AfterDawn logo

Nokian musiikkikauppa myös tietokoneille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Nokia on edelleen tuomassa markkinoille musiikkikauppa josta se ilmoitti ensimmäisen kerran viime syksynä samaan aikaan kun Nokia osti Loudeyen. Musiikkikauppa tulee matkapuhelimien ohella toimimaan myös tietokoneilla. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan taistella matkapuhelinoperaattoreita vastaan vaan Nokia liittyy mukaan markkinoille omalla tavallaan.

"Se on työn alla, mutta se tulee kyllä. Me menemme tähän liiketoimintaan tavalla, joka sopii meille, eikä toisaalta aiheuta häiriöitä meidän asiakaskunnallemme" sanoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo Helsingin Sanomien haastattelussa. Asiakaskunnalla Kallasvuo viittaa matkapuhelinoperaattoreihin.

Nokia antaa matkapuhelinoperaattoreille mahdollisuuden yhdistää omat musiikkipalvelunsa Nokian uuden palvelun kanssa. "Palvelu räätälöidään niin, että operaattorin palvelut toimivat helposti ja integroidusti" sanoi Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti Tietokone-lehdelle. Nokia ei myöskään nimennyt mitään olemassa olevia musiikkikauppoja kilpailijoikseen. "Suurin kilpailijat ovat perinteiset fyysiset musiikkikaupat" sanoi Tuutti. Nokia kilpailee samoilla apajilla mm. Applen iTunesin, Netanttilan ja CDON:in kanssa. Nokian etuna on se että matkapuhelimien nopeilla 3g- ja wlan-yhteyksillä voi ladata musiikkia ilman tietokoneen apua.


DRM-tekniikoista Nokia tukee ainakin Microsoftin ja Open Mobile Alliancen (OMA) DRM-suojauksia. Muuten kaupan tekniset yksityiskohdat, yhteistyökumppanit ja hinnoittelu ovat vielä pimennossa.

Musiikin ohella Nokia aikoo tuoda markkinoille oman paikannus- ja paikkatietopalvelun. Tämän palvelun julkaisu ajoittuu samaan aikaan uuden N95-multimediatietokoneen julkaisun kanssa. N95:n mukana saa kartat ilmaiseksi, mutta mutta lisänä tarjottavat navigointipalvelut ovat maksullisia. Navigointipalvelun voi tilata esimerkiksi päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi kerrallaan, joten palvelu kelpaa myös vähän navigointipalveluita tarvitsevalle henkilölle, joka ei halua maksaa palvelusta kun ei sitä tarvitse. Navigoinnin apuna käytetään Nokian ostamaa Gate5-ohjelmistoa ja palvelu toimii myös tietokoneella. N95:n pitäisi tulla myyntiin maaliskuussa ja laitteen hinta ennen veroja on 550 euroa.

Lähde:
Tietokone

4 KOMMENTTIA

ville7771/4

Lainaus:

DRM-tekniikoista Nokia tukee ainakin Microsoftin ja Open Mobile Alliancen (OMA) DRM-suojauksia.
Ei mitään uutta = Turha

vempula2/4

Jos nyt haluis tosissaan kilpailla niin ensimmäinen iso/jättikauppa ilman DRMää vois olla aika kova sana. Nokialla varmasti olisi varaa tollaseen.

Saa nähä mitä tästä tulee, kilpailu ei koskaan ole pahitteeksi kuluttajan kannalta. Tietty jos 10 kauppaa myy samaa biisiä samaan hintaan ja samoilla ehdoilla niin ei kai se alaa eteenpäin vie...

supacool3/4

"Suurin kilpailijat ovat perinteiset fyysiset musiikkikaupat"
No terve! DRM=CRAP. http://youtube.com/watch?v=YKI_w_VBoTQ

korpeaja4/4

supacool kirjoitti:
No terve! DRM=CRAP. http://youtube.com/watch?v=YKI_w_VBoTQ
----

Toi oli hyvä videopätkä :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT