen :)
Vanhana pelaajana (nimim. 14 vuotta pelaamista takana) voin sen sanoa, että nintendo päihittää jälleen sonyn ;)
Sony:llä on kovat laitteet ollut aina, vielä kun ne saataisiin toimiviksi ;)

mjk11/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:
Kuka sitä tehoa tarvitsee kun on tarpeeksi käyttäjäystävälliset, sopivan vaikeat pelit kuten nintendolla (lukuunottamatta muutamia pelejä). Blue ray? Juu tulevaisuuttahan se on, mutta ei vielä 3-vuoteen :)
Vanhana pelaajana (nimim. 14 vuotta pelaamista takana) voin sen sanoa, että nintendo päihittää jälleen sonyn ;)
Sony:llä on kovat laitteet ollut aina, vielä kun ne saataisiin toimiviksi ;)
Minäkin olen vanhapelaaja ja toivon nintendon menesytyvän koska ne tekevät uusia asioita, eivät vanhaa uusilla graffoilla kuten sony ja ms tekevät..tosin pelasin ensimmäisen kerran japanissa (isä töissä siellä ja mukana avustamassa)joskus 80-luvun alussa Familycom-masiinaa oli kilpailija nintendolle tosin taisi olla suorakopio :-) mutta sieltä alkoi se konsolipelaaminen, tosin pc on yhä se uno.
Kyllä sony aikanaa sillä ps:llä voitti paljon, mutta segan masiinat olivat parempia dc tosin aikaansa pahasti edellä. Joten tuo ps3:n myynti on takkuillut vaikka 6 milj. tulisikin täyteen sitä on todellakin ostanut vain ps-fanit ja osa kokeilijoista. Jenkkilässä kuulemma myydään jo käytettynä ...

BeerPeer12/27

Lainaus:
Wii on ainut mikä toi uudenlaisen toimintatavan peleihin, äksboksissa paras hintalaatusuhde, ja ps3:ssa parhaat tehot.
Muuten meni oikein, paitsi että PS3 ei tarjoa edes parasta suorituskykyä. Kun saman pelin Xbox 360- ja PS3-versiota verrataan, Xboxin pelit ovat olleet näyttävämpiä ja saaneet parempia arvosteluja kautta linjan. Asian voi tarkistaa ihan itse vaikkapa www.metacritic.com -arvosteluyhteenvedoista.

PS3 on siis sukupolvensa häviäjä ei vain myyntilukujensa, hintansa ja pelivalikoimansa puolesta, vaan myös suorituskyvyllä ja laadulla mitattuna.

Jakero13/27

Lainaus:
Muuten meni oikein, paitsi että PS3 ei tarjoa edes parasta suorituskykyä. Kun saman pelin Xbox 360- ja PS3-versiota verrataan, Xboxin pelit ovat olleet näyttävämpiä ja saaneet parempia arvosteluja kautta linjan. Asian voi tarkistaa ihan itse vaikkapa www.metacritic.com -arvosteluyhteenvedoista.
Niin no boxi on ollu markkinoilla jo vuoden ja sen tehoja osataan hyödyntää tässä vaiheessa paremmin kun PS3:sen.Ja sitten kun boxin versioista tehdään melkein poikkeuksetta suora käännös PS3:lle niin niin eihän siinä ookkaan parempaa grafiikkaa vaikka siitä jo nyt saataskii enemmän irti.Ja pelivalikoimasta ei kannata sanoa vielä mitään.

frenzyone14/27

no niin jälleen aiheeseen,pleikkari menestyy tai sitten ei.tässäkin hinta ratkaisee jälleen,silloin kun xbox360:ntä tuli niin hinta hirvitti aivan ..tusti,tilasin ekalla viikolla,niinpä.miten tää nyt muka vaikuttaa ps3:n myyntiin,alussa varmaan,mutta epäilen että pleikkari pysyy numero1:nä kun hinta tippuu.myös pc pelaajana voisin kommentoida asiaa:viisaampaa ostaa konsoli kun tuunata konetta uusiin vaatimuksiin,tulee halvemmaksi.kyllähän se niin on että tällä hetkellä ainoa menestyjä on ps2,vaikka aika jättäis siitä niin sen myynti lukuihin pääsy kertoo MENESTYKSESTÄ.se meneekö sonyn tytär yhtiöllä hyvin vai huonosti,luultavasti huomattavasti paremmin kun sonyllä.

BlasterX15/27

Lainaus:
Muuten meni oikein, paitsi että PS3 ei tarjoa edes parasta suorituskykyä. Kun saman pelin Xbox 360- ja PS3-versiota verrataan, Xboxin pelit ovat olleet näyttävämpiä ja saaneet parempia arvosteluja kautta linjan. Asian voi tarkistaa ihan itse vaikkapa www.metacritic.com -arvosteluyhteenvedoista.

Lainaus:
Niin no boxi on ollu markkinoilla jo vuoden ja sen tehoja osataan hyödyntää tässä vaiheessa paremmin kun PS3:sen.Ja sitten kun boxin versioista tehdään melkein poikkeuksetta suora käännös PS3:lle niin niin eihän siinä ookkaan parempaa grafiikkaa vaikka siitä jo nyt saataskii enemmän irti.Ja pelivalikoimasta ei kannata sanoa vielä mitään.
Olen samaa mieltä Jakeron kanssa. PS3:sta ei olla vielä saatu läheskään kaikkia tehoja irti ja sit ku saadaan tulee PS3 viemään selkeän voiton grafiikkakisasta. Onhan PS3:ssa paras rauta ja Blu-ray formaatti-tuki, joten kapasiteetistä ei grafiikka jää kiinni, toisin kuin Xboxissa tulee jossain vaiheessa jäämään...

Jakero16/27

Luulen kanssa että niin tulee käymään. Ainoa asia mikä huolettaa on, kun on ollut juttua että PS3:ssa ois huonot kehitystyökalut ja että vaikka siinä onkin niin paljon tehoa niin kaikkea ei saataisi optimoitua pelikäyttöön.Joka tapauksessa uskon että PS3:sen tehot ja niiden käyttömahdollisuudet ei ole pelkkää puhetta.

mjk17/27

Lainaus:
[quote]Muuten meni oikein, paitsi että PS3 ei tarjoa edes parasta suorituskykyä. Kun saman pelin Xbox 360- ja PS3-versiota verrataan, Xboxin pelit ovat olleet näyttävämpiä ja saaneet parempia arvosteluja kautta linjan. Asian voi tarkistaa ihan itse vaikkapa www.metacritic.com -arvosteluyhteenvedoista.

Lainaus:
Niin no boxi on ollu markkinoilla jo vuoden ja sen tehoja osataan hyödyntää tässä vaiheessa paremmin kun PS3:sen.Ja sitten kun boxin versioista tehdään melkein poikkeuksetta suora käännös PS3:lle niin niin eihän siinä ookkaan parempaa grafiikkaa vaikka siitä jo nyt saataskii enemmän irti.Ja pelivalikoimasta ei kannata sanoa vielä mitään.
Olen samaa mieltä Jakeron kanssa. PS3:sta ei olla vielä saatu läheskään kaikkia tehoja irti ja sit ku saadaan tulee PS3 viemään selkeän voiton grafiikkakisasta. Onhan PS3:ssa paras rauta ja Blu-ray formaatti-tuki, joten kapasiteetistä ei grafiikka jää kiinni, toisin kuin Xboxissa tulee jossain vaiheessa jäämään...[/quote]Silloin kun ps3:n pääsee sille tasolle että siitä puristetaan kaikki niin on jo 4:s sukupplvi menossa ja ei tuosta cellistä saada koskaan ulos täyttä mitä tarvittaisiin, siitä pitää huolen graffasiru, sekä muistiväylät, niinden omat latenssit yms pikkutekijä. Jolloin sen todellinen teho jää arvoitukseksi.

Tuo vastaa samaa kuin tämä: pc: core duo prossu. muisti vain dd2 400 ja graffakorttina gf 6600 gt...tuo vastaa aikalailla nykyistä ps3:sta. Eli turha puhuia huipputehosta jota ei koskaan saada tuosta laitteesta irti.

Itse asiassa xbox 360 ja nintendon wii on paremmin optimoitu kuin ps3:n vaikka sillä on reilu tehoero, mutta sen juuri kuroo kiinni ja painaa ohi ne optimoidut tuotteeta, tässä tapauksessa xbox 360 ja wii. Silloin saadaan kaikki irti melkein heti kättelyssä. Joten turha vouhkata sen ps3:n tehoista. Ostakaa kunnon pc, takuulla ei ole pulaa tehosta ja sen peliominaisuudetkin voittavat ps3:n ja sillähän voitehdä vaikka töitäkin :-)

mjk18/27

Kuten edellä sanoin ps3:n on tehokkain tällä hetkellä saatava konsoli, mutta ei paras.

Jakero19/27

No kumminkin sen aion ostaa.Toivotaan nyt sitten vaan että pelintekijät sais ainakin mahdollisimman paljon tehoja irti,jos ei kaikkea. Mitenköhän pitkää elinkaarta tuolle on sitten ajateltu?

mjk20/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jakero:
No kumminkin sen aion ostaa.Toivotaan nyt sitten vaan että pelintekijät sais ainakin mahdollisimman paljon tehoja irti,jos ei kaikkea. Mitenköhän pitkää elinkaarta tuolle on sitten ajateltu?


Eikös niillä ole yleensä 3-4 vuotta ja uusisukupolvi....tosin minulla on vielä segan DC käytössä ja sen pitäisi jo olla eläkkellä, kuten vanhan commoroden ja vanhan xboxinkin...

Jakero21/27

Lainaus:
Eikös niillä ole yleensä 3-4 vuotta ja uusisukupolvi....tosin minulla on vielä segan DC käytössä ja sen pitäisi jo olla eläkkellä, kuten vanhan commoroden ja vanhan xboxinkin...
No muistaakseni ps2:sen julkaisusta on jotain 6 vuotta tai vastaavaa.Tiedä sitten tästä sukupolvesta.Itselläni oli jossain vaiheessa kanssa tuo Dreamcast mutta siihen ei tullut pelejä enää nimeksikään asti niin vaihdoin ps2:seen.

mjk22/27

Niin on noita konsoleita siunaantunut aika paljon, aikaan työntakia ja sitten iha huvin vuoksi ja nyt viimeiset lastentakia..kaapista/kellarista löytyy: snes, 64, sega dc (oli jokus se saturn), xbox, xbox 360 ja rikkinäisenä se eka ps (harmaa laatikko) ja käsikonsoleista vanha gameboy ja sen sp-versio.

Viimeisenä ostoksena tuo x360 ja kait se wii:kin täytynee edes kokeilla...noita on kertynyt aika paljon kun en ole halunnut myydä/vaihtaa. Paraskonsoli mitä olen pelannut/siihen pelit on snes.

Jakero23/27

Juujuu. No onhan noita aika katras :D

mjk24/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jakero:
Juujuu. No onhan noita aika katras :D

Joo, onneksi kaikkia ei ole tarvinnut itse ostaa vaan on tullut firman kautta joko luontaistuotteena taikka hyvällä alennuksella :-)..tosein enää ole vuosiin ollut siellä firmassa töissä, kun oli aika saada uusia haasteita ja ne on nyt pc:puolella.

Jakero25/27

Kyllä kyllä. Ois aika mukava yllätys jos sattus ton ps3:sen voittamaan mutta taitaa olla turha toivo.

tuure226/27

Itse veikkaan ettei sony pääse, kuin korkeintaan neljään miljoonaan laitteeseen maaliskuun loppuun mennessä.

tuure227/27

Lainaus:
No muistaakseni ps2:sen julkaisusta on jotain 6 vuotta tai vastaavaa.Tiedä sitten tästä sukupolvesta.Itselläni oli jossain vaiheessa kanssa tuo Dreamcast mutta siihen ei tullut pelejä enää nimeksikään asti niin vaihdoin ps2:seen.
PS2:sen julkaisu ajankohdat:
JPN March 4, 2000
NA October 26, 2000
EUR November 24, 2000
NZ November 30, 2000

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT