AfterDawn logo

Venäjä suostuu tutkimaan AllofMP3.comin laillisuutta

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
12 kommenttia

WTOn jäsenyydestä haaveileva Venäjän hallitus on suostunut sulkemaan AllofMP3.com-sivuston. Venäjä on myöntynyt Yhdysvaltojen ehtoihin, joissa vaaditaan muun muassa aiempaa tiukempaa linjaa tekijänoikeusrikkomusten suhteen. Yksi keskeinen ehto, johon Venäjä suostui, on laittomasti musiikkia ja muuta tekijänoikeuden alaista materiaalia jakavien sivustojen karsiminen. Ehdoissa mainitaan nimeltä AllofMP3.com esimerkkinä tällaisesta sivustosta.

AllofMP3.comin laillisuudesta on keskusteltu pitkään. Yhtiön itsensä mukaan sen toiminta on Venäjän nykyisen lain mukaista ja siksi täysin laillista. Yhtiö hankkii lisenssinsä myymäänsä musiikkiin venäläiseltä ROMS-järjestöltä, jolla ei kuitenkaan ole todellisuudessa ole oikeuksia kansainvälisen materiaalin lisenssointiin. ROMS itse sanoo niin ikään toimivansa täysin Venäjän lakien puitteissa.

Oli totuus Venäjän nykylain puitteissa mikä tahansa, on maa nyt suostunut selkeyttämään tekijänoikeuslakiaan kansainväliseen edustuskuntoon. Muutosten myötä ROMSin ja AllofMP3.comin toiminta voidaan todeta selkeästi laittomaksi. Samalla lain piiriin tulee vuoden 1996 WIPO -Internet-sopimukset ja immateriaalioikeuksia rikkoviin venäläissivustoihin kohdistetaan pakottavia toimia. Lain on määrä olla valmis vuoden 2007 heinäkuun alkuun mennessä.


AllofMP3.com: meitä ei suljeta

AllofMP3.com on jo reagoinut uutisiin ja julkaissut tiedotteen, jossa se toteaa sivuston toiminnan jatkuvan vielä pitkään. Tiedotteen mukaan toiminta on tällä hetkellä lain mukaista, eikä sitä ole siis mitään syytä estää. Jos ja kun laki taas muuttuu, aikoo sivusto vain muuttaa liiketoimintamalliaan uuden lainsäädännön mukaiseksi.

On vielä kuitenkin epävarmaa, kuinka nopeaa sivuston toimintaan tullaan puuttumaan. Eri lähteissä mainittujen tietojen mukaan AllofMP3.comilla olisi puoli vuotta aikaa reagoida muutoksiin. Levyteollisuuden etujärjestö RIAAn edustaja kuitenkin uhoaa, että väittäät ovat perättömiä ja Venäjän viranomaiset ovat suostuneet pikaisempiin toimiin.

RIAA:n puheet tuntuvat yliampuvilta, sillä Venäjän viranomaisten toimintamahdollisuudet voivat olla rajallisia. Vaikka sivuston toiminnan oikeudenmukaisuun on kieltämättä vähintäänkin kyseenalaista, ei sen toimintaa Venäjän markkinoilla voi estää, mikäli se katsotaan nykylain mukaiseksi. Näin ollen sivusto pystyy jatkaamaan toimintaansa siihen asti, että lainsäädäntöä muutetaan.

Sivuston toimintaa on viime aikoina vaikeuttanut kansainväliset päätökset. Esimerkiksi Tanskassa oikeus määräsi palveluntarjoajat estämään pääsyn sivustolle ja Visa lopetti sivuston maksujen käsittelyn. AllofMP3.comin omistava Mediaservices-yhtiö pitää sivuston boikotointia täysin aiheettomana ja lainvastaisena. Yhtiö jopa tutki Yhdysvaltain lainsäädäntöä ja totesi, että yhdysvaltalaisilla on täysi oikeus ostaa musiikkia palvelusta.

Lähde:
Ars Technica

12 KOMMENTTIA

juunas111/12

Saavat oikeudet sellaiselta järjestöltä, jolla ei ole oikeuksia. Kuulostaa hyvin venäläiseltä.

Ja tuo "Venäjän viranomaisten toimintamahdollisuudet voivat olla rajallisia", kuulostaa myös hyvin venäläiseltä. ;)

thejammy2/12

"venäjä suostuu tutkimaan allofmp3:n laillisuutta.... mitäs tutkimista siinä on kun ainakin muitten maitten lakien mukaan tuohan iakalailla rikkoo varmaan jokaista tekijänoikeus laikia.

-Rex-3/12

Hauska seurata mitä tästäkin tulee. Loppupelissä kuitenkin vastassa on kaksi kulttuuria, joissa kummassakin ollaan valmiit rahan takia tekemään mitä tahansa ja menemään kuinka pitkälle tahansa. Ainut häviäjä on AllofMP3, koska suojelurahat on maksettava jokatapauksessa. Vaikeus on vain valita onko se mediamafia vai miliisi.

Mahteri4/12

the jammy: "mitäs tutkimista siinä on kun ainakin muitten maitten lakien mukaan tuohan iakalailla rikkoo varmaan jokaista tekijänoikeus laikia"

Niin mutta ei välttämättä riko Venäjän tekijänoikeuslakejaa. niitten mukaan mennään tässä tapauksessa..

kiiveri5/12

Tässäkin tapauksessa huomaa RIAAn liian suureksi kasvaneen vallan, kuka olisi välittänyt allofmp3:sta ellei RIAA olisi nostanut melua tästäkin.
Saa nähdä miten tässä käy, kun eihän allofmp3 riko lakia vaikka rajoilla onkin, usa vain painostaa venäjää sen verran että huonolta näyttää. Samasta syystähän piratebay ratsattiin ja mitenkäs siinä kävi :)

corolla6/12

new age cold war :)

eemil7/12

Tietty se on laillinen jos Venäjän laissa ei ole oletettu musiikkia tuotettavan jossain muuallakin kuin Venäjällä, varsinkin näin jos laki on peräisin Neuvostoliiton ajoilta, tuskin koko lakikantaa uusittiin kapitalistisen vallankumouksen yhteydessä

myung8/12

Tekijänoikeuslakien ainoa tarkoitus on riistää kansalaista, joten kerrankin Venäjällä, jokin toimii niinkuin pitää.

Katselkaapa huviksenne MTV:tä sillä silmällä, että onko siellä yksikään haastateltava artisti, bändi tai levypamppu sen näköinen, että kauheasti kärsii tästä "laittomasta" kopioinnista? Oletteko nähneet yhdenkään sijoittajan kärsivän niin kauheasti siitä, että levy-yhtiö jakaa osinkoja miljoonan sijaan 900 000? Sitähän minäkin...ei ole ah niin ihanien amerikkalaisten ahneudella rajaa.

maugetus9/12

Jälleen esimerkki miten musiikkiyhtiöt tuhoaa kaiken kilpailun mikä voisi toimia paremmin kuin omat systeemit, kun oma tavara ei tuota nii tuhotaan muiden yritysten tavara. Omia systeemejähän ei voi mukauttaa nykyaikaan...

Jukiz10/12

Lainaus:
WTOn jäsenyydestä haaveileva Venäjän hallitus on suostunut sulkemaan AllofMP3.com-sivuston.
Nii sehän on selvä et jos Venäjä haluaa jäseneks, sen pitää laittaa TO-laki kuntoon.

zipzap11/12

poistettu

Alcareru12/12

Pari typoa...
", jolla ei kuitenkaan ole todellisuudessa ole oikeuksia "
Toinen ole pois!

"On vielä kuitenkin epävarmaa, kuinka nopeaa sivuston toimintaan tullaan puuttumaan."
Mielstäni nopeasti olisi parempi. Aika pieni juttu kuitenkin.

"uhoaa, että väittäät ovat perättömiä"
Väitteet.

Se nyt on ihan ymmärrettävää, että ihmisten kommentit ovat täynnä kirjoitusvirheitä ja typoja, mutta kyllä nuo itse artikkelit olisi hyvä lukea pariin kertaan läpi, ennen kuin ne julkaistaan.

Itse uutisesta minulla ei kyllä paljon ole kommentoitavaa. Kyllä tuon AllofMP3.com:in toiminta on aika arveluttavan kuuloista. Siitä en tiedä, tulisiko esim. USA:n kansalaisten olla mahdollista käyttää palvelua. Mutta ei tuota palvelua ainakaan venäläisiltä voi kieltää ennen, kuin se on Venäjän lain vastainen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT