AfterDawn logo

BitTorrentin latauspalvelulla ongelmia heti ensimetreillä

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
8 kommenttia

BitTorrentin uuden mediakaupan (BitTorrent Entertainment Network) alkutaipale on ollut kivikkoinen. 26.2.2007 avatulla palvelulla on ollut heti alkuun vaikeuksia käytössä olevan tekniikan kanssa, varsinkin tuotteiden toimituksessa asiakkaille.

Suurin osa ongelmista on alkanut vasta, kun kuluttaja on saanut maksettua haluamansa ladattavan sisällön. Ongelmat ovat ilmenneet siten, että palvelu ei ole enää osannut tunnistaa käyttäjän PC-tietokonetta. Macintosh-koneilla selaus on taas vastaavasti toiminut täydellisesti. Tämä ei kuitenkaan auta juuri ketään, koska ladattavat videotiedostot on suojattu Microsoftin DRM-tekniikalla, eikä niitä ole mahdollista katsella muilla kuin Microsoftin Media Playerilla.

Luultavasti ongelmat saadaan kuitenkin kuriin nyt, kun ne on havaittu, mutta ei tapahtuma ainakaan hyvää kuvaa palvelun laadusta anna. BitTorrentin edut kuitenkin puolustavat latauspalvelua, koska niihin kuuluu mm. edullinen hinta sekä nopeampi latausnopeus kuin kilpailijoilla. Ylläpitokustannuksetkin ovat pienemmät verrattuna kilpailijoihin, koska asiakkaat myös jakavat tiedostoja ladatessaan niitä.

Lähteet:
Engadget

8 KOMMENTTIA

dreamC1/8

Heh, luin tästä jo päivällä slashdotista, siinä uutisessa oli mielenkiintoinen linkki Ars Technican artikkeliin tästä kyseisestä puljusta.

Surkuhupaisaa luettavaa :)

Artikkeli

Attin2/8

Kommentoin jo aiemmin johonkin muuhun topiciin, että ei taida toimia...
ja tässä se todettiin :P

mjk3/8

heh, niimpä niin siinä sitä taas ollaan.

-Rex-4/8

Siinä ne suojausviritykset taas nähdään. Normaaleilla saiteilla/trackereilla ei juurikaan tuommoisia ongelmia ole nähnyt :)

AvenZer5/8

Suurin osa niistä latauksista "USA only" -merkattu eli niitä ei voi edes ostaa muuvalla kuin amerikassa...

Drizzt^^6/8

Uutisen kieliasussa muutama lipsahdus, pitäisi olla "enää" ja "muun muassa" (tai mm.).

malagant7/8

Sori lipsahduksista, korjattu.

Drizzt^^8/8

Muuten olet kyllä kirjoitellut hyvää ja selkeää kieltä. Oikean miehen/naisen valitsivat uudeksi sisällöntuottajaksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT