AfterDawn logo

Kolme pidätetty tiedostojenjaosta Singaporessa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
14 kommenttia

Reutersin mukaan Singaporen poliisi ilmoitti torstaina pidättäneensä kolme Internetin käyttäjää, joiden epäillään jakaneen lainvastaisesti musiikkia verkossa. Kyseessä on ensimmäinen tekijänoikeuslainrikkojiin kohdistunut pidätys Singaporessa, jossa uudet tekijänoikeuslait tulivat voimaan kuluvan vuoden alussa.

Pidätetyt ovat 16-22 vuotiaita miehiä, ja heitä syytetään yli 20000 tiedoston jakoon laittamisesta "Internetin chattihuoneissa". Pidätetyllä kolmikolla voi olla edessään kovat tuomiot. Singaporen tekijänoikeuslain mukaan Internetin käyttäjät, jotka latavaat piraattimateriaalia kaupalliseen toimintaan verrattavalla laajuudella, voivat saada jopa viiden vuoden vankilatuomion ja sadantuhannen Singaporen dollarin (n. 49300 euron) sakot.

Poliisi pääsi pidätettyjen jäljille Singaporen levyteollisuuden etujärjestön RIAS:n vinkin avulla. Poliisin mukaan pidätetyt käyttivät tiedostojenjaon apuna erästä Internet-chattia sekä musiikinjakeluohjelmaa.

RIAS kertoi Reutersille lähettäneensä varoituksia niille, jotka olivat kytköksissä tiedostojenjakoon. Syytteen nostaminen oli viimeinen oljenkorsi, kun muut keinot eivät enää tehonneet.


Singapore ei ole ainoa idän maa, jossa levyteollisuuden edustajat toivovat pidätyksiä. Internet-piratsimi on yhä suurempi ongelma Aasiassa, ja markkina-asiantuntijoiden mukaan laajakaistayhteyksien yleistyminen lisää laittomien latausten määrää etenkin Indonesian, Intian ja Kiinan-tapaisissa maissa, jossa piratismi kukoistaa jo muutenkin.

Lähde:
Reuters

14 KOMMENTTIA

Casepri701/14

Loistavaa!!!!!!!!=)%&¤#""!¤#%&()=¤%#""!"#¤%R&/(

Jebuss2/14

IiX! Toivottavasti Suomessa kestää mahdollisimman kauan ennekuin lataamisen kieltävä laki tulee voimaan, niin kauan saadaan warettaa musiikit ja lehvat vapaasti... ;)

Xanadu3/14

Quote:
RIAS kertoi Reutersille lähettäneensä varoituksia niille, jotka olivat kytköksissä tiedostojenjakoon. Syytteen nostaminen oli viimeinen oljenkorsi, kun muut keinot eivät enää tehonneet.
Pitäisikö tässä vielä sääliä noita kiinnijääneitä pahvipäitä?

Kysymyksessä on selvä tarkoituksellinen vahingonteko ja toivottavasti häkki heilahtaa.

On hyvin surullista, että loppujen lopuksi rehelliset kuluttajat joutuvat kustantamaan tämänkin rosvoilun kopiosuojauksien ja muiden vastaavien älyttömyyksien kautta.


Supo4/14

Tai josko säälittäisi meitä ihmisiä,kun tälläinen sitti ylittää maailman laajuisen julkaisukynnyksen.V..... ihmiskunta on tyhmää,maailma hukkuu paskaan ja jonkun tiedoston lataaminen on uutinen.Josko alettaisi julkaisemaan myös kun Petteri ostaa uuden kiintolevyn ;)

McGeek5/14

Kerro toki lisää!

acido6/14

Lisätkää nyt ihmeessä jännitystä! Kun Petteri osti kopiosuojatun kiintolevyn...;)

stillborn7/14

täytyy siis taas päivittää foliohattu..

Supo8/14

No nytten se Petteri kävi sen ostamassa.Kun saan lisä-tietoja niin kerron kaikille kiinnostuneille.

yuni9/14

Kerro ihmeessä lisää. Rankkaa tuolla aasiassa, no näitä sattuu.. Huomenna toi on varmaanki unohtunu jos se einää tossa etusivun uutisena viel oo.. :D

lest10/14

Quote:
Pitäisikö tässä vielä sääliä noita kiinnijääneitä pahvipäitä?
Hyvä xanadu! Jatka trollausta!

arcanix11/14

Luulenpa, että aasiassa pahempi ongelma on kaduilla myytävät piraattilevyt.

eftu12/14

Ikävä juttu, mutta singaporessa on niin kova laki että joudun toteamaan tämän syyllisten omaksi viaksi.
Hamrillista kylläkin. Jos sama juttu olisi sattunut euroopassa niin en kyllä ymmärtäisi.

McGeek13/14

Itse en kyllä ymmärrä vaikka sattuisi aivan missä tahansa.

dafge14/14

Quote:
Pitäisikö tässä vielä sääliä noita kiinnijääneitä pahvipäitä?
Pitäisi, mutta silti se oli heidän oma vikansa. Singaporen lainsäädäntö kun on mikä on, siellä en suosittelisi ketään jakamaan mitään vähänkään laitonta verkossa.

Euroopassa pitäisin sitä näiden levy-yhtiömafioiden vikana, koska heillä ei ole mitään oikeuksia ryhtyä poliiseiksi. Samoin päättäjät ovat vialla EU:ssa, se on pääasia että päätetään jotain, vaikkei itse tiedetä edes mitä.

yhdysvaltojen osalta en sano mitään muuta kuin että maa on 100% per$eestä omasta mielestäni!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT