AfterDawn logo

Macrovisionin pomo vastasi Jobsin DRM-kirjeeseen

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
16 kommenttia

Macrovisionin toimitusjohtaja Fred Amoroso vastasi Applen toimitusjohtaja Steve Jobsin noin viikko sitten julkaistuun avoimeen kirjeeseen omalla avoimella kirjeellään. Kirjeessään Applen Job kehotti viihdeteollisuutta luopumaan digitaalisen sisällönhallinnan keinoista eli DRM:stä ja myymään suojaamatonta viihdettä, sillä ostettu viihde ei hänen mukaansa ole piratismin lähde. Lisäksi hän kertoi ongelmista, joita DRM aiheuttaa kuluttajille.

DRM-työkaluja kehittävän Macrovisionin Amoroso on kuitenkin eri mieltä Jobsin kanssa. Amoroson kirje käsittelee neljää pääteemaa. Amorosonin mukaan DRM vaikuttaa monen tyyppiseen sisältöön, ei pelkästään musiikkiin. Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota. Tästä syystä DRM:stä täytyy kehittää yhteensopivaa ja avointa.

Amoroson mukaan DRM on tärkeä mahdollistava tekijä monenlaiselle sisällölle, kuten peleille, ohjelmille, elokuville ja musiikille.


"Uskon, että suurin osa piratismista johtuu siitä, ettei nykyistä teknologiaa ole vielä kunnolla valjastettu DRM-suojatun laillisen sisällön helpon saatavuuden ja käyttömukavuuden saamiseksi suojaamattoman piraattisisällön tasolle", Amoroso kirjoittaa. DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.

DRM:n vahvuuksiin Amoroso listaa räätälöitävyyden, jolla sisällön käyttöoikeudet voidaan mitoittaa moniin tarpeisiin. Esimerkiksi jos elokuvaa ei halua hankkia omakseen, niin tällöin DRM-rajoitettu väliaikainen käyttöoikeus on oikea ratkaisu vuokrauksen mahdollistajaksi. Samoin yhdellä laitteella sisältöä käyttävät voivat maksaa siitä eri hinnan kuin monella laitteella sisältöä kuluttavat.

Koko alan tavoitteena pitäisikin Amoroson mukaan olla DRM-maailman Graalin maljan tavoittelu: täysin yhteentoimivan DRM:n luominen. Tällainen DRM kiihdyttäisi hänen mukaansa siirtymistä elektroniseen jakeluun ja helpottaisi sisällön siirtelyä kotona eri laitteiden välillä.

Kirjeen lopuksi Amoroso tarjoaa vielä auttavaa kättään Applelle ja Jobsille, joka kertoi kirjeessään Applen FairPlay-DRM:n lisensointinihkeyden johtuvan DRM:n turvallisuuden varmistamisen ongelmista. "Mikäli niin haluatte, voimme ottaa FairPlayn vastuullemme osaksi kehittyvää DRM-tarjontaamme ja varmistaa sen yhteensopivuuden muiden DRM-järjestelmien kanssa, näin samalla parantaa kuluttajan valintamahdollisuuksia ja edistää laitteiden yhteensopivuutta", Amoroso kirjoittaa Applelle.

Jobsin kirje on saanut odotetusti monenlaisia vastauksia. Pian kirjeen julkistamisen jälkeen RIAA onnistui (väärin) tulkitsemaan kirjeen tarjoukseksi lisensoida FairPlayta muiden käyttöön. Kirjeeseen reagoi nopeasti myös Warner Musicin toimitusjohtaja Edgar Bronfman, joka tuomitsi DRM-vapaan musiikin puolustamisen täysin epäloogiseksi.

Lähteet:
Macrovision (avoin kirje)
Macworld
Pocket-lint

16 KOMMENTTIA

Peppi_1/16

"Samoin yhdellä laitteella sisältöä käyttävät voivat maksaa siitä eri hinnan kuin monella laitteella sisältöä kuluttavat. "

Miksi?

joujouman2/16

Lainaus:
Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota.
Siis mitä?? Kuinkahan se DRM suosiota lisää? Ja lisää sen arvoa? Hmm...Ei saa vaikka musiikkia kuunneltua edellisellä niin pitää ostaa uus ämppäri?? Tuleehan siitä sitten aika arvokas biisi.

-Rex-3/16

Lainaus:

Samoin yhdellä laitteella sisältöä käyttävät voivat maksaa siitä eri hinnan kuin monella laitteella sisältöä kuluttavat.
Tätä kohtaa en ymmärrä minäkään. Miksi ihmeessä se on rangaistus jos ihmisellä on useampi laite? En ainakaan itse ole niin fakiiri, että saisin kiksejä katsoessani vilimiä 3 eri laitteistolla yhtä aikaa. Kyllä ne laitteet hankitaan tasan tarkkaan vain sen vuoksi, että niitä käytetään eri tilanteissa. Edes se surkea perusteluyritys, että useammat henkilöt voivat katsoa sitä yhtä aikaa eri paikoissa ei toimi. Ja vaikka jonkun kohdalla toimisikin niin mikä rankaisun peruste se taas on? Jos kerran ostaa jotain niin pitäisi sitä piruvie saada katsoa juuri niin paljon kun lystää, missä lystää ja mistä lystää. Omassakin taloudessa kun on itseni lisäksi emäntä, pari koiraa ja terraario-olioita niin ei niitä katsojia ruuhkaksi asti ole (vaikka liskot katsovatkin jalkapalloa ja koirat toimintaelokuvia), joten en tasan tarkkaan ala maksamaan extraa mediamafialle siitä, että olisi teoriassa mahdollista katsoa/kuunnella sama tuote kahdessa paikassa.

*EDIT: varsinkin kun se "kaksoiskatsonta" vaatisi kopioimisen tuotteesta mistä pitää jo automaagisesti maksaa korvauksia, vaikka se laitonta kaiken lisäksi onkin. Eli oikea loogisuuden riemuvoitto taasen, maksa extraa toiminnosta, jonka lexkarpela, jollain tapaa kuitenkin kieltää.*

Kaakatus4/16

Lainaus:
Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota.
Uskooko herra itsekkään omaa luonnontuotettaan?

Lainaus:
Koko alan tavoitteena pitäisikin Amoroson mukaan olla DRM-maailman Graalin maljan tavoittelu: täysin yhteentoimivan DRM:n luominen. Tällainen DRM kiihdyttäisi hänen mukaansa siirtymistä elektroniseen jakeluun ja helpottaisi sisällön siirtelyä kotona eri laitteiden välillä.
Tuskin Fred on itsekkään koskaan ostanut mitään kopiosuojattua materiaalia. Peittelee tällä vain omia epäkohtiaan, joita Jobs on tuonut esille. Leivästään hän tappelee, vaikkei tosin kovinkaan puhtaat jauhot pussissa.

jartar5/16

Lainaus:
"Uskon, että suurin osa piratismista johtuu siitä, ettei nykyistä teknologiaa ole vielä kunnolla valjastettu DRM-suojatun laillisen sisällön helpon saatavuuden ja käyttömukavuuden saamiseksi suojaamattoman piraattisisällön tasolle", Amoroso kirjoittaa. DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.

Eli ongelma tiedetään mutta siitä viis veisataan ja hakataan päätä seinään minkä keretään. Luulin joskus että ihmisten tyhmyydellä on joku raja mutta aina pitää tämäkin väite todistaa vääräksi.
Ei oo noillekkaan tullut mieleen haudata sitä DRM-tekniikkaa ainakin siksi aikaa kunnes siitä ei ole haittaa kuluttajille.

ischeinin6/16

Daring Fireball käänsi kyseisen kirjeen ns. tavalliselle englannin kielelle:
http://daringfireball.net/2007/02/macrovision_translation

BlasterX7/16

Lainaus:
"Uskon, että suurin osa piratismista johtuu siitä, ettei nykyistä teknologiaa ole vielä kunnolla valjastettu DRM-suojatun laillisen sisällön helpon saatavuuden ja käyttömukavuuden saamiseksi suojaamattoman piraattisisällön tasolle", Amoroso kirjoittaa. DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.
...kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää...

--> Eikös sen voisi noilla perusteilla ottaa suoraan pois?

Lainaus:
Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota.
Ja tässä ei ole muuta ongelmaa, kuin se, että se ei ole totta. Itse ainakin tykkään editoida, miksailla, liittä omiin videoihin ja ennenkaikkea saada sen ostamani kappaleen soimaan joka laitteessa, minkä kotoani löydän...

Jos DRM ei pysty täyttämään toiveitani, joudun käyttämään piratebayn suosittua nettikauppaa tai indie-levittäjiä

koala_8/16

Haha justjoo. Kohta cd-levyjä tai dvd-leffoja ostaessa kysytään kuinka monella laitteella levyjä käytetään ja hinta määritellään sen perusteella?

avthein9/16

Lainaus:
...DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota...
Olikos nyt kyse muka jostain sadomasokistisesta jutusta, Fred Amoroso?

Lainaus:
Samoin yhdellä laitteella sisältöä käyttävät voivat maksaa siitä eri hinnan kuin monella laitteella sisältöä kuluttavat.
Siis porakoneellekin kovempi hinta jos aikoo porailla kodin ohella myös mökillä? (Ja naapuri ja muut eivät ollenkaan, kun on lainaamisen esto.)

Vastaavaa rahastuksen ideaa on käytetty mafian toimesta suojelusrahan perinnän muodossa.

On ymmärrettävää jos mafian johtaja on ilmaissut aikeensa luopua suojelusrahan perinnästä, että suojelusrahastuksesta vastaava pikkupomo on hätä kädessään (ja housussaan) selittelemässä toimintansa ja olemassaolonsa "tärkeyttä". Se on tässä Fred Amorosonkin vuodatuksessa selvästi haistettavissa.

PS.
Äskettäin uutisoitiin erään levy-yhtiön aikeista luopua kokonaan sähköisen nettimyynnin kopiosuojauksista (DRM-haitakkeista). Etenkin kun kokeilussa toimiva kopiosuojaamattomampi musiikki meni paremmin kaupaksi!

hexi10/16

Lainaus:
"Uskon, että suurin osa piratismista johtuu siitä, ettei nykyistä teknologiaa ole vielä kunnolla valjastettu DRM-suojatun laillisen sisällön helpon saatavuuden ja käyttömukavuuden saamiseksi suojaamattoman piraattisisällön tasolle"
.

Milloikahan nuo suojaukset rupee toimimaan? Ei varmaan minun eläessä, mutta ehkä muutaman sadan vuoden päästä.

En ole vielä nähnyt toistaiseksi yhtään toimiva kopiosuojausta.

mjk11/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti koala_:
Haha justjoo. Kohta cd-levyjä tai dvd-leffoja ostaessa kysytään kuinka monella laitteella levyjä käytetään ja hinta määritellään sen perusteella?
Aivan tuota ne haluavat, eli jos ostat musiikkikappaleen mp3:lle maksat (kuviteltu) 0.80 centtiä/kp, jos haluat sen mp3:lle+ cd:lle hinta 1.40 e ja jos haluat mp3:lle+ cd:lle + dvd-formaatille hinta 2.00€....tätä ne ajavat takaa.

okaro12/16

Lainaus:

Tätä kohtaa en ymmärrä minäkään. Miksi ihmeessä se on rangaistus jos ihmisellä on useampi laite? En ainakaan itse ole niin fakiiri, että saisin kiksejä katsoessani vilimiä 3 eri laitteistolla yhtä aikaa.
Lisäksi pitäisi olla joku ennustajaeukko, kun tietäsi mitä laitteita tulevaisuudessa omistaa, että voi ostaa oikeudet niihinkin. On älytöntä, jos joutuisi ostamaan oman arkistonsa uudestaan ostaessaan uuden soittimen. Tämä ei ainakaan soittimien myyntiä lisäisi.

Xanadu13/16

Lainaus:
DRM:n vahvuuksiin Amoroso listaa räätälöitävyyden, jolla sisällön käyttöoikeudet voidaan mitoittaa moniin tarpeisiin. Esimerkiksi jos elokuvaa ei halua hankkia omakseen, niin tällöin DRM-rajoitettu väliaikainen käyttöoikeus on oikea ratkaisu vuokrauksen mahdollistajaksi.
On tuolla paljon parjatulla DRM:llä sentään järkeviäkin käyttötarkoituksia.

Elokuvien ja tv-sarjojen kohdalla rajoitettu käyttöoikeus varmasti toimii mutta tuskin musiikin sillä harvapa maksaa parin viikon käyttöoikeudesta sentin senttiä kun biisit kuulee kumminkin radiosta/netistä.

neste14/16

"Ja tässä ei ole muuta ongelmaa, kuin se, että se ei ole totta. Itse ainakin tykkään editoida, miksailla, liittä omiin videoihin ja ennenkaikkea saada sen ostamani kappaleen soimaan joka laitteessa, minkä kotoani löydän...

Jos DRM ei pysty täyttämään toiveitani, joudun käyttämään piratebayn suosittua nettikauppaa tai indie-levittäjiä"

Minulle on muutenkin muotoutunut hieman semmoinen kuva, että hyvin monet tuotteen ostajat näkevät erilaiset suojaukset haasteena.

Esim. ostat elokuvalle vain yhden katseluoikeuden.... Etkä todellakaan halua sitä omaksi.... Mutta mitä enemmän sinulle painotetaan vain yhtä katselukertaa niin sitä enemmän tekee mieli löytää jokin tapa ottaa elokuvasta kopio vaikka sillä ei mitään tekisikään.

Tämä on se vanha "Mitä enemmän kielletään...." juttu. Eikä tämmöiset suojaukset toimi niin kauan kun osto puolella on ihmisiä. Ihmisisä joita kiinnostaa ja jotka kokeilevat ja jotka ajattelevat itse.

Levyyhtiöt ja muut vastaavat haukkuvat nyt siis lähtökohdallisesti minusta ihan väärää puuta.

Alcareru15/16

Lainaus:
Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota. Tästä syystä DRM:stä täytyy kehittää yhteensopivaa ja avointa.

Jaa että siis tä?? Joku on vissiin ollut pikkusen pöllyissä, kun on suunsa avannut..

Lainaus:
DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.

Ongelmahan on hyvin pitkälti siinä, että tämä ei ole mahdollista.

Lainaus:
Peppi_ (Member) 19.2.2007 7:47 _
"Samoin yhdellä laitteella sisältöä käyttävät voivat maksaa siitä eri hinnan kuin monella laitteella sisältöä kuluttavat. "

Miksi?

Ihan samaa mietin ja päädyin siihen loogiseen johtopäätökseen, että tietysti siksi, että mediajätit saisivat enemmän rahaa.. rahaa johon niillä ei sinänsä olisi oikeutta.. eli siis ilmaista rahaa..

Tuon Macrovisionin kirjeen kokonaisuudessani luettuani, voin sanoa, että uskomatonta paskaa. Onhan tämä tietenkin sinänsä ymmärrettävää, kun kyseinen firma bisneksenään tuottaa ja operoi näiden drm-tekniikoiden kanssa.. jos mediajätit hylkäisivät drm:n, niin pojilta menis bisnes, duuni ja rahat sivu suun.

okaro16/16

Lainaus:
[quote]
[quote]DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.

Ongelmahan on hyvin pitkälti siinä, että tämä ei ole mahdollista.
[/quote]Ennankaikkea sitä ei saa sellaiseksi, että käyttäjä voisi luottaa siihen. DRM:n kanssa en voi luottaa, että muksiikkini säilyisi kokavelykrassin vaikka minulla olisi varmuuskopiot. Ei tiedä, minne jotain tietoa on piilotettu. MP3 on selkeä. Jos minulla on tiedosto, voin soittaa sen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT