AfterDawn logo

Myös Yhdysvaltoihin piraattipuolue

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
22 kommenttia

Ruotsista liikkeelle lähtenyt piraattipuolueen idea on nyt löytänyt tiensä myös rapakon taakse. Puolueen teemat ovat samat kuin Ruotsissa, eli puolueen päätarkoitukset ovat uudistaa tekijänoikeuslaki, poistaa patentit ja varmistaa että kansalaisten oikeutta yksityisyyteen kunnioitetaan.

Tarkoitus on siis taistella suuria elokuvastudioita, levy-yhtiöitä ja heidän edustajiaan (RIAA, MPAA) vastaan heidän omalla maaperällään. Kohteina ovat myös lääkefirmat ja heidän patenttinsa ja Yhdysvaltojen hallituksen valvontaelimet, joiden toimivalta on lisääntynyt huomattavasti 9/11-tapahtumien jälkeen.

Urakka onkin erittäin valtava sillä Yhdysvaltojen poliittinen peli on todella tiukkaa ja kaksi pääpuoluetta republikaanit ja demokraatit ovat hallinneet poliittista kenttää jo pitkään. Myös enemmistövaalitavan vuoksi piraattipuolueen pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Taloudellisen pesämunan kerääminen voi olla myös hankalaa sillä patentit ovat todella monelle yritykselle elinehto Yhdysvalloissa.


Puolue on kuitenkin saanut paljon huomiota ja piraattipuolueen menestys Yhdysvalloissa toisi vastaavia puolueita myös muihin maihin. Puolue tulee todennäköisesti tekemään yhteistyötä EFF (Electronic Frontier Foundation), FSF (Free Software Foundation), Creative Commons ja Lääkärit ilman rajoja järjestöjen kanssa.

Lähde: The Pirate Party of the United States

22 KOMMENTTIA

eftu1/22

Jotkut normaaleista amerikkalaisista ovat avanneet silmänsä. Hienoa!

-Rex-2/22

Näin se vain tämäkin idea leviää. Ottaen huomioon, että aika useat tyrmäsivät jutun heti alussa järjettömänä, tuntuu se silti voivan vallan hyvin :)
Ja kuten aikanaan totesinkin, kun toinen osapuoli (riaa,MPAA,jne) ajaa useimmiten melkoisen järjettömiä ideoitaan/vaatimuksiaan keinoja kaihtamatta niin miksipä ei sitten vastata samalla mitalla takaisin.

vempula3/22

Yhdysvalloissa toi poliittinen peli on vaan helvetin kovaa. Siellähän ei paljoa ittestää tai puolueestaan puhuta vaan vastustajista ja aina pahaa..

Ei taida pikkupuolue paljoa saada kannatusta. Hyvä juttu on kyl se että siellä moniin "pieniinki" virkoihin valitaan henkilöitä äänestämällä, eli vaikka ei pääsis iha kunnon politiikkaan heti kiinni voi jotain vaikutusvaltaa saada. Olishan se kiva asuu kylässä missä on piraattipuolueen Sheriffi :D

juhha844/22

Olishan se kiva jos olis suomessakin tollanen puolue puolustamaan tavallista tallaajaa, kun täällä noi tekijänoikeuslait on sieltä ja syvältä. Saatas se "todella fiksu" kopio laki v****un täältä.

zibi5/22

Samat sanat kuin juhha84 ;)

Mestaus6/22

Jep,oispa suomeski tollanren

Bluekkis7/22

Kyllähänsumessa on vastaavanlainen, tosin vaan ei yhtä radikaali eikä vielä puolue kun vasta kerää kannattajakortteja että pääsisi puolueeksi.

Jenkkilässä tuo tuskin mihinkäänpääsee, siellä kun vaalijärjestelmä ei ole kovin demokraattienn ja suosii 2-puolue järjestelmää, pienet puolueet tuskin koskaan pääsee valta-asemaan.

Ahx18/22

Tuntuu vähän hassulta kun käyttävät piraatti -sanaa, mutta media on saanut viimeaikoina sanan hieman muuttamaan merkitystä. Vähän liioiteltusti voitasiin sanoa, että kohta varmaan tulee pankkirosvopuoluekkin, joka ajaa pankkirosvojen oikeuksia.

Suomessa vastaava: http://www.tietoyhteiskuntapuolue.fi/

Mestaus9/22

Jeah,no toivottavasti pääsis eduskuntaan tai sinne puolue,en tiiä tost politiikast mitään tai noist jutuist..Mut kuulostaa tollanen p2p-puolue mukavalt.

Mr_Kaos10/22

Hieno juttu

Toniha11/22

Todella mukava uutinen!

LcD12/22

Tuntuu taas tälläkin puolueella olevan vähän liian jyrkkä linja. Esim. patenttien poistaminen ei oikein järkevältä kuulosta.

hape13/22

Tuo patenttien poistaminen nyt on aivan järjetöntä. Ketähän kiinnostaa enää kehittää uusia lääkkeitä jos ei niille saa patentteja.

Aikalailla sahataan taas omaa oksaa. Vähä varovaisemmin jos alottas niin vois saada jotain aikasekskin.

NoSkillZ14/22

Olisivat kyllä voineet vähän järkevämmän nimen keksiä puolueelle. Tuommoinen nimi vie pohjan puolueen uskottavuudelta.

juhha8415/22

no toi patentti homma oli aika haku ammuntaa, mutta jos puolue olis vähän diplomaattisempi niin vois onnistuakkin. Vois keskittyä vaikka tohon uuteen kopio lakiin... toivotaan vaan että puolue ottaa realistisemman kannan.

vempula16/22

Kun lähdetään hakemaan patenttien poistamista voidaan päästä tilanteeseen jossa esim. lääkepatentti annetaan köyhälle maalle/maanosalle edullisemmin käyttöön tms..

Hopee ei oo häpee asenteella on aika paska lähtee politiikkaan ;)

xXx17/22

eiköhän tuo ole loppujen lopuksi vain puolue puolueen sisällä ? ilmeisesti yhteistyötä tulevat tekemään, muiden puolueiden kanssa, ja kun amerikassa puolueita riittää.

AvenZer18/22

En kannata patetenttien poistamisesta(ainakaan kokonaan) onko se sit kivaa kun teet jonkun robotin tai uuden keksinnön etkö voi patentoita sitä ja sitten kilpailijat vie kaikki voitot ja markinat ja "varastavat" tuotteen.

Ainoa mistä patenttit tulee poistaa ohjelmistot.

ghc19/22

If I were an American, I would vote for this one.
Om jag vore svensk, skulle jag rösta för motsvarande parti i Sverige.
Mutta valitettavasti tänne meidän Suomeemme ei vielä ole syntynyt vastaavalla ideologialla toimivaa puoluetta. Toivottavasti pian syntyy, jotta voisin äänestää sellaista. Edellä oleva vieraskielinen teksti on nimittäin niiden maiden kielillä, joissa tällainen puolue tällä hetkellä jo on olemassa, lause: "Äänestäisin tätä puoluetta jos kansalaisuuteni sen sallisi."

Edellä kirjoittanut Rex on muutenkin oikeassa kysyessään miksi RIAA:n ja MPAA:n järjettömään vaatimusten ajamiseen ei vastata takaisin samalla mitalla. Minä olen koko elämäni ajan ihmetellyt täsmälleen samaa. Vaikka useissa muissa laeissa ensimmäinen pykälä perustelee lain olemassaolon (esimerkiksi vuoden 2001 videotarkastuslain ensimmäinen pykälä alkaa "Lasten suojelemiseksi on noudatettava mitä tässä laissa jäljempänä säädetään"), tekijänoikeuslaki on yksi tärkeimpiä sellaisia lakeja, joista tämä perustelupykälä alusta puuttuu kokonaan. Kysehän siinä on eräiden tahojen taloudellisten intressien suojaamisesta - esimerkiksi säveltäjän tai elokuvaohjaajan ammatissa palkkatulot ovat lähtöisin juuri tekijänoikeuskorvauksista - joten tästä syystä tekijänoikeussuoja ei ole aivan tuulestatemmattu asia vaan sillä on todellista merkitystä. Mutta kun siinä samalla astutaan sananvapauden varpaille, olisi lakia noudattamaan joutuvien taviksien syytä kyetä ymmärtämään tämä, mikä puolestaan vaatii kyseisen perustelun lisäämistä itse lakitekstiin.

Sitä paitsi tekijänoikeuslainsäädännön varjelemilla aloilla tapahtuu myös sellaista järjettömyyttä, että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Heinäkuussa 2000 Helsingin Sanomat uutisoi, että Wolfgang Petersenin ohjaamasta elokuvasta nimeltä Meren Raivo oli piraatti-VHS ehtinyt Suomeen. Kyseisen elokuvan varhaisin ensi-ilta maapallolla oli USA:ssa 30.6.2000 ja Suomen ensi-iltapäivä oli kuusi viikkoa myöhempi 11.8.2000. Tuossa nimenomaisessa tapauksessa olen avaintodistaja laittoman kopion levittäjien puolella. Minulla sattui ennen kummankaan maan ensi-iltapäivämäärän tietämistä tälle olemaan juuri oikeille päiville Helsingin ja New Yorkin välinen edestakainen lento tilattuna. Tilasin nuo lennot Finnairilta jo helmikuussa 2000. Ja kävin kuin kävinkin katsomassa sen Yhdysvalloissa tuon matkani aikana. Ehdin jopa palata takaisin Suomeen ennen kuin se täällä ehti kankaille. Mielestäni elokuvateollisuuden olisi syytä ottaa huomioon se, että jos he haluavat että heidän teoksiaan ei laittomasti levitetä maissa, joissa he eivät ole vielä jossain toisessa maassa jo julkaisemaansa teosta julkaisseet, olisi ensi-iltojen välillä sovellettava enemmän synkroniteettiä kuin porrastusta. Joidenkin elokuvien osalta tämä on jo ymmärretty (esim. kaikki kolme Taru Sormusten Herrasta trilogian osaa, kaksi viimeistä Tähtien Sodan kaksoistrilogian osaa eli episodit 2 ja 3, xXx2) mutta tämän ymmärtämisen on syytä laajentua nykytasolta.

Esimerkiksi Italian Job, joka muuten on tähän mennessä koskaan katsomistani elokuvista paras, sai USA:n ensi-iltansa 30.5.2003 ja Suomen ensi-iltansa virallisesti vasta 19.9.2003, mutta siitä oli noin viikkoa ennen tuota päivämäärää jo joitain ennakkonäytöksiä. Totta kai valitsin tuolloin mieluummin ennakkonäytöksen kuin ensi-illan - koska ennakkonäytöskin oli liian myöhään ja minulla ei tuolla kerralla ollut varaa maksaa itselleni edestakaista lentoa Helsingin ja New Yorkin välille, toisin kuin kolme vuotta aikaisemmassa Meren Raivon tapauksessa. Jos rahat olisivat riittäneet tuolla kerralla lentoon, ehkä olisin jopa lentänyt, viive oli niin sietämättömän pitkä.

Ja entä sitten John Singletonin ohjaama Neljä Veljeä. Sen Yhdysvaltain ensi-ilta oli elokuussa 2005, ja useimmissa muissa Pohjoismaissakin se oli jo syyskuussa 2005, mutta entä Suomi? Suomessa sen oli ensin tarkoitus tulla ensi-iltaan marraskuun 2005 aikana kahtenakin eri päivänä, kunnes sitä lopulta lykättiin joulukuun 9. päivään. Hyi olkoon!

juhha8420/22

@ghc

Tuossa on totuuden jyvä kyllä....

Mutta tosi asiassa myös sitä tapahtuu että suurinppiirtein samoihin aikoihin kun ensi ilta on missä tahansa maailmassa niin jostain ilmestyy dvdscreener elokuvasta joka on varastettu studiolta. Esim. kaverini oli hankkinut jostain käsiinsä star wars episode3:sen dvd:n 2 viikkoa ennen kun kyseinen leffa oli nähnyt edes maailman ensi-illan.

Toinen mitä myös tapahtuu on se että kun jokin elokuva ilmestyy dvd:nä niin samana joku menee ostamaan sen ja pistää nettiin jakoon samana päivänä ja tätä samaa elokuvaa jaetaan ympäri maailmaa.

Quiote21/22

No joo, käytiin mtv3 kutsuvieras näytöksessä kattoo episode 3 ja seuraavana päivänä kerroin siitä kaverille ja se sano että oli se ihan hyvä, se oli ladannu sen koneelle jo silloin..vaikka ensi-iltaan oli viikko pari...
Ja yks paha levitys aukko on arvostelijoiden ja muiden tälläisten kopiot leffasta, siksi suurista leffoista ei saada ensi-ilta arvostelua ennakkoon, kun ne haluu suojella niitä..
Ja jossain tuottajilla on jotain tyyppejä ja arvostelijatkin, niin ne antaa erillaisille ryhmille kopiot uusista peleistä ja muusta ja ne pistää jakoon sitten puretun kaman, useimmat kuitenkin ftp-palvelimien kautta, old school hengessä

Asgardi22/22

Vähän vaan hiljanen toi Suomijärjestö. Ei se paljon missään näy. Se yks EFFI:n äijä edes vähän yrittää mut muuten on aika hissukkaa väkee. Ei nyt mitään mielenosotuksia tartte alkaa järjestää mut lehtiin vois ahkerasti kirjottaa se kun ei maksa mitään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT