AfterDawn logo

Vuosi 2005 -- tekijänoikeuslain, konsoleiden ja Applen vuosi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
19 kommenttia

Kuten tapanamme on ollut jo vuosia, käytämme vuodenvaihteen jonkinlaiseen "mitä tapahtuikaan viime vuonna" -analyysiin. Nopeasti vilkaistuna viime vuotta, digitaalisessa videossa käteen jäi jälleen paljon lupauksia ja todella vähän mitään konkreettista, mutta muilla digitaalisen sisällön alueilla tapahtui sitäkin enemmän.

Tekijänoikeuslain uudistus eli "Lex Karpela"

Olemme varoitelleet käyttäjiämme jo vuodesta 2001 lähtien luvassa olevasta muutoksesta Suomen tekijänoikeuslainsäädäntöön. Vuonna 2001 nimittäin Euroopan Unioni hyväksyi tekijänoikeusdirektiivin ja tällöin Euroopassa kansalaisjärjestöt tuntuivat nukkuvan rauhallista Ruususen unta, sillä koko tapahtumasta ei juurikaan uutisoitu missään, eikä minkäänlaista kansalaisaktivismia syntynyt direktiivin mennessä Euroopan Parlamentin äänestykseen. Tuntuukin siltä, että kunkin EU-maan kansalaiset ovat heränneet peräämään oikeuksiaan vasta kun direktiivin sisältöä ollaan alettu sovittamaan kansallisiin lainsäädäntöihin.

Suomi on ollut EU:n kovisteltavana jo useamman kerran viivästyneestä aikataulusta EUCD:n toteuttamisen suhteen -- kansallinen lakiteksti piti tulla valmiiksi jo vuonna 2002. Syksyllä käydystä kiivaasta keskustelusta tekijänoikeuslain uudistuksista tuli hieman sellainen olo, että hallitusta alkoi EU:n paine ahdistamaan, joten kasaan lyötiin ensimmäinen jotenkuten kuosissa pysyvä lakiteksti sen kummemmin asiaa miettimättä ja tyrmättiin samalla kaikki lakimuutosta vastustavat mielipiteet "masinointina".


AfterDawnkin osallistui omalla pienellä panoksellaan samaiseen kansalaisten herättelykampanjaan eli "masinointiin". Useamman verkkomedian nostama haloo lakitekstin epäloogisuuksista ja kuluttajien sortamisesta nosti aiheen valtamediankin otsikoihin, joka tuntui suututtavan asiaa valmistelleet Opetusministeriön virkamiehet sekä kulttuuriministerimme aivan täydellisesti. Loppupeleissä hallitus teki lakitekstin sellaisenaan läpimenosta arvovalta-asian ja näin suurten puolueiden tuella laki runnottiin läpi eduskunnassa lokakuun alussa.

Uuden lain vaikutuksia on vielä varhaista arvioida, mutta oman sivustomme toimintaan se vaikutti heti tullessan voimaan eilen, sillä jouduimme karsimaan sivujemme sisältöä varsin raskaalla kädellä vuodenvaihteessa.

Konsolisodat vm.2005

Ns. nykyisen sukupolven konsolien markkinatilanne on ollut jo vuosia suhteellisen muuttumaton, ainoastaan Microsoftin alkuperäinen Xbox tuli hieman sotkemaan pakkaa muutama vuosi sitten, mutta sekään ei onnistunut muuttamaan tilannetta, jossa Sonyn PlayStation on eri versioineen hallinnut kotikonsolien markkinoita suvereenisti jo 90-luvulta lähtien ja Nintendo on vastaavasti hallinnut käsikonsolien markkinoita vielä suuremmalla marginaalilla.

Tähän kuvioon änkesi tänä vuonna kaksi konsolia, jotka omalta osaltaan aloittivat todennäköisesti vuosia kestävän "sodan" molemmissa markkinaryhmissä. Ensimmäisenä kakun uusjakoon tuli Sonyn PlayStation Portable, joka julkaistiin Yhdysvalloissa keväällä ja Euroopassa alkusyksystä. Laite pyyhkii teknisillä ominaisuuksillaan lattiaa Nintendon nykyisillä käsikonsoleilla, mutta Nintendon vahvuutena onkin uskomattoman vahva Gameboy-brändi sekä valtava pelivalikoima.


Toinen lähtölaukaus konsolisodissa saatiin marraskuussa, kun Xbox 360 julkaistiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa heti joulukuun alussa. Konsoli on ensimmäinen ns. seuraavan sukupolven konsoleista ja Microsoft näyttää laskevan paljon sen varaan, että se ehtii saavuttaa konsolillaan "kriittisen käyttäjämassan" ennenkuin kilpailijoiden uudet konsolit tulevat markkinoille. Sonyn vastaiskua Xbox 360:lle, eli PS3:sta odotellaan julkaistavaksi tänä vuonna, mutta tarkkaa aikataulua ei tiedä kukaan Sonyn ulkopuolella.

HD-DVD ja Blu-ray? Ehkä jo vuodeksi 2006?

Jo useamman vuoden ajan ovat laitevalmistajat luvanneet "seuraavan sukupolven DVD:tä" koteihin "seuraavan 12kk sisään". Ja vuodesta 2005 piti tulla siniseen lasersäteeseen pohjautuvien optisten tallennusmedioiden esiinmarssin vuosi, eli Blu-rayn ja HD-DVD:n ensiesiintyminen. Toisin kävi, lupaukset jäivät jälleen lunastamatta, vaikka uutisia molemmista formaateista ja studioiden päätöksistä formaattien tukemisesta tipahtelikin julkisuuteen pitkin vuotta.

Konsolisotaan molemmat formaatit liittyvät sikäli, että Microsoft, joka on HD-DVD -tekniikan vankka kannattaja, yllätti osan kuluttajista julkaisemalla Xbox 360 -konsolinsa ainoastaan normaalilla DVD-asemalla varustettuna, kun taas kilpailija Sony aikoo julkaista PS3:n Blu-ray -asemalla varustettuna. Se, että miljoonat kuluttajat saavat PS3:n mukana valmiin Blu-ray -soittimen saattaa muodostua ratkaisevaksi tekijäksi formaattien kilpailussa ja useat elokuvastudiot, jotka alunperin asettuivat tukemaan ainoastaan HD-DVD:tä, ilmoittivat syksyn mittaan tukevansa myös Blu-ray:ta tulevien elokuviensa julkaisussa. Jotkut studiot tosin tuntuivat tekevän päätöksensä hieman pitkin hampain.

iPod jatkaa voittokulkuaan


Applen murskaavalle ylivoimalle kannettavien mediasoitinten alalla ei tunnu tulevan loppua, vaikka haastajia ei ainakaan ole puuttunut. Yhtiö on jokatapauksessa onnistunut luomaan neljässä vuodessa iPod-sarjalleen brändin, jollaisesta useimmat yhtiöt voivat vain unelmoida. Soittimille löytyy miljoonia faneja sekä todennäköisesti aivan yhtä paljon inhoajia, mutta tuntuu, että jokaisella on mielipide laitteesta, omisti sellaisen tai ei.

Apple julkisti vuoden 2005 aikana kolme uutta iPodia -- iPod Shufflen, iPod nanon sekä iPod Videon. Näistä teknisesti merkittävin oli ehdottomasti videotoiston hallitseva iPod Video, sillä laitteen julkistamisen yhteydessä Apple laajensi myös iTunes-kauppansa kattamaan digitaalisten videoiden verkko-oston. Kuten aina Applen tuotteiden julkistuksen yhteydessä, skeptikot olivat kovimmin äänessä ja epäilivät avoimesti onko digitaaliselle videolle tarvetta markinoilla. Apple todisti aika nopeasti, että on. Epäilijät myös unohtivat katsoa asiaa laajemmin, eli se, että iTunes alkoi myymään TV-sarjoja, voi olla ensimmäinen askel perinteisen kansallisen, rajojen sisälle rajoittuneen TV-jakelun muutoksessa.

AfterDawn vuonna 2005...

Vuosi 2005 oli sivustollemme jälleen varsin mukava vuosi. Liikenteemme kasvoi vuoden 2004 joulukuusta vuoden 2005 joulukuuhun noin 60% ja nousimme vuoden 2005 aikana hyvin pitkälti asemaan, jossa voimme sanoa sivustomme olevan omalla alallaan maailman suurin verkkosivu.

Vuoden 2005 loppua leimasi valmistautuminen uuteen tekijänoikeuslakiin ja vuosi 2006 alkaakin kannaltamme ensimmäistä kertaa suuren epävarmuuden keskellä. Sivuston liikenteen ja suosion kehityksen ennustaminen meni asteen vaikeammaksi, kun jouduimme poistamaan palvelustamme osan kaikkein suosituimmista ohjelmista ja oppaistamme.


Vuosi 2006 tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen ja etenkin odotamme mielenkiinnolla mitä kaikkea uusi vuosi tuokaan mukanaan digitaaliseen multimediaan. Jääkö vuosi 2006 historiaan suurten, toteutumattomien lupausten vuotena vai vuotena, joka muutti digitaalisen multimedian maailman lopullisesti. Vai jotain siltä väliltä?

Hyvää uutta vuotta 2006!

Petteri Pyyny
-AfterDawn Oy

19 KOMMENTTIA

Drizzt^^1/19

Surkealta vuodelta kuulostaa, paitsi AD:n kohdalta.

Ylke2/19

Eipä mua henkilökohtaisesti riso kuin tuo järjetön tekijänoikeuslaki, afterdawn pysynyt entisellään hyvä tasoisena PC mestana.

-Rex-3/19

Vuosi oli mikä oli, mutta ainahan saa toivoa, että tuleva vuosi toisi parannusta viime vuoden tunarointeihin.

Tonski4/19

2005 oli hyvä vuosi. 2006 ei tule olemaan ainakaan näiden edellämainittujen uudistusten osalta.

kebabi5/19

Tosiaan aika huono vuosi näiden osalta.
Tosin iPodille tosiaankin hyvä, itsekin ostin 60GB iPodin.

mjk6/19

Applelle hyvä vuosi sekä ad:lle...

kiiveri7/19

hyvä vuosi todellakin AD:lle, mutta tiedä sitten vielä sanoa mitään tästä tulevasta vuodesta.
Oli kyllä muutenkin tapahtumarikas viimevuosi kun on seuraillut microsoftin ja sonyn kilpailua ja valitettavasti uuden tekijänoikeuslain voimaantuloa :(

tuure28/19

Aikas lailla normaali vuosi oli,paitsi uusi tekijänoikeus laki jäi harmittamaan :(

yuni9/19

Hyvä vuosi todellakin AD:lle, tekijänoikeuslaki nakertaa kyllä pahasti, minkäs teet.

Erittäin hyviä uutisia, oppaita ja keskusteluita, odotan vielä erinomaisempaa vuotta täälä AD:n parissa tänäkin vuonna.

Kiitos ja kumarrus kaikille meille :D

SuomiP10/19

Paljonko ADllä on rekisteröityneitä käyttäjiä

dRD11/19

@SuomiP: Total users: 477385 sanoopi statsit just nyt.

Jouko?12/19

Quote:
Total users: 477385
Menisköhän tänä vuonna sitten 500000-käyttäjää rikki? No toivotaan parasta. Jo vuosi 2005 oli muuten hyvä paitsi toi uus laki sekoitti pakkaa ihan mukavasti.

djpepe13/19

Hyvä vuosi oli ja tästä vuodest atulee vielä parempi!

dRD14/19

Uusia rekisteröityneitä käyttäjiä tulee noin 700-1000kpl päivässä, eli tuon 500,000 rajan pitäisi mennä jo tässä kuussa rikki, elleivät tosiaankin tuo lakimuutos ja sen aiheuttamat muutokset sivuille aiheuta isompaa tipautusta liikenteessä.

LcD15/19

Kyllä viimevuosi oli ainakin AD:en kasvun osalta aivan loistavaa :) Saa nähdä mitä tämä to-laki nyt saa aikaan...

satan9116/19

Onhan on toi tekijänoikeus laki aika kusinen juttu, mutta varmaan aika useilla (mulla ainakin) ei mikään muutu waretuksen kaiken muun kohdalla.. Muuten oli ihan kiva vuosi.

vinepeelo17/19

Applellehan vuosi taisi olla hyvä muutenkin, kuin vain iPodejen osalta. Luulisin että minejä on mennyt hyvin kaupaksi, switchaajia on riittänyt. Itsekin swichasin alkuvuodesta, ja luulisin että moni muukin minun lisäkseni on tullut järkiinsä ja hankkiutunut eroon viruksista ynnä muista haittaohjelmista (esim. Windows) :)

maugetus18/19

Aina se kyllä kiehauttaa ku edes kuulee mainittavan ton tekijänoikeuslain, voi muuten Karpela olla varma että ainakin minun ääneni menis ennemmin vaikka Bin Ladenille jos se asettus ehdolle seuraavissa vaaleissa. Muuten ihan ok vuosi sinänsä minulle.

raziella19/19

Totta on et ihmiset heräs tohon tekijänoikeuslakiin vähän myöhässä. Olihan menneessä vuodessa paljon hyvääkin(kuhan ei ala turhantarkkaan miettimään)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT