AfterDawn logo

Ensituntumaa Blu-Rayn laadusta

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
9 kommenttia

DVD-levyn seuraajan asemaa havitteleva Sonyn Blu-Ray rantautuu tänään virallisesti markkinoille, ja Internetiin on ilmaantunut ensimmäisiä käyttökokemuksia laitteista sekä levyistä. Kokemukset ja kommentit vaihtelevat kehuvista varovaisen kriittisiin.

High-Def DVD Digest on saanut käsiinsä ja arvostellut kolme Blu-Ray-elokuvaa, The Fifth Element, Aina eka kerta (50 First Dates) ja xXx. Sivusto kertoo ensi kokemusten olleen kaksijakoisia. Testisoittimena käytettiin Samsung BD-P1000:a.

SamsungKolmesta elokuvasta parhaaseen kuvanlaatuun ylsi Aina eka kerta, joka komediana ei koettele levyformaatin ja kuvanpakkauksen äärirajoja millään lailla. Fifth Elementin kuvan testaaja koki teräväksi ja värikylläiseksi, mutta pehmeäksi verrattaessa HD-DVD -julkaisujen kuvanlaatuun. Kuva oli hyvää, mutta keskivertoa teräväpiirtomateriaaliksi, ja ero hyvin skaalattuun DVD-kuvaan jäi melko pieneksi.


Suurimman pettymyksen kolmesta testatusta elokuvasta tuotti xXx, johon testaaja kohdisti suurimmat odotukset. Kuva oli jälleen kohtalainen, mutta läheltä tarkasteltuna sotkuinen pistemössö. Kaikkien elokuvien kohdalla ääniraita todettiin sen sijaan hyvätasoiseksi. Blu-Raylla käytetään häviötöntä PCM 5.1 surround -formaattia, joka testaajan mukaan toimi hyvin ja pärjää vertailussa HD-DVD:n Dolby TrueHD ja Dolby Digital-Plus -ääniraidoille.

PCMagin alasivusto Gearlogissa sekä BusinessWeekissa kerrotaan ensi kokemuksia Sonyn VAIO VGN-AR190G -kannettavasta, joka on varustettu Blu-Ray-asemalla. Laitteen mukana toimitetaan HD-elokuva Lentävien tikareiden talo (House of the Flying Daggers).

Molemmat sivustot kehuvat elokuvan kuvanlaatua erittäin hyväksi, joskin myöntävät että laadun arviointi 17-tuuman näytöltä ei anna kattavaa kuvaa todellisesta laadusta. Gearlog kertoo myös kuvanlaadullisista ongelmista kohtausten alussa, mikä ilmenee kuvan häiritsevänä tärisemisenä. Ongelma kuitenkin kuitataan ohjelmistovikana, johon on jo luvattu korjaus seuraavassa päivityksessä.

Lähteet:
High-Def DVD Digest
BusinessWeek
Gearlog

9 KOMMENTTIA

konejaru1/9

Ensi tuntuma, yhdys sana.

Ketola2/9

Rakentava kone jaru kritiki.

Korjasin silti. Jos ei ole mitään muuta sanottavaa, niin voit jatkossa pitää aivoituksesi ihan omana tietonasi.

teppoI3/9

No voiko uusilta koneilta odottaa huippusuorituskykyä? Peniä virhetä niissä tahtoo aina olla, ostit minkä laitteen tahansa.

e. Tuohon oli lisätty tuo toinen kuva, ihmettelin aluksi että uutisoitiinko tässä myös ensimmäisestä Pr0n-pätkästä blu ray levyllä. Mutta ei nyt sentään :D

zapetu4/9

Käsittääkseni kaikissa kolmessa mainitussa leffassa käytettiin antiikkista MPEG2-pakkausta yhdessä 1-kerroksisen (25GB) Blu-ray-levyn kanssa. Joten en yhtään ihmettele, että kuvanlaatu oli aika heikkoa.

st.banana5/9

Ainahan alku on hankalaa... Windows XP:tähän paikkaillaan vieläkin, vuosia julkaisun jälkeen :) Ja silti se on käytetyin, oli syyt sitten mitä tahansa!

parazitez6/9

saas nähdä milloin alkaa tuleen HD-DVD / Blu-ray rippejä varestettaviksi? arvaksia? vai joutuuko menemään myymälään warestamaan?

keitto7/9

Pakko kirjoittaa --> ottaako adminit tosiaan herneitä nenään tuommoisista 12-vuotiaiden kakararoiden kirjoituksista.

Jaanz8/9

keitto: jep (anteeksi offtopic)

Edit: ei nyt kaikki.

xXx9/9

sääli että xXx tuotti suurimman pettymyksen. onneksi tuo laite nyt tuli markkinoille, olen aina tuuminut että mikä tahansa tuote, niin jos se päätyy markkinoille aikaisemmin niin sen hintakin laskee nopeammin. no aluksi tuolla tuotteella on hintaa ja sitä eivät hommaa ilmeisesti kuin yritykset, ja toisaalta kiitos heille että edes joskus hinta laskee. ja pitää muistaa ettei tuo blu-ray soitin ole suinkaan ensimmäinen maailmassa. ammattilaiskäytössä niitä on ollut jo yli 2 vuotta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT