AfterDawn logo

HDCP -- jo syntyessään viallinen kopiosuojaus?

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
19 kommenttia

Hiljalleen yleistyvä täysin digitaalinen HDMI-liitäntä yhdistää kodin viihdelaitteet täysin digitaalisesti ja kuljettaa näppärästi sekä äänen että kuvan samassa paketissa. Edistyksellinen ja tervetullut tekniikka tuo kuitenkin mukanaan myös ikävän lisän, sillä mediayhtiöiden vaatimuksista standardiin kuuluu DRM-suojaus, HDCP. Mikäli HDMI-laite ei tue HDCP-suojausta, ei esimerkiksi Blu-ray-asema suostu välttämättä näyttämään kuvaa tai toistamaan ääntä ruudulla. Ikävintä asiassa on, että puolivillainen HDCP voi aiheuttaa ongelmia myös kuluttajille, jotka eivät ole tehneet mitään luvatonta. Ars Technican Ken Fisher ruotii artikkelissaan monipuolisesti HDCP-kopiosuojausta ja sen ongelmia.

Viihdeteollisuus toivoo, että HDCP, joka tulee sanoista High Definition Content Protection, osoittautuu täysin murtamattomaksi ja vedenpitäväksi suojaksi kodin viihde-elektroniikalle ja mediasisällölle, lopettaen kaiken luvattoman videoiden ja musiikin kopioinnin. Siksi HDCP on esimerkiksi DVD:n kopiosuojausmenetelmiin nähden monipuolisempi ja integroitu syvemmälle järjestelmään. Suojaus ulottuu nyt pelkän toistolaitteen sijaan aina toistettavasta mediasta näyttölaitteeseen asti.


HDCP on hyväksytty viralliseksi suojausmetodiksi, vaikka sitä vastustettiin sekä periaatteellista että teknisistä syistä. Tekniikkaa on pidetty epäonnistuneena, viallisena ja heikkona. Fisher viittaa myös Scott Crosbyn vuonna 2001 julkaisemaan paperiin, jossa Crosby osoittaa HDCP:n sisältävän perustavaa laatua olevan virheen, joka mahdollistaa suojauksen ohittamisen. Crosby luopui kuitenkin jatkotutkimuksista, sillä hän pelkäsi DMCA:n (EUCD:n amerikkalainen vastike, joka kieltää suojausten murtamisen ja tiedon levittämisen) varjolla aloitettavia vastatoimia.

Teknisten suunnitteluvirheiden lisäksi HDCP sisältää monia käytännön ongelmia. HDMI-liittimet ovat vasta yleistymässä monitoreissa ja muissa laitteissa, joten vaatimus siitä, että teräväpiirtosisällön toisto vaatisi HDCP-tuen tuntuu päättömältä. Esimerkiksi tietokonenäyttöjen resoluutio riittää mainiosti teräväpiirtosisällön toistoon, mutta vain harvoissa 2-4 vuotta vanhoissa näytöissä on mukana HDMI-liitin.

Ongelmia on esiintynyt myös amerikkalaisten teräväpiirtosisällöstä nauttivien kotien olohuoneissa. Idioottivarma HDCP/HDMI-yhdistelmä ei olekaan aina toiminut, ja ruudulle on päätynyt viallista kuvaa tai ei kuvaa ollenkaan. Fisherin omat kokemukset rajoittuvat TiVoon, HDMI-liitännäiseen PVR-laitteeseen. Noin kerran kuussa TiVo toteaa, ettei televisio tue HDCP:tä, ja tilanne korjautuu vasta laitteen resetoinnilla.

Ongelmia on myös ilmennyt Sonyn uuden PlayStation 3 (PS3) -konsolin hankkineilla. PS3:ssa on mukana Blu-ray-soitin, joten Internet-yhteydellä varustettu laite on omiaan viihdekeskuksen mediahubiksi. PS3:n käyttäjät ovat kuitenkin törmänneet omituiseen ongelmaan, kun teräväpiirtonäytöt ovat alkaneet selittämättömästi välkkyä päälle ja pois. Ongelman syyksi on selvinnyt PS3:n ja käytettyjen televisioiden erilaiset näkemykset HDCP-suojauksen standardeista. PS3 odottaa nimittäin television vahvistavan kopiosuojauksen pätevyyden tietyn ajan sisällä kyselyn esittämisestä. Kun televisio ei kykene vastaamaan vahvistuspyyntöön tarpeeksi nopeasti, sammuttaa PS3 lähetyssignaalin.


PlayStation-käyttäjät (ja muut samaan ongelmaan törmänneet Blu-ray-soittimia ostaneet) saavat apua ongelmaansa ohjelmistopäivityksen kautta. Useiden televisioiden kohdalla tämä tarkoittaa television vierailua valtuutetun huoltoliikkeen tiloissa tai huoltajan kotikäyntiä. Uusiin televisioihin on tulossa mahdollisuus hoitaa päivitys myös USB-yhteydellä. Riskinä on joka tapauksessa, että kalliista televisiosta tulee päivityksen yhteydessä käyttökelvoton möhkäle, mikäli jokin menee vikaan.

Enimmäkseen HDMI- ja HDCP-tekniikat toimivat toki odotetusti ja oikein, ongelmiin törmää vain pieni osa käyttäjistä. Kuten Fisherkin toteaa, on kuitenkin häiritsevää, että keskeneräistä ja vialliseksi todettua tekniikkaa testataan kuluttajilla, etenkin kun koko tekniikan tarkoitus on viihdeteollisuuden voittojen maksimointi.

Mikäli DRM-järjestelmät tunkeutuvat väkisin osaksi olohuoneen viihdekeskuksia, on ainakin syytä toivoa että päädytään hieman kestävimpiin ratkaisuihin kuin jatkuvasti ohjelmistopäivityksiä vaativiin monimutkaisiin standardeihin. Kuten Fisher toteaa, tuskin vielä vuosituhannen vaihteessa kovin moni olisi uskonut, että televisio vaatii ohjelmistopäivityksen ennen kuin sillä voi pelata konsolipelejä. Tai että stereot pitäisi resetoida ennen musiikin kuuntelua, jotta soitin onnistuu varmentamaan äänijärjestelmän luvallisuuden ja suostuu toistamaan levyn.

Euroopassa myytäviin HD-ready-merkinnällä varustettuihin laitteisiin on vaadittu HDCP-tuki vuodesta 2005 alkaen. Yhdysvalloissa HDCP:tä ei todennäköisesti vaadita laajassa mittakaavassa vielä muutamaan vuoteen, sillä teräväpiirtonäytöt ehtivät yleistyä jo ennen standardin valmistumista.

Lähde:
Ars Technica

19 KOMMENTTIA

muuli591/19

DRM suojauksista on pelkkää haittaa niinkuin näemme jo tässäkin uutisessa.

"Viihdeteollisuus toivoo, että HDCP, osoittautuu täysin murtamattomaksi ja vedenpitäväksi suojaksi kodin viihde-elektroniikalle ja mediasisällölle, lopettaen kaiken luvattoman videoiden ja musiikin kopioinnin"

HAHA! sen päivän kun näkisi :D

tuure22/19

Eli taas meillä eurooppalaisilla on paremmin pullat uunissa. ;)

pähkinä3/19

Aika yllättävää... Eipä tule mieleen kovinkaan montaa kopiointisuojaustekniikkaa joka EI aiheuttaisi tavalliselle kuluttajalle harmaita hiuksia.

acido4/19

No niin. Taas ovat wiisaat keksineet keinon tehdä maailman täydelliseksi. Miksi näitä ylipään uutisoida, kun jo tälläkin hetkellä joku väsää murtokoodia/keinoa tällekin systeemille.

-Rex-5/19

Sinällään hienoa, että tämäkin mediamafian uusi messias on susi ja syntyessään. Tämä taas johtaa siihen, että aina löytyy henkilöjä, jotka auttavat kuluttajia taistelussa to-vouhkia vastaan ja näin ollen tarjoaa toimivan järjestelmän, seurauksia pelkäämättä. Se, että mediamafia tuo omia epäonnistumisiaan kerta toisensa jälkeen markkinoille saa kuluttajat kahta suuremman raivon valtaan = enemmän mediamafian vastustajia = aina varmempi digitaalinen vallankumous.

LaLLi806/19

Taas yksi syy olla ostamatta ollenkaan BL ja HDDVD tuotteita. Parasta vaan pysyä osto DVD:ssä ja HDTV materiaali toistaa olohuone PC:llä ilman DRM:ää. Tuskin tosin edes kaipaan HDTV materiaalia piiitkään aikaan.

mjk7/19

Toivottavasti saavat nuo suojaukset kierrettyä edes tyydyttävällä tavalla ennen kuin hd-dvd ja blueray yleistyvät esim: pc:ssä..hitto että rupeaa korpeamaan tuollaiset idioottimaiset suojauksetm, siitä kun ei ole kenelläkään loppujen lopuksi mitään hyvää sanottavaa..

arcanix8/19

HDCP ei oikeastaan tee muuta kuin vain hankaloittaa ns. screenereiden tekemistä. Ripit sen sijaan onnistuu jo sekä bluray- ja hd-dvd-levyistä. Laatukin on huomattavasti parempi kuin screenereissä.

Mynthon9/19

DRM on kaikissa muodoissaan pahasta.

Jrahikai10/19

DRM on syvältä, pelkkää media mafiosoja rahastus yritystä, kauankos tuon AACS:nkään murtaminen kesti (senkin piti olla murtamaton): 8 vuorokautta!

hexi11/19

Hohhoijaa!
Mahtaakohan koko terävä piirto tv:stä tulla suuri pannukakku. Tuntuu jotenkin koomiselta kun laitteita pitää alvariinsa resetoida ja päivitellä.

Tuntuu että koko systeemi on tuhoon tuomittu.
Se on petojen sukua. Susi jo syntyessään.

keitto12/19

Koska tämän paskan jauhaminen loppuu! Rasittavaa lukea kaiken maailman kopiosuojauksista ja kuinka ne kaikki kuitenkin murretaan.

Eihän sitä voi enää ostaa leffaa kaupasta, kun siinä on joku hyper-super-extreme suojaus ja toistolaite ei voikaan näyttää kuvaa. Lukekaa --> pakko imuttaa piraatti jossa niitä ei ole.

Miksi ei nyt voitaisi rehdisti todeta, että kaikki tullaan murtamaan tai "vuotamaan" ennen pitkää ja laiteta niitä myyntiin ilman noita älyttömyyksiä, koskee myös älytöntä hintaa.

Piratismi on kuitenkin niin pieni osa ja mediateollisuuden tulot nousevat kokoajan! Kuinka helvetisti TE sitä mammonaa tarvitsette?

Tässä sitä avautumista, menee kuuroille korville mutta menköön prkl.

qwerty8313/19

Taas yksi syy lisää välttää kaikkia HDCP- ja DRM tekniikkaan edes viittaavia tuotteita

juunas1114/19

Niinpä. Tuo on kyllä tosi törkeää, kun ajattelee sitä, että warettajat ovatkin heidän mielestään pahoja ihmisiä, ja heidät pitää tuomita vankeuteen, kun itse tekevät tuollaista! Jos kaupasta ostaa HD-DVD:n ja se ei toimi omalla soittimella, niin onko kohta enää vaihtoehtoja?

pobbz15/19

Lainaus:
ei esimerkiksi Blu-ray-asema suostu välttämättä näyttämään kuvaa tai toistamaan ääntä ruudulla
Miten vitussa toistetaan ääntä ruudulla? Tai no, voi kait sitä äänisignaalista generoida jotain äänen mukaan muuttuvaa pikselimössöä, mutta mikäli HDCP tuon estää, niin ei se minua ainakaan haittaa.

Lainaus:
keskeneräistä ja vialliseksi todettua tekniikkaa testataan kuluttajilla, etenkin kun koko tekniikan tarkoitus on viihdeteollisuuden voittojen maksimointi.
Softpuolellahan tämä menettelytapa on jo standardi.

tyson16/19

pähkinä kirjoitti: "Eipä tule mieleen kovinkaan montaa kopiointisuojaustekniikkaa joka EI aiheuttaisi tavalliselle kuluttajalle harmaita hiuksia."

Itselleni on aiheuttanut toistaiseksi yksi kopionsuojaus: NHL 2001 asentiu koneelle, mutta kun yritin pelata sitä, sain ilmoituksen: Aseta Nhl 2001 CD - Rom asemaan. asemassa oli, vaan väitti toista. Hetken säätämisen jälkeen homma toimi.

peex17/19

Lainaus:

Viihdeteollisuus toivoo, että HDCP, joka tulee sanoista High Definition Content Protection, osoittautuu täysin murtamattomaksi ja vedenpitäväksi


Tuo ei ole mitenkään mahdollista. Nyt on viihdeteollisuus hukassa.

acido18/19

Lainaus:
Se, että mediamafia tuo omia epäonnistumisiaan kerta toisensa jälkeen markkinoille saa kuluttajat kahta suuremman raivon valtaan = enemmän mediamafian vastustajia = aina varmempi digitaalinen vallankumous.
Näinhän se on. Erinomaisesti kiteytetty -Rex-.

labtech2719/19

Oikeastaan tulee hyvä mieli, kun ajattelee miten viihdeteollisuus maksimoi voittojaan eli kusee omaan nilkkaansa.

Erottakoon vain työntekijöitä firmoistaan niin sieltä sitä kamaa lähtee jakoon vittuuntuneilta työntekijöiltä miten kierretään suojauksia ja maksimointi taisi menä pakkaselle.Hah..hah.

Viihde mafia tulee murskata.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT