AfterDawn logo

BearShare uudistuu

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
10 kommenttia

P2P-ohjelma BearShare kokee muutoksia. BearSharen uusi 6.0 beta-versio sisältää uudistuksina mm. kuukausimaksullisen ToGo musiikin latauspalvelun ja mahdollisuudet käyttäjien omiin profiileihin, joissa käyttäjät voivat kertoa itsestään ja siitä millaisesta musiikista he pitävät. Käyttäjät voivat selata muiden profiileja ja näin etsiä samanhenkisiä ihmisiä musiikkimaun perusteella ja mahdollisesti löytää samalla musiikkia josta he itse pitävät.

Ilmainen kuukauden kokeiluaika ToGossa on jo alkanut, jonka jälkeen palvelun kuukausimaksu lähtee juoksemaan. Lopullista kuukausimaksun suuruutta ei ole kerrottu ja kuten kaikki muutkin suuren musiikkipalvelut, myös tämäkin toimii toistaiseksi vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Palvelusta löytyy 15 miljoonaa musiikkikappaletta, joista 2.5 miljoonaa on ostettavissa olevia kaupallisia kappaleita sekä suurilta että independent levy-yhtiöiltä. Kaupallinen materiaali käyttää Microsoftin DRM-tekniikkaa kappaleiden suojaamiseen, eikä näin ollen toimi esim. iPod-soittimissa.


Tarkoituksena on myöhemmin yhdistää iMesh ja BearShare ohjelmien käyttäjät osittain saman katon alle, jolloin eri ohjelmien käyttäjät voisivat kommunikoida keskenään helpommin.

BearSharen avulla voi myös tilata soittoääniä matkapuhelimeensa. Tämän pitäisi onnistua 55:ssä eri maassa ja ominaisuus on toteutettu yhteistyössä paikallisten matkapuhelinoperaattorien ja sisällöntarjoajien kanssa.

Lähteet:
Reuters.com
Business Wire

10 KOMMENTTIA

TheLucky1/10

Ja taas rahastetaan.... *pitkä syvä huokaus......*

vempula2/10

Nää kuukausimaksulliset on kyl hyvii, en vaa tajuu mihin noissa tota DRM:ää tarvitaan..

Ei kai tossa voi olla rajotettu sitä monta kertaa saat polttaa biisit levylle tai siirtää kannettavaansoittimeen tms? Jos kuitenki on tarkotus pitää käyttäjä pitkään samassa palvelussa niin eikös se oo järjetöntä että vuoden päästä sitä lemppari biisii ei enää voi kuunnella kun koneella. Pahimmiks tollaset ongelmat tulee sillonku omistaa 256-1024 MB kannettavan, ton kokosta saa kuitenki aika usein siivota ;)

-Rex-3/10

Kuukausimaksu hyvä. Mutta DRM ja USA/Canada only huono.

Edelleenkään en noihin koske pitkällä tikullakaan ennenkuin tulee kiinteällä kuukausimaksulla oleva palvelu, josta saa kaiken samasta paikasta ja ilman mitään drm kikkareita. Tällöin päästään myös p2p-verkkojen käytettävyyteen ja ensimmäisen kerran on tarjolla palvelu, jota OIKEASTI voidaan markkinoida laillisena vastineena p2p-verkoille.

*EDIT:typo*

oxygenol4/10

Kuukausimaksullinen idea on jees ja drm ei nyt oikeen niin jees....

hulluhese5/10

hyvä tuo kuukausimaksu juttu mutta en kyllä ite lataa mitään DRM paskaa

amtiainen6/10

"Edelleenkään en noihin koske pitkällä tikullakaan ennenkuin tulee kiinteällä kuukausimaksulla oleva palvelu, josta saa kaiken samasta paikasta ja ilman mitään DRM:ää."

- Taitaa olla kuule aikamoista toiveajattelua tuo kuukausimaksu ilman DRM:ää.

Sellaisella systeemillä (kuukasimaksu, ei DRM) voisit imuttaa kaiken tarvitsemansa parissa päivässä ja sitten olisit maksamatta monta kuukautta eteenpäin. Samoin voisit myös jakaa musiikkiasi gigakaupalla P2P verkon kautta, ja niin että muut hyötyisivät siitä. Jos et itse tekisi näin niin taatusti joku muu tekisi näin.

Toiseksi tämä mahdollistaisi sen että jotku tekisivät kaveripiirin keskenään jossa jäsenet maksaisi vuorollaan kuukausimaksua ja muut saisivat kappaleet ilmaiseksi.

Tuo systeemi (kuukausimaksu + DRM vapaa musiikki) ei tule toimimaan, ei sitten millään.

vempula7/10

Kestää aika pitkään että nämä palvelut ovat edes samlla tasolla kuin kaupan CDeet. CD:een voi ostaa vaikka kymmenen kaverin kanssa yhdessä ja kaikki voivat kuunnella sitä musiikkia juuri sillä laitteella millä haluaa ja niin paljon kuin haluaa :D

-Rex-8/10

Quote:
Sellaisella systeemillä (kuukasimaksu, ei DRM) voisit imuttaa kaiken tarvitsemansa parissa päivässä ja sitten olisit maksamatta monta kuukautta eteenpäin.
Juu eli kun olet kerran ladannut 2 päivää musiikkia niin mitään uutta ei sitten ole ensi kuussa tulossakaan mitä haluaisit kuunnella?
Sitä paitsi itse en edes kovin paljoa musiikkia kuluta, joten sen puljun pitäisi todellakin myydä muutakin kuin humppaa.
Toisekseen jos kuukausimaksullinen järjestelmä tehdään järkevästi se tehdään tietyn mittaisina sopimusjaksoina. Tätä voisi vielä tukea normaaleilla markkinointi "porkkanoilla" Eli esim. tilaamalla kerralla 12kk (vaikka lasku tulisikin kerran kuussa) olisi se halvempi kuin lyhyempi sopimus.

Mitä tulee Digitaalisesti Rikottuihin Medioihin niin selittäkää niiden tarpeellisuudesta ihan mitä vain, en minä, eikä myöskään moni muu tule niihin koskaan koskemaan. Kun näitä typeriä rinnastusesimerkkejä on käytetty sitten Karpela-Mikälie "mustaa valkoisella" höpinöistä saakka niin otetaampa sitten yksi selventämään asiaa.

Ostat rahoituksella hienon ja kalliin auton missä on ajonesto. Saat kauppiaalta auton virallisia avaimia 3 kappaletta ja olet onnellinen. Kun sitten koetat lähteä ajamaan kotiin, ei se suostu edes aukomaan ovia yhdelläkään 3 avaimesta. Siinä se hieno ostos seisoo käyttämättömänä, mutta kuukausimaksut rahoitusyhtiöön kyllä rullaa.

Olisiko mahdollinen tapaus tosi elämässä autoa ostaessa? En jokseeenkaan usko. Mutta musiikin ostossa verkkokaupoista tulet huomaamaan hyvin nopeasti, että tuote jonka ostit ei toimi lainkaan siinä mitä varten sen ostit. Kiitos sen, että se on käyttöestetty "kuluttajan parhaaksi", kuten usein edelleenkin kuulee.

*EDIT:typo*

Degra9/10

Sitten kun ollaan sellaisessa tilanteessa, että on P2P-ohjelma, jossa on kiinteä kuukausimaksu eikä mitään estoja ym. suojauksia ladattaville tiedostoille, niin silloin systeemi on ok, mutta näillä tämän hetken "virityksillä" ollaan vielä kaukana siitä, mihin toivottavasti kehitys menee.

Olen kuitenkin aika luottavainen sen suhteen että jossain vaiheessa tähän tilanteeseen päästään, mutta se voi kyllä viedä vuosia.

trooper7810/10

Quote:
Sellaisella systeemillä (kuukasimaksu, ei DRM) voisit imuttaa kaiken tarvitsemansa parissa päivässä ja sitten olisit maksamatta monta kuukautta eteenpäin. Samoin voisit myös jakaa musiikkiasi gigakaupalla P2P verkon kautta, ja niin että muut hyötyisivät siitä. Jos et itse tekisi näin niin taatusti joku muu tekisi näin
Mutta olisihan ne parin päivän maksut parempi kuin ei mitään. Nythän porukat lataa kaiken mahdollisen päivittäin maksatta levittäjille senttiäkään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT