AfterDawn logo

Osa suomalaisista torrent-trakkereista lopettaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
63 kommenttia

Viime viikolla tulleet Finreactor-jutun tuomiot ovat vaikuttaneet suomalaisiin torrent-trakkereihin, kun Datamoon ja SuomiKopla torrent-trakkerit ilmoittivat toiminnan loppuvan. Kaksi muuta suomalaista torrent-trakkeria rautaportti ja finbytes ovat vielä toiminnassa. Palvelujen sulkeminen ei tule yllätyksenä sillä Finreactor-jutussa tuomituille tuli maksettavaksi yhteensä yli 400 000 euron korvaukset. Tuomiot tulivat palvelun ylläpidosta, joten monilla P2P-sivuistoilla oleva vastuunvapautus siitä ettei palvelun ylläpito ota vastuuta käyttäjien siirtämistä tiedostoista näyttää olevan arvoton oikeuden silmissä.

Finreactor-jutun käsittely jatkunee hovioikeudessa, mutta ilman nykyisen tuomion kumoamista kokonaan on torrent-trakkerien ylläpitäjillä nykyisen laintulkinnan mukaan vastuu ja velvollisuus tarkkailla käyttäjien toimia ja estää mahdolliset tekijänoikeusrikkomukset. Uusia oikeusjuttuja saattaa olla luvassa hyvinkin pian sillä tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) aikoo lähteä Suomessa edelleen toimivien torrent-trakkereiden ja directconnect-hubien kimppuun. "Analysoimme kenttää ja valitsemme kohteet. Ylläpitäjä on kannaltamme isoin kala" totesi TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen. "Valvonnallisesti on järkevämpää iskeä ylläpitäjään kuin vaikka 1000:een käyttäjään" "Ei kannata kuvitella, että jätämme asian tähän, kun Finreactor-tuomio tuli" jatkaa Kotilainen.


Lähteet:
digitoday
Tietokone

63 KOMMENTTIA

Thimon1/63

Damn. No onneks älys sentää hyökkää siihen ylläpitoon eikä käyttäjiin :D

kiiveri2/63

huoh tuleeko tästä loppua, ei tuosta kuitenkaan ole mitään apua, ihmiset warettavat aina jos eivät koko internettiä sulje, ei siitä pääse, täss vaan juostaan taas rahan perässä

Mannequin3/63

Ei kantsi warettaa missään olosuhteis kyllä ne käyttäjillekin napsauttaa!

Fulca874/63

kohta ne meidän kimppuun kunnolla tulevat. taitaa meillä kaikilla alkaa itkettämään.

-Rex-5/63

Kovasti kotilo jaksaa vaahdota, vaikka FR:n käsittely on vasta aluillaan. Ensimmäisessä asteessa jos on saavutettu voitto, ei se tarkoita, että mediamafian mieleinen tuomio olisi lopullinen. Siinä mielessä melko typerää alkaa sohlaamaan sen varassa, tosin media-arvoa eli suomeksi sanottuna pelottelutehoahan tällä halutaan saada ja sitä saadaankin siihen asti kunnes käsittely pääsee jatkumaan.

Jukiz6/63

Lainaus:
Valvonnallisesti on järkevämpää iskeä ylläpitäjään kuin vaikka 1000:een käyttäjään
Niinpä elikkä tavalliset käyttäjät ei joudu tuomioille vaan ylläpitäjät.

On se sääli ku monet trakkerit joutuu lopettaa, koht ei jää yhtää suomi-trakkeria jäljelle.

jokke707/63

Turha tuudittautua ettei tavan käyttäjät joudu tuomiolle.

funcom8/63

Erilaisia "p2p"-verkkoja on tullut käytettyä viimeiset 15 vuotta. Ainoastaan välineet vaihtuvat. Näiden noitavainojen positiivinen puoli on se että typerimmät käyttäjät putoavat verkoista pois.

Bleeding9/63

...ja vaikka koko internet suljettaisiin (jota ei tapahdu), on pohjoismainen piratismijärjestö luvannut pystyttää oman verkkonsa tilalle :P

Saas nähdä tosiaan, milloin päättäjät ymmärtävät, että ihmiset tulevat aina warettamaan. Tällainen toiminta vain lietsoo ihmisiä kehittelemään uusia warettamistapoja.

Kyllä minäkin meinaan warettaa, nyt ja tulevaisuudessa. Siinä ei paljon paina Lex Karpelat tahi FR:n oikeudenkäynti. Kyllä aina jokin porsaanreikä löytyy, jota kautta ware kulkee taas kuin "back in the old days". Jos ei muuten, niin pimeillä kadunkujilla kuin huumeet ikään :P

mjk10/63

Minäkään en ymmärrä tuon Kotilaisen vaatoamista kun toinen kierros on vasta alkamassa, tuo vaan antaa antti-pojasta idioottimaisen kuvan koska asiahan ei ole vielä loppuun käsitelty..

Ap8511/63

Kehitys kulkee aina kaksi askelta eteenpäin ja kolme askelta taaksepäin.

vaistokas12/63

Ikävämpi homma. Mutta eipä noiden trakkereiden ylläpitoja voi oikein lähteä pelkuruudesta syyttämään. Olivat Fr-tuomiot sen verran mojovat, että pistäisin varmaan itsekin pillit pussiin, jos vastaavassa asemassa olisin. Tietysti taistelusta on käyty vasta eka erä, mutta se oli jo melkolailla suuntaa-antava.

seppo1613/63

Voisivat keskittyä oikeisiin rikoksiin.
Pitää vaa pistää kunnolla hanttiin =)

trooper7814/63

Lainaus:

Minäkään en ymmärrä tuon Kotilaisen vaatoamista kun toinen kierros on vasta alkamassa, tuo vaan antaa antti-pojasta idioottimaisen kuvan koska asiahan ei ole vielä loppuun käsitelty..


Kait he nyt "hehkuttaa vielä kun rauta on kuumaa". Ymmärrettää heidän kannaltaan, että käyttävät kaikki mahdolliset pelottelutilaisuudet hyväkseen... ehkä tietävät itsekin, ettei nuo tuomiot pidä korkeammassa oikeus asteessa =/

Ymmärrän myös träkkerien sulkemiset. Eli pelataan varman päälle. Vanha softa nurin... ja kun juttu on käsitelty loppuun oikeudenmukaisesti, uusi toimivampi softa tilalle =D

Finnisher15/63

Finreactorhan käsiteltiin vanhan tekijänoikeuslain mukaisesti, ja nyt on noussut hieman keskustelua, oliko lain mukaista määrätä välillisiä korvauksia käyttäjien tekemistä toimista. Joku asiaan minua hieman enemmän perehtyneempi voisi meitä (tai edes minua, jos se muille on jo selvää) valaista: Miten entinen ja nykyinen laki suhtautuu näiden käyttäjien toimista aiheutuvien lisäkorvausten määräämiseen?

katsoja16/63

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti funcom:
Erilaisia "p2p"-verkkoja on tullut käytettyä viimeiset 15 vuotta. Ainoastaan välineet vaihtuvat.

Mitä tarkoitat p2p:tä 15 vuotta? Käsittääkseni ensimmäiset p2p-verkot tulivat siinä 90-luvun lopulla. Vai käytätkö sanaa jollakin tavalla laajemassa merkityksessä?

Foxyli17/63

Kuten aikaisemmin on tullut mainittua, yksi kuolee, toinen tulee tilalle varmemmalla softalla... ja aina on DC++, ei warettaminen tähän lopu. Päinvastoin vastarinta nostaa vaan päätään sitkeimpien kannattajien joukossa. Olisi kiva avata tuon Kotilaisenkin kone ja katsoa kuinka paljon laitonta tavaraa sieltä löytyisi... ketään ei ole pulmunen kun aletaan sitä pilkkua oikein viilaamaan ;))

Voi olla että tätä asiaa puidaan ja pitkään... vielä löytyy hovi-, korkeinoikeus ja EY- tuomioistuimet. Veikkaan että tuo summa vähintäänkin puolittuu vielä.

parazitez18/63

http://www.gnunet.org/

tota verkkoo voi sitten yrittääkin bustailla... hidastahan se tietenkin on...

juunas1119/63

Lainaus:
Damn. No onneks älys sentää hyökkää siihen ylläpitoon eikä käyttäjiin :D

Ihan sama mitä mäkin meinasin sanoa. :)

kolmis20/63

joo ihan kiva ettei käyttäjien kimppuun käyneet...
mutta silti olen sitä mieltä että jos saa sakkoja/korvauksia yli 2000 edestä ni kyl tulee varastaminen halvemmaks kun eihän tuolta netistä mitään autoja wareteta joten ei sakkojenkaan pitäs olla edes tonniluokkaa.

50 000 per ylläpitäjä ni alkaa olla varaa perustaa "oma ahne mediayhtiö" :)

groovyb21/63

on todella typerää että ns. valvojia rangaistaan käyttäjien toimesta. pitää ottaa huomioon ettei kaikki trackerit edes ole waren levittämistä varten. jos tämä laitettaisiin henkilötasolle vaikka työelämään niin jos työntekijä kauppaisi vaikka huumeita toiselle työntekijälle niin esimies linnaan. tai jos nyt alkaa spämmimään iltalehden foorumia waretuslinkeillä niin ylläpitäjille sakkoja vaan. linkkejä ne torrentitkin ovat.

groovyb22/63

tuli typo, tarkoitin tietenkin käyttäjien toimIsta.

J-lalli23/63

Koti Loinen, Antti:D

Gagadu24/63

Tuollainen Kotilainen on perseestä ja syvältä,,

ei ole mitään vaikutusta varettamiseen,,korvaukset jos niitä edes tuomitaan niin ne on maksettu silloin kun TUOMARI lyö nuijan pöytään.

Jos kyrvät tai joku muu vie koneen niin se on vain
ammattiin kuuluva työkaluhankintakulu.

Samalla saa aina päivitettyä uuden version konemaailmassa joten ei muuta kuin laittamaan lisää

verbatiimia.!!!!!!!

defiz25/63

Thimon, Miten niin hyvä, että älysivät hyökätä ylläpidon kimppuun eikä käyttäjien? Nyt järkikäteen! Kun palvelu toimii ylläpidon puolesta, niin koko trackeri suljetaan jos ratsia kohdistuu ylläpitoon!
Mihinkäs sitten Thimoni menee wareen kun leppari saitti on down?? Eikös olisi parempi, että sut bustattais enemmin ja saisit 100e sakot! Ottaen huomioon, että olet tod.näk alaikäinen niin tuskin tulis sitäkään.
Saisit sakot, mutta lemppari saitti olisi toiminnassa edelleen!

Pahoittelen sarkasmia viestissä, mutta ottaa vaan päähän tuo asenne! Ylläpito pyöritti palvelua juuri teille käyttäjille. Porukka onnessaan tuulettaa kun ei tullut sakkoja muutamassa waresta ja samalla ylläpito saa kauheet sakot teidän tekemisistä!

Onhan tuo järkevintä tietenkin bustama ylläpitotiimi kun alkaa kahlaamaan kaikkia käyttäjiä läpi..

Kuka tulevaisuudessa pyörittää mitään palvelua jos kerran ylläpito on vastuullisia, ehkä homma alkaa meneen pikku hiljaa enemmän ja enemmän maan alle. Jonain päivä täällä pohjolassakin on kunnon yhteydet ja suojattujen FTP-rinkien ainekset ovat valmiit!

jarppa15126/63

TTVk yrittää ottaa ilon irti tuomiosta ja pelotella tottakai.varmaan tulee tapauksia lisää ,mutta katotaan toi hovi estenks ja mietitään sitten.No onneks Ruotsissa toi Piratebayn kaato ei onnistunut .Tarttee varmaan siirtää toi suomi kama sinne.

p0rkkana27/63

Lainaus:
Uusia oikeusjuttuja saattaa olla luvassa hyvinkin pian sillä tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) aikoo lähteä Suomessa edelleen toimivien torrent-trakkereiden ja directconnect-hubien kimppuun. "Analysoimme kenttää ja valitsemme kohteet. Ylläpitäjä on kannaltamme isoin kala" totesi TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
Tuossapa sitten toteavatkin, ettei TTVK:lla ole mitään todellisia resursseja/tietoa ns "isoista kaloista". Ylläpitäjät harvemmin ovat edes ensilevittäjiä. Harmillista tämä on kyllä ylläpitäjien kannalta, sillä tuolla logiikalla kaikki mahdolliset saitit joilla on vähänkin laitonta materiaalia, menee suoraan ylläpitäjän piikkiin. Näissä tapauksissa pitäisi jatkossa ainakin ensin pyrkiä vaatimaan laittoman tavaran poistamista, ja mikäli ylläpito ei tätä hoida, niin sitten ruveta toimiin. Naurettavaahan tämä meno on... Ei voi kun ihmetellä millä logiikalla piratismi saataisiin kitkettyä hyökkäämällä ylläpitäjien kimppuun. Suurin osa tavarasta tulee kuitenkin ulkomaisilta trackereilta.

Gagadu28/63

ON ne Verbatiimit hyvä tuote!!!!!!
Minäkin olen niitä varettannut jo yli 700,kpl ja vain muutama susi nekin omaa syytä.

Laittakaa verbatiimia lisää,,

se on sama mitä joku KOTILAINEN sanoo,sen voisi ottaa
meille kotiapulaiseksi+unileluksi jos on terve,
muuten joutaa jätkä Korkeasaareen,,!!!!!!!!!!

Onkos kellään Kotilaisen as:osoitetta,??? vaikka kyllähän se löytyy tulta terv.tiedostoista.

MuffDiver29/63

Kotilainen jatkaa direct connect hubeista: "Toivomme, että verkkojen ylläpitäjät osaavat jo tehdä oikean ratkaisun ja sulkea hubinsa. Tulemme edelleen iskemään näihin kohteisiin", Kotilainen sanoo Suomessa toimivista directconnect-hubeista, joita on hänen mukaansa edelleen noin 750 kappaletta.
Toivon toki, että tämän (Finreactorin) tuomion myötä, hubien määrä lähtisi itseohjautuvasti laskemaan. Tuomiot osoittavat, että kiinnijäämisriski on olemassa, ja valvonnalla lisäämme sitä".

Suomi hubit kiinni? Minkäs tekevät hubeille jotka ovat esim. ruåttalaisten hallussa?

JeiTee30/63

"Minkäs tekevät hubeille jotka ovat esim. ruåttalaisten hallussa?"
- ei yhtään mitään

spede531/63

@Gagadu:

Lainaus:
Onkos kellään Kotilaisen as:osoitetta,???vaikka kyllähän se löytyy tulta terv.tiedostoista.
Mitäs sä sillä? Polttopullonko ajattelit käydä heittämässä vai mitä?

Kommenteistaan huolimatta Kotilainen tekee kuitenkin vain työtään, eli ajaa tiettyjen tahojen etua ja hänellä on sen suhteen myös velvollisuus tähän. Ei kannattaisi täällä alkaa lietsomaan mitään johonkin henkilöön kohdistuvia antipatioita.

mjk32/63

Tottakai antti-poika tekee työtään niin kuin me muutkin, mutta saisi vähän ajatella mitä puhuu. Tuollainen teksti ei oikein ole sivistyneen miehen puhetta.

miika00033/63

ja jos suomi trakkerit menee nurin nii onha se tietysti harmillista, mutta heti naapurista löytyykin maailman suurin trakkeri nii ei ware siihen lopu.

Fidelaar34/63

"Harmillista tämä on kyllä ylläpitäjien kannalta, sillä tuolla logiikalla kaikki mahdolliset saitit joilla on vähänkin laitonta materiaalia, menee suoraan ylläpitäjän piikkiin."

Mitenkäs ne microsoftia sakottas, ku messengerin kautta pystyy kans warettaa...

Jukiz35/63

Ei muutaku ruotsalaisil trakkereil vaa.

riekha0136/63

yrittäisivät haastaa googlen oikeuteen!

kevo8537/63

Uhokoon nyt kun alkuun on päässyt, turhaa on. Einari nari...

Netti38/63

Eletään vainoajien yhteiskunnassa, tuo että ylläpitäjä maksaa lähes puolet enemmän on jotenkin epäuskottavaa. Emmekö me enään elä oikeusvaltiossa ihan sama asia että jos jonkun firman työn tekijä tekis jotakin rikollista, niin pomo tuomittaisiin työn tekijän sijaan.
Kukaan ei saa ikinä maksettua tota ahneitten firmojen
riisto summaa joka vaan sattu olemaan mukana tossa jutussa

jarppa15139/63

Mitä tulee tohon firmojen ryöstörahastukseen niin MTV3 ja Ere "Kaljupää" Kokkonen sai korvauksia.Mutta mistähän hyvästä .Luulis ton ens vuoden formula rahastuksen riittävän.

ramu200040/63

mä hakkaan ton antti kotilaisen ja saan parin sadan sakot siitä. Vihaan tollasii ahneiden kannattajia!

kiiveri41/63

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti riekha01:
yrittäisivät haastaa googlen oikeuteen!

Mitähän tuosta on hyötyä sinulle tai kenellekkään muulle, sama riisto vain jatkuisi. Mieluummin yrittäisivät hyväksikäyttää valmiita, hyviä ja nopeita verkkoja myymiseen, eli p2p verkkoja.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramu2000:
mä hakkaan ton antti kotilaisen ja saan parin sadan sakot siitä. Vihaan tollasii ahneiden kannattajia!

Sama kysymys kuin edelliseen, mitä sinä siitä hyödyt tai kukaan muukaan? Ei se muuta uutta TO-lakia vaikka miten hakkaisit Lex Karpelankin. Sekä Kotilainen tekee vain työtään, eikä nuo lausunnot välttämättä ole omia mielipiteitä vaan sitä mitä pitää sanoa.

Kyllä itseänikin vit***** tämä tilanne missä nykyisin ollaan, mutta pitää pysyä reaaliasioissa, ihmisten pitäisi itse alkaa toimia yhdessä ja muuttaa asiaa eikä peeloilla.

Elec_61942/63

Mitäs jos vaan porukalla aina maksetaan ylläpitäjien saamat sakot ja annetaan toimintojen jatkua... :)
Muistaakseni tästäkin on olemassa Ruotsissa joku "tapaus", taisi olla warettajavakuutus?

versifier43/63

Jokos rp:kin lopetti kun ei pääse sisään..

ziisus44/63

uudet vainot on alkanu vaan tällä kertaa ei jahdata noitia vaan warettajia... no mikäs siinä oon itse lähinnä käyttäny ropakon takaisia sivustoja.

ziisus45/63

uudet vainot on alkanu vaan tällä kertaa ei jahdata noitia vaan warettajia... no mikäs siinä oon itse lähinnä käyttäny ropakon takaisia sivustoja.

ziisus46/63

uudet vainot on alkanu vaan tällä kertaa ei jahdata noitia vaan warettajia... no mikäs siinä oon itse lähinnä käyttäny ropakon takaisia sivustoja.

Ahx147/63

Elec_619: Ruotsin warevakuutus taisi kattaa ainoastaan sakot, eikä tekijänoikeuskorvauksia, joten siinä suhteessa aika turha vakuutus.

Älytöntä uhomista jollekin TTVK:n toiminnanjohtajalle, vaikka tuskin kirjottavat ihan tosissaan ovat.

Veikkaus: Hovioikeus jättää tuomion voimaan, mutta kohtuullistaa tekijänoikeuskorvauksia noin 10% entisestä.

JeiTee48/63

Hovioikeudessa asia menee uuteen käsittelyyn. Ja useimmissa tapauksissa asiat eivät etene siellä kuten käräjäoikeudessa (kumileimasin syytäjälle). Uskoisin, että korvaukset tippuvat roimasti, koska mitään todistetta asianomistajalle koituneista todellisista vahingoista ei ole. Hypoteesi siitä, kuinka paljon X määrä ladattua elokuvaa/peliä/musiikkikappaletta, aiheuttaa taloudellista vahinkoa oikeudet omistavalle taholle, ei ole peruste tuomiolle. Vain todelliset, todistettavat asiat otetaan huomioon. Lisäksihän on tämä kysymys ylläpitäjien vastuu kaikista käyttäjien tekemistä toimista, jolle ei ole perusteita koska välillistä vastuuta korvausmenettelyssä ei yleensä langeteta. Käytännössähän asia voi edetä aivan eri tavalla, mutta kyllä näiden tuomioiden voimassa pysymyinen olisi oikeusmurha ja täysin naurettavaa.

acido49/63

Uutisen mukaan korvauksia ei tuomittu maksettavaksi oikeudenhaltijoille syntyneen vahingon mukaan, vaan arvioidusta rikoshyödystä, mitä ylläpitäjät ovat saaneet. Oikeus siis arvioi että kukin ylläpitäjä olisi ehkä hyötynyt noin 50.000 euroa lahjoituksien muodossa. Aiheutettua vahinkoa ei edes yritetty oikeuden toimesta arvioida.

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=28541

-Rex-50/63

Lainaus:

Kyllä itseänikin vit***** tämä tilanne missä nykyisin ollaan, mutta pitää pysyä reaaliasioissa, ihmisten pitäisi itse alkaa toimia yhdessä ja muuttaa asiaa eikä peeloilla.
Täyttä asiaa. Nyt jos koskaan on hetki, että nimenomaan tuo peeloilu ja uhoilu pitää lopettaa. Antaa mediamafian hoitaa se puoli, entistä typerimmiltä saavat itsensä näyttämään. Nyt olisi viimeistään aika saada niin laajaa ja kriittistä keskustelua asiasta aikaiseksi, että se noteerataan laajemmallakin tasolla. Silloin kun saadaan lehtiin, tv:seen ja radioon kärkästä, mutta asiallista keskustelua aiheesta ja siihen nämä jo pidempään jatkuneet nettikeskustelut päälle, voidaan saavuttaa jopa jotakin. Siinä sivussa toki toimintaa on jatkettava, jotta iskujen teho hukkuu hiljaisuuteen. Painostamalla näin vaalien alla voidaan saada sama tilanne kuin Ruotsissa on nyt. Suuret puolueet menivät hätäpäissään lupailemaan yhtä jos toista ja siitä media muistuttaa sitä jatkuvasti. Ja tästä syystä uskon, että ensimmäinen maa joka tekee muutoksia tilateeseen tulee olemaan Ruotsi. Miksei siis meilläkin? Ainakin yrittää pitäisi, mutta se ei onnistu 1 tai 2 hepulta.

naulapaa51/63

Ehkä hieman offtopic:
"Sonera Laajakaistan nopeuden lasku muuttuu maksulliseksi 25 €/kerta 1.12.2006 alkaen.
Nopeuden nosto säilyy kuitenkin edelleen maksuttomana."
Eilen tullutta Soneran s-postia. Waretus vähenee -> pienennetään kaistaa ja Sonera vetää välistä, ovelaa. Itse kyllä vaihdan samalla operaattoria jos kaistan pienempään vaihdan.

trooper7852/63

Lainaus:

Waretus vähenee -> pienennetään kaistaa ja Sonera vetää välistä, ovelaa.


Sonara sietäisi haastaa oikeuteen rikokseen yllyttämisestä. Pakottavat asiakkaiden pitamaan isot kaistat, joten heidan on pakko warettaa, etta saavat rahoillensa vastinetta

EDIT>aakkoset herkes toimimasta, heh

Betrayed53/63

Alkaa muistuttamaan jo muinaisia noitavainoja :/ poltetaan vaan kaikki mitä ei ymmärretä, ja sitten kun se ihminen palaa niin "oho, ei se ollukkaa noita, muuten se olis vapauttanu ittesä" :) Tökitään nukkuvaa karhua tässä kokoajan...

Poliisilla ei muutenkaan ole mitenkään mahtavat resurssit käsitykseni mukaan, nyt niitä vielä haaskataan parin leffan lataajan jahtaamiseen kun raiskaajat hippaloivat vapaana. Taitaa täälläkin olla sanottu että raiskauksestakin selviää vähemmällä kun warettamisella, miten tämä on mahdollista "oikeusvaltiossa"?

Nämä "oikeusjärjestöt" eivät ilmeisesti välitä siitä, että tuhoavat monen nuoren elämän ("omapahan on vikansa") kohtuuttomilla korvauksilla. Sitten armahdetaan korvaukset ja media saa heidät näyttämään hyvältä "voikun kilttiä kun ne sedät anto anteeks "velat"". Anteeksi antamista tietenkin edellyttää että nuoret sitoutuvat olemaan warettamatta, ja "oikeusjärjestöjen" mallinukeiksi.

EDIT: Lisää avautumista

himpo54/63

Jos suomiträkit menee kaikki, eikä uusia tule tilalle, niin sitten se on muutettava vaikka ruotsiin, piraattipoukama näkyy myös suomeksi ja siellä saa puhua suomea kommenteissa.

SuomiP55/63

datamoon.org on jälleen auki.. folioo voi taase vähä löysätä ainakin itse pääsin vanhoilla tunnuksilla sisään!

kolmis56/63

Alan vihata suomea koska täällä poliisit saa tehä mitä tahaansa ku ne tuskin tulee tutkimaan ittensä saati sitten puhuvat aina totta... kaikenlisäksi saavat kohtuu palkan sen lisäksi että waretus on lähes turvattu.

noobster57/63

poikki ja pinoon nuo poliitikot ym. (riisto)kiihottajat! ei oikein tää suomen oikeus mee mun kaaliin, jos kauppias X myy mulle kiväärin ja kassin kuteja joilla sitten meen ja ammun koko eduskunnan paskaks, niin tän logiikan mukaan myyjälle myös tuomio siitä ettei se ollut telepaatti ja tiennyt mitä mun korvien välissä liikkuu... SONTAA sanon minä!

kolmis58/63

Koska on olemassa mediamafia voisin sanoa että meidän pitäisi perustaa antimediamafia tai jotain...

Fidelaar59/63

"Alan vihata suomea koska täällä poliisit saa tehä mitä tahaansa"

ei se poliisi syypää ole... heh... ne tekee ku tutkintapyyntö tulee työtänsä...

kolmis60/63

en minä sanonut että syy olisi poliisin mutta poliisina oleminen varmistaa melkein täysin että olet virkavallalta turvassa... jos nyt tajusit?

Alcareru61/63

-Rex- puhuu asiaa. Pitäisi saada jotakin näkyvää aikaseksi. Ei se hyödytä yhtään mitään, että täällä vaan uhotaan kaikki kilpaa keskenämme. Pitäisi saada julkisuutta ja muidenkin kuin jo ennestään samaa mieltä olevien keskuudessa. Juurikin niihin lehtiin ja valtamedioihin pitäisi nämä asiat saada.

Ehkä lehtiin pääsisi, kun saataisiin kunnon mielenosoitus tai muu tempaus järjestettyä..
Jos vaikka kaverit tuolta pystyis koordinoimaan jotakin fiksua toimintaa.
http://masinointi.org/

kolmis62/63

Alcareru olet oikeassa -Rex- puhuu asiaa ja voishan tommoseen mukaan lähteäkkin.

Mestaus63/63

Kotelo tahtoo vähän uhoo ;)
"Ei kannata kuvitella, että jätämme asian tähän, kun Finreactor-tuomio tuli" jatkaa Kotilainen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT