AfterDawn logo

Yahoo tarjoaa ilmaista musiikkia Japanissa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
5 kommenttia

Japanin suosituin verkkoportaali Yahoo on avannut sivustolleen musiikin streaming-palvelun, jolla yhtiö pyrkii houkuttamaan kävijöitä sivustolleen. Musiikin kuuntelu on Yahoon portaalin kautta ilmaista, mutta musiikin tallentaminen ei ole mahdollista.

Yahoo toivoo uuden palvelun näkyvän kasvuna CD-myynnissä sekä musiikin latauksissa. Online-musiikkipalvelut ovat saamassa kunnolla tuulta purjeisiin myös Japanissa, ja siksi myös Yahoo on katsonut ajan olevan nyt kypsä markkina-avaukseen.

Verkkomusiikkibisnestä lähes dominoiva Apple avasi hiljattain iTunes-palvelunsa Japanissa. Palvelusta kappaleen saa yleensä noin 150 jenillä eli noin 1,1 eurolla, uudet hitit ovat kuitenkin hieman kalliimpia ja maksavat yleensä 210 jeniä (1,56 eur). Palvelun valtava suosio heti avauksessa yllätti jopa Applen itsensä, kun iTunesista ladattiin yli miljoona kappaletta neljän päivän aikana.

Applen tuleminen Japanin markkinoille on selvä uhka Sonylle, joka on tähän asti hallinnut maan MP3-soitinten markkinoita. Apple toivoo, että iTunes-palvelu parantaa Japanissa sen iPod-myyntiä, josta yhtiö nettoaa parhaiten.


Lähde:
Bloomberg

5 KOMMENTTIA

dafge1/5

Kuulostaa hyvältä mutta kummalta. Eikö sitä musiikkia voi kopioida jollain ohjelmalla laittamalla sen äänittämään "What U Hear" tyyliin?

Ja mahtaakohan tuollainen kappale olla minkä laatuinen kuunneltaessa, ja onko kuunneltava kappale mahdollista itse valita. Onko kappaletietokanta suuri......?

yuni2/5

Juu jäi tossa tosiaankin uupumaan se kappalemäärä-se ois kiinnostava tietää, veikkaan lisäksi että ipodit tulee olemaan japanissa suuri hitti ellei joku halvempi pistä jalkaansa ovenrakoon...Ja kyllähän se niin on että vaikka ipod laitteena on tosi hyvä käyttää kätevä , tehokas sun muuta, ni sitä ei voi kieltää etteikö ihmiset maksaisi tuossa myös brändistä jonkin verran ;)

wipe20003/5

Kyllähän tallennus varmaan onnistuu, jos sitä todella joku haluaa tehdä, mutta tuskinpa se suuri ongelma on, kun samat biisit kuitenkin ovat jaossa jossain p2p-verkossa ilmaiseksi. Voisi kuvitella, että ne jotka nettimusiikista maksavat, eivät varmaankaan ensimmäisenä hae tapoja kiertää se maksaminen.

weemre4/5

Jaa, miksiköhän Japanilaiset ostaa Son¥a eikä iPodia?
Ja miksi Suomalaiset ostaa Nokiaa eikä Son¥a?

Xanadu5/5

iPod, joka ei tue edes maailman parasta audioformaattia, ei ole ostamisen arvoinen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT