AfterDawn logo

Modatulla firmwarella kaikki PlayStationin pelit PSP:lle

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
29 kommenttia

Useista PSP:n modauksista tuttu Dark_AleX on tiputtanut todellisen pommin joulun kunniaksi ja julkaissut 3.02 OE-B firmwaren PSP:lle, jolla onnistuu kaikkien PlayStation-pelien pelaaminen PSP:llä. Pelaajien ei siis tarvitse ostaa pelejä uudelleen Sonyn omasta palvelusta ja omistaa PlayStation 3-pelikonsolia, että he voisivat ladata pelit itselleen vaan pelaajat voivat käyttää omia PlayStation pelejä. Peleistä täytyy aluksi tehdä image eli levykuva, joka sitten muunnetaan popstation-ohjelmalla sopivaan muotoon ja siirretään sitten muistikortille. Tämä mahdollistaa myös varmuuskopioitujen ja internetistä ladattujen PlayStation-pelien pelaamisen.

Aivan kaikki pelit eivät kuitenkaan ole pelattavissa sillä esim. tanssimattojen tai EyeToyn liittäminen PSP:hen ei luonnollisesti onnistu, eikä PSP sisällä kuin yhden analogisen tatin, joka vaikeuttaa joidenkin pelien pelaamista tai tekee siitä mahdotonta. PSP:n nykyinen PlayStation-emulaattori ei myöskään toimi aivan kaikkien pelien kanssa ja tällä hetkellä pelien NTSC-versiot toimivat paremmin kuin vastaavaat PAL-versiot. Sony kuitenkin tulee korjaamaan tämän epäkohdan toivottavasti siinä vaiheessa kun PlayStation 3 tulee myyntiin Eurooppaan ja PSP:n pelit tulevat ostettavaksi PlayStation 3:n verkkopalveluun.


AfterDawnin keskustelualueilta löytyy myös oma PSP-alue, jossa voi keskustella esimerkiksi siitä mitkä PlayStationin pelit eivät toimi PSP:llä.

Lähteet:
PSP Updates
PSP Updates

29 KOMMENTTIA

mcmopo1/29

Tämä on todellinen ilouutinen.

peeke2/29

ja oli tosi helppo homma päivittää 1.5 fw tuohon custom fw:een. Ja homma pelittää paremmin kuin hyvin, enään ei tarvitse leikkiä devhookin kanssa(vaikkakin oli huippu ohjelma), ja todellakin kaikki psx pelit konvertoitavissa psp:lle. Huippu joululahja kaikille psp:n omistajille !!!!

oxygenol3/29

olisipa vain psp :'(
hei, mutta 27 päivä onkin! :D

mcmopo4/29

Miten minusta tuntuu että HOT SHOTS 2:n myynti tulee kasvamaan äkillisesti.

kootee895/29

Miten minusta tuntuu että HOT SHOTS 2:n myynti tulee kasvamaan äkillisesti.

Oonko tyhmä kun en tiä miten toi liitty tohon uutiseen

mcmopo6/29

Ei et ole tyhmä et vain ole lukenut readme tiedostoa (myönnetään että itsekin olisin voinut hieman selittää ku kirjoitin tuon viestin).

Eli tuon pelin tarvitsee että saa muunnettua imaget muotoon jolla niitä voi pelata PSP:llä.

Shagrath_7/29

Lainaus:
Ei et ole tyhmä et vain ole lukenut readme tiedostoa (myönnetään että itsekin olisin voinut hieman selittää ku kirjoitin tuon viestin).


Tuota tuota... En minä ainakaan tajunnut vieläkään. Hmm. Ja olen kyllä lukenut useamman readme.txt-tiedoston. :)

Shagrath_8/29

Eli tarkoitit kaippa tuon firmwaren readme:ta.

mcmopo9/29

Tarkoitin tuon popstationin readme tiedostoa (ohjelma joka tulee firmwaren mukana). Eli tuolla ohjelmalla muunnetaan .iso imaget eboot tiedostoiksi joita psp tukee. Mutta tuohon muuntamiseen tarvitset hot shots 2:n.

Toivottavasti tämä tuli nyt selväksi.

thejammy11/29

ilouutinen niille jotka omistavat psp:n

shnigi12/29

saakos myös ps2 pelit pspeelle ? :O esim gta san andreas ei taida mahtua muistikortille

saamu13/29

Vain Psx pelit toimivat eli pleikkari 1 pelit.

stillborn14/29

ihme, kun kukaan ei ole vielä kommentoinut homman laillisuudesta?

Kaakatus15/29

Eikös EyeToy tullut vasta PS2lle, eli ei sitä näissä peleissä tarvita?
Playstationhan julkaistiin ohjaimella, jossa ei ollut tatteja ollenkaan, eikä sille (tässä tapauksessa onneksi) kehitetty kauhean montaa peliä, jotka olisi tatteja vaatineet. Enemmän pelkään, että olka napit loppuvat useassa pelissä kesken.

mcmopo16/29

stillborn: kukaan ei ole kommentoinut laillisuudesta koska tuossa ei ole mitään laitonta.

Jukiz17/29

Jes, ihan mukava uutinen.

jellonah18/29

tämähän pistää jo mietityttään että pitäakö se psp jopa hommata, jos kerta toimii noin helposti..

Shadows1319/29

hukkasin johon ja muistikortin lukija tukee vain memory stick pro ta :( :(

stillborn20/29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:
stillborn: kukaan ei ole kommentoinut laillisuudesta koska tuossa ei ole mitään laitonta.
no eipä tietenkään ole mitään laitonta, vuosia sitten kun itse omistin konsoleita, niin kaikki "netistä ladattavat" pelit olivat laittomia, en tiedä nykytilannetta? Eikö netistä ladattavat pelit kierrä kopiosuojausta sitten enää, vai. Mutta älkää huolestuko, edustan itse kantaa, missä kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua ja mikä on kiellettyäkin niin se sallittakoon kunhan ei jää vain kiinni!

:)

mcmopo21/29

Tietenkin netistä ladatut pelit ovat laittomia. Mutta harvassa PSX:n pelissä on kopiointisuojaus (vaikka niitäkin löytyy jonkin verran). Uskoisin että aika helkutin monella (kuten minulla) hyllyt notkuu vanhoja pelejä jotka on ihan turhanpanttina.

Niinkuin uutisessa sanottii tuolla on mahdollista pelata internetistä ladattuja kopioita. Ei se tee PC:stäkään laitonta jos sillä pystyy pelaamaan laittomia kopioita.

stillborn22/29

Ihmettelinkin, miksi se uutisoitiin. Eikös organisoitu keskustelukin kopiosuojauksen kiertämisestä yms ole uuden tekijänsuojalain vastainen teko ja ruoskimisen arvoinen rikos? Tiedän kyllä hyvin mitä pc:llä voi tehdä ja olen nuo puukko ja autovertaukset kuullut aikaisemminkin. Puukotkin kielletään lailla heti kun valtaosa kansasta käyttää niitä toistensa puukottamiseen?

kny23/29

Sain tän kyseisen psp:n joululahjaks,ja ostin tossa 2 pvä sitte 2gt muistikortin,sitte,aloin warettamaa näitä psp:n pelejä.Mutta sitte loppu taidot,Elikkä voisko joku kertoa miten toi homma käy,että waretetaan pelit(osaan),mut sitte tää muistikortille laittaminen,(oikea muoto),Kaikista firmware jutuista en tajua paskan vertaa?sitte mitä ohjelmia tarvii?eli käytännössä en tiiä yhtää mitää,eli voisko joku ystävällisesti kertoa(helposti että alottelijakin ymmärtää) että mitä kaikkea tossa tarvis tehä että saa noi kaikki pelit sun muut toimimaa,musaa osaan laittaa mutta sekin hikisee,mutta tän peli jutun haluisin nyt oppia,ainii,sen tiiän että tossa on toi software 2.71 ! :)

kolmis24/29

kny aloitahan vaikkapa sääntöjen lukemisella.

kny25/29

joo kiitti tiedosta nii vit.. mistäs otat pelis jne ja mitä teet tolla modatulla firmwarella sun muulla jos et lataa / kopioi kaverilta peliä?

kolmis26/29

no oiskohan vaikka psp revolution se mun paras syy käyttää psptä ku ei oikee kiinnosta kaupalliset pelit nii hirveesti (ei oikee onnannu gta eikä oikeestaa mikää muukaa)

kaikkee paskaa oon kokeillu mut pspeen homebrewit on useinmiten kaupallisia parempaa ja mukava säätää.

ite en pidä suurimpaa osaa pspn kaupallisista peleistä edes warettamisen arvoisina et repikää siitä.

aini ja onhan pspssä virittelemistä jos ei mikää muu kiinnosta (ite ostin gamecuben just sen takia et rakastan kaikkee rakentelua ja sen semmosta räpeltämistä pelannu sillä oon aniharvoin jotaki soulcalibur 2 mut seki jääny ps2 soulcalibur 3 jälkeen.)

jos haluaa välttämättä warettaa pelejä ni hankkiudu jonnekki muualle siit höpöttää kyllähän noita ware ryhmiä löytyy.

kny27/29

en nyt välttämättä warettamista tarkottanu,vaan sitä et jos kaverilla on joku peli ja haluun sen ni sitte siltä kopioin sen?

matti2428/29

joo elikkäs mistä tietää mikä formware itellä on?:DD
täällä psp:ssä oli jottai "system information"nii siellä luki seuraavaa...
System Software:Version 3.72

nii ja tästä en älynny yhtää mitää"Peleistä täytyy aluksi tehdä image eli levykuva, joka sitten muunnetaan popstation-ohjelmalla sopivaan muotoon ja siirretään sitten muistikortille"??
ja älysinkö oikein että pelkkiä PS1 pelejä voi pistää psp:lle?

kolmis29/29

matti24, Sinulla on versio 3.72
Kannattaa lukea ohjeita, jos et tiedä mistä löydät ohjeet niin tuossa on linkki.
http://www.tdubel.com/psp/PopStation

niin ja joo kyllä sinun täytyy tehdä .iso muotoinen image.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT