AfterDawn logo

Skype Pro tuli Eurooppaan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
31 kommenttia

Erittäin suosittu verkkopuheluita tarjoava Skype on tuonut uuden Skype Pro -palvelun myös Eurooppaan. Suomen lisäksi palvelu tuli käyttöön 14:ssa muussa Euroopan maassa. Skype Pro on kuukausimaksullinen palvelu, jossa kahden euron kuukausimaksulla välttää kokonaan minuuttiveloituksen soittaessaan Skypestä lankapuhelimeen. Puhuminen ei ole kuitenkaan aivan ilmaista sillä Skype perii 3,9 sentin aloitusmaksun jokaisesta lankaverkkoon tehdystä puhelusta. Puhuminen on kuitenkin edullista verrattuna tavallisen lankapuhelimen käyttöön, sillä Suomessa puheluiden aloitusmaku on yleensä kymmenen sentin luokkaa ja puheluista veloitetaan yleensä sentti jokaiselta alkavalta minuutilta. Lisäksi Skype Pro -pakettiin kuuluu Skype-vastaajapalvelu. Skype tarjoaa alkuun viiden kuukauden sopimusta 10 euron hintaan, johon sisältyy myös 5 euron arvosta puheaikaa.

Suomessa lankapuhelimien määrä on kuitenkin laskussa, joten suomalaisten käyttäjien osalta parasta olisi että myös puhelut matkapuhelimiin onnistuisivat samalla kiinteällä hinnalla. Nykyään matkapuhelimiin soittaminen Skypen kautta maksaa Suomessa 16,5 senttiä minuutilta, joten näiden hintojen osalta Skype ei vielä kilpaile paikallisten matkapuhelinoperaattoreiden kanssa.

Skypellä on maailmanlaajuisesti yli 171 miljoonaa käyttäjää. Erityisesti ilmaiset nettipuhelut, mahdollisuus saada lankaverkon puhelinnumero ja halvat puhelut ympäri maailmaa oleviin matka- ja lankapuhelimiin ovat keränneet Skypelle käyttäjiä. eBay ostikin Skypen vuoden 2005 syyskuussa noin 2,6 miljardin dollarin summalla. Itse Skype Pro -palvelun saatavuus laajenee vielä tämän vuoden aikana, mutta tulevia maita ei vielä paljastettu.

Lähteet:
CdrInfo
iTWire

31 KOMMENTTIA

bchief1/31

wuhuuu!! kerrankin.

JanneMasa2/31

Vaikuttaa aika kätevältä palvelulta mut harmivaan et toi ei toimi kans matkapuhelimiin.

jompatti3/31

eBay ostikin Skypen vuoden 2005 syyskuussa noin 2,6 miljoonan dollarin summalla.

Jätkät nappas kuitenskin 2,6 miljardia dollaria kaupasta. Silti edullinen...

vaistokas4/31

Luupaavalta vaikuttaa. Mutta täytyy tosiaan odotella, josko saisivat jossain vaiheessa toimimaan myös matkapuhelimiin. Tällaisenaan vielä melko turha ainakin minulle.

Werewolf_5/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vaistokas:
Luupaavalta vaikuttaa. Mutta täytyy tosiaan odotella, josko saisivat jossain vaiheessa toimimaan myös matkapuhelimiin. Tällaisenaan vielä melko turha ainakin minulle.
Mitä hyötyä olisi tuolla ohjelmalla kännykässä? Siis tietenkin säästäisi rahaa, mutta sehän olisi aivan turha koska ei kännykkä ilman sim-korttia toimi, jonka taasen saa palveluntarjoajalta, jolloin saa myös liittymän josta joutuu maksamaan, vaikka käyttäisikin Skypeä.

Että eiköhän pidetä tämä ihan tietokoneella vaan. Itse uutinen kuullostaa sangen hyvältä.

katsoja6/31

Minä ymmärsin että nämä kaipasi kännyköihinsuuntautuvia puheluita myös tuon kiinteän kk-maksun piiriin.

zibi7/31

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vaistokas:
Luupaavalta vaikuttaa. Mutta täytyy tosiaan odotella, josko saisivat jossain vaiheessa toimimaan myös matkapuhelimiin. Tällaisenaan vielä melko turha ainakin minulle.
Mitä hyötyä olisi tuolla ohjelmalla kännykässä? Siis tietenkin säästäisi rahaa, mutta sehän olisi aivan turha koska ei kännykkä ilman sim-korttia toimi, jonka taasen saa palveluntarjoajalta, jolloin saa myös liittymän josta joutuu maksamaan, vaikka käyttäisikin Skypeä.

Että eiköhän pidetä tämä ihan tietokoneella vaan. Itse uutinen kuullostaa sangen hyvältä.
Siis tuohan meinaa sitä, että pystyisit tietokoneella soittamaan kaverisi kännykkään, joka tulisi olemaan ilmeisesti edullisempaa :)

Werewolf_8/31

Lainaus:

Siis tuohan meinaa sitä, että pystyisit tietokoneella soittamaan kaverisi kännykkään, joka tulisi olemaan ilmeisesti edullisempaa :)

No siinä olisi jo jotain järkeäkin. Sitä voisi itsekkin joskus kokeilla Skypea, ei ole pahemmin tullut tarvetta.

akisal9/31

Lainaus:
Mitä hyötyä olisi tuolla ohjelmalla kännykässä?
Kuten jo joku sanoikin, tuossa jutussa tarkoitettiin, että Skypellä voi soittaa matkapuhelimeen, mutta Skype on käyttökelpoinen myös kännykässä ( & muut GSM 3G yhteyden laitteet ). Hyöty on, että voi soittaa kännykästä tietokoneeseen tai ulkomaalaisiin puhelimiin halvalla. Tämä siis, jos GSM liittymässä on halpa kiinteähintainen data liikenne. Tällä hetkellä kännyllä kannaattaa kotiverkossa vielä soittaa toiseen kännyyn suoraan GSM verkolla.

Operaattoreiden ulkomaan hinnat kun on vaan ihan poskettomia ja tuolla pystyy vähän kiertämään sitä. Tosin esim Suomesta Kiinaan TCP/IP kiertää suodattimissa ja aiheuttaa kovaa viivettä (joskus minuutteja ;)

ajs10/31

Lainaus:
josko saisivat jossain vaiheessa toimimaan myös matkapuhelimiin.

Toimiihan se jo niin että puhelimessa toimii Skype tai tarkemmin sanottuna FRing. Tällöin voi tietokoneella soittaa kännykkään "ilmaiseksi", mutta vaatii siis kuitenkin käytännössä kiinteähintaisen 3G-palvelun ja Symbian60 3rd edition-puhelimen.

Mutta kuten itse uutisessa puhuttiin Skype pro:sta, eli halpahintaisesta puhelusta ulos netistä normaaliin matkapuhelinliittymään, sen kun saisivat toimimaan. Aiheuttaisi varmasti operaattoreille lisää hintapaineita, vaikka suomessa onkin melko halvat matkapuheluhinnat, ainakin verrattuna muihin maihin.

edit. linkki

apteekki11/31

Maksoin tuon Proon ja tilillä näkyy saldo, mutta kyllä soitosta kotimaan lankahuhelimeen veloitettiin silti 2,5c/min. Onko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta? Vai mitenkä pitää menetellä että saa maksun niinkuin on luvattu eli 4,5c/puhelu eikä muuta.

guki12/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti apteekki:

Sama mullakin!

apteekki13/31

Otin yhteyttä "Contact Customer Support".
Lupasivat vastata 72 tunnin kuluessa Jos sieltä tulee jotakin ratkaisevaa, niin kirjoittelen siitä sitten.

guki14/31

Hei!
Mä otin kanssa katsotaan mitä vastaavat!

Missä sulla muuten näkyy se 10 E, mulla näkyy ainoastaan se ylimääräinen luvattu 5 E skyout tilillä!

Rubertti15/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti apteekki:
Maksoin tuon Proon ja tilillä näkyy saldo, mutta kyllä soitosta kotimaan lankahuhelimeen veloitettiin silti 2,5c/min. Onko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta? Vai mitenkä pitää menetellä että saa maksun niinkuin on luvattu eli 4,5c/puhelu eikä muuta.
Joo eipä tuo pro näytä pitävänkään lupauksiaan. Taitaa olla samaa paskaa kuin skypein numerokin, joka toimii silloin tällöin.

apteekki16/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti guki:
Hei!
Mä otin kanssa katsotaan mitä vastaavat!

Missä sulla muuten näkyy se 10 E, mulla näkyy ainoastaan se ylimääräinen luvattu 5 E skyout tilillä!
Skypen sivulla välilehtien yläpuolella on käyttäjän nimi ja nimen oikeassa laidassa on summa.
Minulla aikaisempaan summaan lisättiin 10 e joten siinä näkyy nyt kokonaissumma, joka on yli 10 e

guki17/31

Niin näkyy, mutta oli ennestään saldoa vähän yli 3 E ja nyt siellä on joku 7 E, eli 3+5=8 (olen soittanut tuon 7-8E välillä)Missä 10E nyyh!

apteekki18/31

Minulla oli alkusaldo 7,07e ja 10e. maksun jälkeen 12,07e eli 5e on kadonnut taivaan tuuliin

guki19/31

Heh!

Ehkä jossain mättää.... pahasti
Miten muuten ymmärrat sanan "kansallisiin" lankanumeroihin, kuten Skype itse sanoo, tarkoittaako se kotimaisiin vai....

apteekki20/31

Kyllä minä ymmärrän sen niin, että se koskee kotimaan lankapuhelimiin soitettuja puheluja.
Ruotsissa se toimii niin kuin on luvattu, että kotimaan puhelut ainoastaan avausmaksu eikä muuta.
Olen yrittänyt ottaa yhteyttä siihen kaaveriin joka kertoi asiasta (Ruotsiin).

guki21/31

Hei!
Mielestäni sen pitäisi olla kaikkiin, ainakin näihin(14)maahan!
Lueppas:"téléphones fixes nationaux" molemmat sanat monikossa, joten se on vähän kaks piipuinen juttu! (lakimiesten asia selvittää... heh)

apteekki22/31

Näin lukee:
"Pay nothing per minute to national landlines²"
Siinä on pieni kakkonen tekstin lopussa ja kun mennään katsomaan mitä se kakkonen tarkoittaa, niin:
Australian Dollar (AUD) 0.059 0.068
Brazilian Real (BRL) 0.09 0.104
Canadian Dollar (CAD) 0.059 0.068
Danish Krone (DKK) 0.29 0.334
Euro (EUR) 0.039 0.045
Hong Kong Dollar (HKD) 0.39 0.449
Japanese Yen (JPY) 4.9 5.635
Norwegian Krone (NOK) 0.29 0.334
Polish Zloty (PLN) 0.149 0.171
South Korean Won (KRW) 49 56.35
Swedish Kronor (SEK) 0.39 0.449
Swiss Francs (CHF) 0.059 0.068
Taiwanese Dollar (TWD) 1.6 1.84
British Pound (GBP) 0.029 0.033
US Dollar (USD) 0.039 0.045

Yllätys yllätys. Siinä ei löydy Suomea. Siksipä se ei taida toimi meillä, mutta ruotsissa kuuluu toimivan. Vai oliso tuo EUR tarkoittanut kaikkia Euroopan maita, jolloin kyllä Suomi kuuluu silloin siihen. Tiedä häntä. Vähän oudolta tuntuu.

guki23/31

Aivan, EUR käsittääkseni koskee Suomea ja Skype mainostaa, että Skype Pro on näissä 14 maassa (Suomi kuuluu näihin maihin)
Allalmainittu teksti mm ylhäältä:
-Suomen lisäksi palvelu tuli käyttöön 14:ssa muussa Euroopan maassa.

Rubertti24/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti guki:
Aivan, EUR käsittääkseni koskee Suomea ja Skype mainostaa, että Skype Pro on näissä 14 maassa (Suomi kuuluu näihin maihin)
Allalmainittu teksti mm ylhäältä:
-Suomen lisäksi palvelu tuli käyttöön 14:ssa muussa Euroopan maassa.
Joo ja kyllä ainakin mainoksissa mitä skypestä nyt tulee sanotaan että toimii.

guki25/31

Jeps!
ja katsoppas:

Where is Skype Pro available?
Skype Pro is currently available in the following countries:
Austria
Belgium
Denmark
Estonia
Finland
France
Germany
Ireland
Italy
Netherlands
Norway
Portugal
Spain
Sweden
UK

We will be adding more countries in the future.

Rubertti26/31

Lainaus:
[quote]

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti guki:
Aivan, EUR käsittääkseni koskee Suomea ja Skype mainostaa, että Skype Pro on näissä 14 maassa (Suomi kuuluu näihin maihin)
Allalmainittu teksti mm ylhäältä:
-Suomen lisäksi palvelu tuli käyttöön 14:ssa muussa Euroopan maassa.
Joo ja kyllä ainakin mainoksissa mitä skypestä nyt tulee sanotaan että toimii.
Jeps!
ja katsoppas:

Where is Skype Pro available?
Skype Pro is currently available in the following countries:
Austria
Belgium
Denmark
Estonia
Finland
France
Germany
Ireland
Italy
Netherlands
Norway
Portugal
Spain
Sweden
UK

We will be adding more countries in the future.[/quote]Mutta löytyyhän siletä vielä tämäkin.

Skype Pron reilun käytön toimintalinja
Skype Pro on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöösi. Skype Pron käyttäjiltä ei veloiteta minuuttimaksuja maansisäisistä puheluista. Skype varaa oikeuden rajoittaa reilun käytön puitteissa tehtyjen käyttäjäkohtaisten ilmaispuhelujen kuukausittaista enimmäismäärää (esim. 3 000 minuuttia kuukaudessa). Kun tämä raja on täyttynyt, tili saatetaan lopettaa ja käytetyistä lisäminuuteista periä normaali SkypeOut-veloitus. Skype Pro on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöösi, eikä yhteyden jälleenmyynti ole sallittu.

Eli ne on kattonut heti kättelyssä että ompa sitä soiteltu ja alkanut ottaa normaalia hintaa.

guki27/31

hepip!

Noi oli yhditämismaksuja!

guki28/31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti guki:
hepip!

Noi oli yhditämismaksuja!
tarkoitan nämä:

Australian Dollar (AUD) 0.059 0.068
Brazilian Real (BRL) 0.09 0.104
Canadian Dollar (CAD) 0.059 0.068
Danish Krone (DKK) 0.29 0.334
Euro (EUR) 0.039 0.045
Hong Kong Dollar (HKD) 0.39 0.449
Japanese Yen (JPY) 4.9 5.635
Norwegian Krone (NOK) 0.29 0.334
Polish Zloty (PLN) 0.149 0.171
South Korean Won (KRW) 49 56.35
Swedish Kronor (SEK) 0.39 0.449
Swiss Francs (CHF) 0.059 0.068
Taiwanese Dollar (TWD) 1.6 1.84
British Pound (GBP) 0.029 0.033
US Dollar (USD) 0.039 0.045

jappe429/31

Moi

Päivitin eilen Skype-liittymäni Pro-versioksi. Ensimmäisestä testisoitosta meni minuuttiveloitus vaikka Skypen tili-sivulla näkyi että Skype Pro on aktivoitunut. Hieman myöhemmin soittamistani puheluista ei enää mennyt minuuttiveloitusta, vain avausmaksu, joten heidän järjestelmässään tuntui olevan hieman viivettä.

Tuo että saldon määrä 10 euron maksun jälkeen kasvaa vain 5 euroa on ihan ok. Näinhän Skype lupaakin. Nämä viisi euroa saa nyt aluksi tavallaan "kaupan päälle" joita voi käyttää puheluiden avausmaksuihin. Normaalisti saldoa ei olisi tullut ollenkaan lisää vaan koko summa olisi mennyt Pro:n kuukausimaksuihin viideksi kuukaudeksi. Jatkossa avausmaksuja varten täytyy ostaa krediittiä erikseen.

Eli Pro:lla voi Suomessa ollessaan soittaa ilman minuuttivelotusta Suomessa oleviin lankaliittymiin (mukaanlukien yrityspalvelunumerot, kokeilin). Skypen sivulla sanotaan: "Ei minuuttiveloituksia kotimaisiin lankapuhelimiin." Jos matkustaa ulkomailla maissa, jotka Skype on listannut, voi liittymällä soittaa kohdemaassa oleviin lankaliittymiin ilman minuuttiveloitusta: Can I use zero cost per minute calling for Skype Pro if I am abroad?

apteekki30/31

Jo oli aika. Kyllä kesti kytkeminen kauan. Tilasin Skype Proon 23.2.07
ja vasta tänään toimi ensimmäisen kerran niinkuin on luvattu.

guki31/31

jippii !!!!

onnex olkoon!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT