AfterDawn logo

Laillisia musiikkilatauksia ennätysmäärä jouluna

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
13 kommenttia

Lailliset musiikkipalvelut kuten iTunes ja Napster rikkoivat Yhdysvalloissa tähänastiset myyntiennätyksensä, kun joulun ja uuden vuoden välisellä viikolla niistä ostettiin peräti 20 miljoonaa kappaletta. Aiempi ennätys oli 9,5 miljoonaa laillista latausta viikossa.

Äkillinen piikki laillisten latauspalvelujen suosiossa selittyy sillä, että MP3-soittimet sekä lahjakupongit eri palveluihin ovat olleet erittäin suosittuja joululahjoja. Kasvua on kuitenkin edellisvuoteenkin verrattuna, tämän vuotinen luku on kolme kertaa 2004 vuotta suurempi.

Suosiostaan huolimatta lailliset palvelut eivät pärjää vieläkään vertaisverkkojen suosiolle. P2P-liikennettä tarkkaileva BigChampagne-yhtiö arvioi, että P2P-verkoista ladataan n. kolminkertaa enemmän musiikkia kuin laillisista palveluista. Yhtiön mukaan vertaisverkoissa saatetaan minä tahansa viikkona hyvänsä saavuttaa jopa 250 miljoonan latauksen rajapyykki, kun tarkastellaan tilannetta maailmanlaajuisesti.

Toinen merkittävä huomio joulumyynneistä oli, että ensimmäistä kertaa MP3-soittimia myytiin enemmän kuin CD-soittimia, kertoo markkinatutkimusyhtiö NPD. Tärkeä tekijä on, että MP3-soitinten suunnittelussa huomioidaan entistä enemmän kuluttaja ja käytettävyys, eivätkä soittimet ole enää niin tietokonekeskeisiä.


Lähde:
BBC News

13 KOMMENTTIA

-Rex-1/13

Ihmekkös tuo, että häviävät p2p:lle. Tarjonta ei pärjää p2p:lle, DRM-sotkut ja yksikköhinnoittelu, vain muutamia ongelmakohtia mainitakseni.

dafge2/13

Uskoisin, että ainakin Suomessa niitä vähemmän laillisiakin musiikkilatauksia mitattiin ennätysmäärä.

arcanix3/13

Kohtuullisen korkea luku kieltämättä. Varmaan ohittaa cd-myynnin ennen pitkää.

Dylo4/13

on se kyllä kummallista että esimerkiksi suomalaista musiikkia.. varsinkaan vanhempia levyjä ei noista kaupoista saa vaan halutakseen kyseiset levyt on pakko ollut käyttää p2p verkkoja ja usein on haku natsannut jo ensimäisellä.

Jos olen kuullut esimerkiksi radiosta jonkin hyvän kappaleen, saatan sen käydä verkkokaupasta ostamassa tämän jälkeen etsin artistin aikaisempaa tuotantoa mitä ei useinkaan löydy, on otettava p2p sovellus ja etsittävä tuotantoa sieltä ja heti löytyy.

Tonski5/13

Rähänkö vaihtuu P2P-ohjelmien käyttö? Tuskimpa vaan. Tuohan maksaa sentään.

dafge6/13

Quote:
Rähänkö vaihtuu P2P-ohjelmien käyttö? Tuskimpa vaan. Tuohan maksaa sentään.
Aivan, ja useissa verkkokaupoissa laatu ei ole parasta. Musiikki on myös tungettu täyteen kopiosuojauksia, josta kulttuuriministerimme on mielissään. Verkkomusiikkikauppojen käyttökin on omien kokemusteni perusteella usein hyvin epäselvää ja hankalaa.

yuni7/13

Hehheh, ei niin tietokone keskeisiä, osaakohan Karpelakin nyt sitten käyttää..
Ei nuo luvut kuitenkaan p2p pärjää, never!

Gok8/13

Musta noi nettimusakaupat on ihan hyvä juttu. Esim. joitan biisejä on helvetin vaikee löytää p2p ohjelmilla mutta tuolta ne sitte saa halvalla. Kyllä mä voisin maksaa euron jostaki biisistä jonka haluun jota ei muuten löydy.

aaxxeell9/13


Musta noi nettimusakaupat on ihan hyvä juttu. Esim. joitan biisejä on helvetin vaikee löytää p2p ohjelmilla mutta tuolta ne sitte saa halvalla. Kyllä mä voisin maksaa euron jostaki biisistä jonka haluun jota ei muuten löydy.
Ööh, tuota minusta p2p palvelimilla on paljon paljon suurempi valikoima mitä näistä verkkokaupoista saa.
Hyvä juttu toki ne on sitten muutoin...

ONSnaab10/13

Quote:
Yhtiön mukaan vertaisverkoissa saatetaan minä tahansa viikkona hyvänsä saavuttaa jopa 250 miljoonan latauksen rajapyykki, kun tarkastellaan tilannetta maailmanlaajuisesti.

Quote:
Eikö muka enempää? :D

Pyhimys11/13

Itse voisin ainakin ostaa biisejä noista nettikaupoista, mm. nettianttila myy kappaleita 1,19€ kappalehintaan.

Mutta koska ne on sekaantunu noihin DRM-juttuihin, ni en koske niihin pitkällä tikullakaan...

Dylo12/13

minua tuo DRM ei niinkään häiritse, pääasia että voin kuunnella kappaletta niin mp3 soittimessa kuin myös cd soittimessa, minkä kyllä DRM mahdollistaa.. mutta yhdestä kappaleesta noin 7markkaa on kyllä liikaa, yhden kappaleen hinta voisi olla 20-50senttiä, eli noin markan.

Se vain että verkkokaupat eivät pysty tarjoamaan yhtä laajaa valikoimaa kuin p2p verkot, se että miksei onkin kysymys johonka haluaisin levyyhtiöiltä vastauksen, heillähän kuitenkin on varmasti ainesto.. miksevät sitä käytä?

Haluan puhua markoista jotta tuo esm netanttilan hinta ei vaikuttaisi niin halvalta pienikokoisella luvullaan.

Pyhimys13/13

kyllä tommonen 10-14 biisin levy tulee halvemmaks ostaa tuoltakin ja tuolta ostaa vaan ne biisit, mitkä haluaa, JOS ostaa...

Mut toisaalta välistä jää levy, kannet, kaupan myyjä, kuljetus ja silti hinta on vain noin 2-6€ halvempi, kuin kaupasta ostettuna.

Ehkä joku 50 senttiä vois olla siedettävä, vielä ilman noita paskoja ohjelmien asennuksia..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT