AfterDawn logo

Bändi pääsi Britannian Top 40-listalle pelkästään verkkolatauksilla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Essexistä kotoisin oleva rock-yhtye Koopa on tehnyt historiaa olemalla ensimmäinen yhtye, joka on päässyt Britannian Top 40-listalle myymättä ainuttakaan fyysistä äänitettä. Koopan saavutuksesta tekee vielä erikoisemman se seikka, ettei yhtyeellä ole levysopimusta. Tähän asiaan saattaa kuitenkin tulla muutos tulevaisuudessa, sillä jonkinnäköistä huomiota saaneen yhtyeen on paljon helpompi saada kunnollinen levytyssopimus kuin yhtyeen, josta kukaan ei ole kuullut. Koopan single Blag, Steal & Borrow nousi listan sijalle 31. Tämän mahdollisti vuodenvaihteessa listalle tullut sääntömuutos, jonka myötä mukaan otettiin myös ne levyt ja singlet, joita ei julkaista lainkaan fyysisenä tuotteena kuten LP- tai CD-levynä. Koopa ei kuitenkaan yhtyeenä ole kovin nuori, sillä se on ollut pystyssä jo seitsemän vuotta ja on viimeisen kolmen vuoden aikana heittänyt yli 500 keikkaa.

Yhtyeen laulaja/basisti Joe Murphy kiitti saavutuksesta uskollisia faneja. "Ilman heitä emme olisi onnistuneet tässä", totesi Murphy. "Neljä päivää sitten kukaan ei ollut kuullut meistä, nyt tuntuu kuin kaikki tuntisivat meidät. Sitä on hankala ymmärtää", jatkoi Murphy. Murphy myös sanoi, että useat isot levy-yhtiöt ovat jo ottaneet yhteyttä ja tarjonneet sopimuksia. Eräs Yhdysvaltalainen levy-yhtiö lupasi lennättää yhtyeen Atlantin toiselle puolelle, jotta he voisivat keskustella sopimuksesta.


Koopa on hyvä esimerkki musiikkimarkkinoiden jo alkaneesta murroksesta, joka mahdollistaa yhä useamman artistin saavan itselleen huomiota ja osan kansainvälisestä levymyynnistä internetin avulla. Ensimmäinen esimerkki tästä oli Arctic Monkeys, joka nettihypen avustamana rikkoi viime vuonna Iso-Britannian aikaisemmat yhden viikon levymyyntiennätykset. Myös monet levy-yhtiöt ovat huomanneet internetin merkityksen nuorten tärkeimpänä mediana ja ovat myös panostaneet artistiensa näkyvyyteen internetissä. Mikseri.netin, MySpacen ja YouTuben kaltaisten palveluiden kautta ovat monet uusista yhtyeistä ja artisteista saaneet lisää faneja ja onnekkaimmat jopa levytyssopimuksia.

Lähteet:
Digitoday
BBC News

7 KOMMENTTIA

-Rex-1/7

Ja kun nyt tekevät sopimuksen ja julkaisevat levyn, jolla mediamafia tekee miljoonan niin vuoden päästä on pystyssä "piratismin" vastainen kampanja, jossa tuonkin bändin nimissä kirotaan kuinka internet ja p2p tuhoavat viihdeteollisuuden. Niinhän se yleensä menee.

LaLLi802/7

aamen.


Hieno saavutus todellakin. Onkohan tietoa mistä kaikkialta heidän musaa saa/sai ostaa? Mistä se myynti on laskettu?

acido3/7

edit: hups, taisin syyllistyä mainontaan

mjk4/7

Hienoa, eiköhän nyt jo rupea myöskin riaa ja kumpp. uskomaan että p2p on ihan varteenotettava tekijä tiedoston siirrossa, eikä vain" piraattipuolella" vaan myös ihan OIKEASTI originaalituotteen levitytksessä.

vempula5/7

Olihan tällänen jo odotettavissakin. Ihmiset ostaa musaa netistä vaikka se olisi DRM-paskee..

Missäs tuota on myyty? Saako yksittäinen bändi musiikkinsa myyntiin esim iTunesiin? Vai onko se vain levy-yhtiöille?

Mietin vain että millaiset myynnit tolle listalle hyväksytään. Tuohan on kuitenkin myyntilista, eikä sinne pääse jos jakaa musiikkia ilmatteeksi.. Ja kai sen myyntipaikankin täytyy olla "luotettava".

EDIT: lötysinkin jo tiedon että tota myydään ainakin http://www.7digital.com kaupan kautta. mitään tarkempaa selvitystä DRMästä ei löytynyt, eli siis kuinka monta kertaa saa kuunnella, polttaa, siirtää...

Lainaus:
Customers who buy tracks from this service can makepersonal CD copies of all tracks purchased and also transfer to their portablemusic players.

petska6/7

Harmi vain että bändi kuulostaa ihan Blink 182:lta. Saavutus olisi ollut vielä hienompi jos tähän olisi pystynyt joku valtavirrasta poikkeava yhtye.

Jukiz7/7

Kyllähän se on aika hieno saavutus. Hyvä Koopa!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT