AfterDawn: IT-alan uutiset

Omatekoiset pelit pyörimään Xbox 360:ssä

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 15.8.2006 13:54 Kommentteja (10)

Omatekoiset pelit pyörimään Xbox 360:ssä Microsoft on ilmoittanut julkaisevansa kehitystyökalupaketin, jolla kuka tahansa halukas pääsee väsäämään omia pelejä Xbox 360 -konsolille. Innokkaat pelinkehittäjät, harrastajat tai muuten vain kokeilunhaluiset pääsevät muiden kehittäjien kesken jakamaan omia ja lataamaan muiden tuotoksia Xbox Liven kautta.
Microsoft kertoi suunnitelmistaan pelinkehittäjien Gamefest 2006 -tapahtumassa Seattlessa. Pelinkehityksestä kiinnostuneet voivat 99 dollarin (noin 77 euron) vuosimaksua vastaan liittyä Creators’ Club -nimiseen ohjelmaan, jonka kautta sitten saa käyttöönsä tarvittavat kehitystyökalut ja jakelukanavat. Pelejä tehdään XNA Game Studio Express -työkaluilla, ja Xbox 360:n lisäksi pelejä voi tehdä myös PC:eille.

Käyttäjien tuotokset eivät kuitenkaan päädy jakeluun aivan suoraan, sillä Microsoft haluaa tarkistaa tuotokset ensin tekijänoikeusrikkomusten sekä tietoturvariskien varalta.

MBnetin mukaan uutinen on otettu ilolla vastaan myös akateemisessa maailmassa. Jo ainakin kymmenen korkeakoulua on ilmoittanut ottavansa XNA Game Studio Express -pohjaisen konsolipelin ohjelmoinnin opetusohjelmaansa.

XNA Game Studiosta julkaistaan ilmaisversio Windows XP:lle elokuun 30. päivä, ja täysimittaisen työkalupakin on määrä ennättää joulumarkkinoille. Ensi keväänä on vielä tarkoitus julkaista kalliimpi ammattilaisversio, joka mahdollistaa itse luotujen pelien myymisen.

Lähteet:
Gamasutra
MBnet

Edellinen Seuraava  

10 kommenttia

115.8.2006 14:06

http://msdn.microsoft.com/directx/xna/faq/ Tuolta löytyy vastauksia kysymyksiin. "Pelinkehityksestä kiinnostuneet voivat 99 dollarin (noin 77 euron) vuosimaksua vastaan liittyä Creators’ Club -nimiseen ohjelmaan, jonka kautta sitten saa käyttöönsä tarvittavat kehitystyökalut ja jakelukanavat" Kehitystyökalu, eli XNA Game Studio Express on ilmainen ja sillä onnistuu pelien tekeminen PC:lle ja Creator's Clubiin liittymällä myös Xbox 360:lle.

215.8.2006 14:30

Minusta tämä on ihan hieno juttu. Täällä XNA:lla tehty jonkun pelin "traileri" http://bink.nu/Article1944.bink

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.8.2006 @ 14:32

Älä Yritä Jos Et Osaa!!


Säännöt: http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/2717

315.8.2006 15:44

Äkkiseltään en keksi mitä on takana, vai ollaanko M$:llä todellakin viisastumassa? Jokatapauksessa kerrassaan loistava veto ja mahdollisuus osaaville.

415.8.2006 16:27

Hieno veto kyllä m$oftilta tässä "konsolisodassa"

515.8.2006 18:10

ensimmäinen hyvä uutinen microsoftin suunnalta pitkään aikaan. 77e/vuosi ei ole mikään kova hintakaan, varsinkaan jos vielä saa pelin kauppoihin (mistä tosin microsoft taitaa vetäistä osuutensa), mutta joka taupauksessa, hyvältä näyttää.

616.8.2006 10:55

Varmaan riippuu myös siitä että minkälaisia pelejä saa tehä. En usko että saa tehä sellasta minkä vedetään 10 minuutissa läpi. Ja sit varmaankin saa vaan käyttää tiettyjä juttuja (luulisin)

716.8.2006 14:21

Jep. jos toi paketti mahollistaa ns. kunnon pelin tekemisen, mahollistaa se myös muutenkin konsolin 'avaamisen'...

819.8.2006 7:44

Niin, sen takiahan microsoft tarkistaa ne kaikki pelit.

921.8.2006 5:53
GeneX
Inactive

Niin, mutta veikkaan kyllä että jos noita pelejäö menee myyntiin nin pelin tekijä ei sillä kyllä rikastu. Eiköhän rahat mene aikalailla 100% MSän taskuun.

1021.8.2006 8:09

Toi kaupallisten tuotteiden tekeminen tulee myöhemmin kun XNA Game Studio Professional julkaistaan ensi keväänä. Ja Microsoft ei siis saa suoraan mitään myyntioikeuksia noihin tehtyihin peleihin/ohjelmiin, eli se ei käy niillä rahastamaan.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Uusi Nokia saapumassa markkinoille – Tällainen on Nokia 6.1 Plus Uusi Nokia saapumassa markkinoille – Tällainen on Nokia 6.1 Plus (23.7.2018 18:45)
HMD Global jatkaa puhelinjulkistusten tahkoamista, sillä Nokia X5:n lisäksi suomalaisyhtiö on tuomassa markkinoille Nokia 6.1 Plussan. Viimeksi mainittu on käytännössä kansainvälisille markkinoille ....
Trump laittaa Euroopan ojennukseen – Ei pitänyt Googlen saamasta kohtelusta Trump laittaa Euroopan ojennukseen – Ei pitänyt Googlen saamasta kohtelusta (23.7.2018 18:23)
Euroopan ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet kevään jälkeen, kun presidentti Donald Trump alkoi uhkailla Eurooppaa teräs- ja autotulleilla, joihin EU vastasi omilla vastatulleilla. Nyt tunnelmia ....
MTV3 ja C More siirtyvät Telian omistukseen MTV3 ja C More siirtyvät Telian omistukseen (23.7.2018 17:59)
Pohjoismainen teleoperaattori Telia Company kertoi viime viikolla aikeistaan ostaa mediayhtiö Bonnier Broadcastingin. Kauppahinta on 9,2 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 888 miljoonaa euroa. ....
Kilpajuoksu avaruuteen on alkanut – Facebook kehittää myös nettisatelliitteja Kilpajuoksu avaruuteen on alkanut – Facebook kehittää myös nettisatelliitteja (23.7.2018 06:52)
Facebook ilmoitti kesäkuun lopulla, että se lopettaa miehittämättömien lentokoneiden varassa toimivan Internet-tukiasemaverkon kehittämisen. Aiemmin Googlen emoyhtiö Alphabet teki saman johtopäätöksen ....
Samsung onnistui siinä missä Apple epäonnistui – Laturi lataa kahta laitetta samaan aikaan Samsung onnistui siinä missä Apple epäonnistui – Laturi lataa kahta laitetta samaan aikaan (23.7.2018 06:35)
Verkkoon vuotaneen lehdistökuvan perusteella Samsungilta on tulossa elokuun 9. päivänä muitakin tuotelanseerauksia kuin Galaxy Note9. Markkinoille on nimittäin tulossa uusi Qi-standardiin pohjautuva ....
6 kommenttia

Uutisarkisto