AfterDawn logo

Nokia Sensor -tiedostojen jakoa matkapuhelimilla

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
9 kommenttia

Matkapuhelinjätti Nokia esitteli eilen Nokia Sensor -ohjelmistosovelluksen, jonka avulla matkapuhelinkäyttäjät voivat viestiä itsestään lähiympäristön sovelluskäyttäjille. Ohjelmistolla käyttäjät voivat luoda puhelimeensa tekstiä ja kuvia sisältäviä henkilökohtaisia sivuja sekä selata muiden lähietäisyydellä olevien sovelluskäyttäjien sivuja ja lähetellä pikaviestejä. Kiinnostavaa tekniikassa on erityisesti mahdollisuus vaihtaa tiedostoja puhelinten välillä.

Nokia Sensor käyttää langatonta Bluetooth-teknologiaa, joten muodostuvan verkon kantama on pieni. Yhteyden luonti onnistuu noin 10 metrin säteellä. Kynnystä ohjelman asentamiseen madaltaa se, että Nokia päätti pitää Sensorin ilmaisena.

Bluetoothin rajoituksista johtuen mihinkään massiiviseen tiedostojen vaihtoon matkapuhelinten välillä Sensor tuskin johtaa. Siltikin tekniikka on konseptina ja kehityssuuntana mielenkiintoinen.

Nokia esittelee Sensorin täysin uutena tapana kommunikoida ympärillä olevien ihmisten kanssa esimerkiksi kahviloissa, erilaisissa tapahtumissa tai vaikkapa junissa ja busseissa. "Nokia Sensor tarjoaa matkapuhelinkäyttäjille uudenlaisen tavan ilmaista itseään ja tutustua lähiympäristön ihmisiin. Helppokäyttöinen sovellus lisää näin matkapuhelinten ja muiden langattomien päätelaitteiden käyttöarvoa ja tarjoaa hauskan tavan tutustua uusiin ihmisiin ja kommunikoida tuttujen ihmisten kanssa", sanoo johtaja Hannu O. Nieminen Nokian User Experience -yksiköstä.


Tietojen ja tiedostojen jako voikin tuoda uutta ilmettä oppitunteihin, kun viestintä kavereiden kanssa onnistuu helposti. Samoin kahviloiden lisäksi on mielenkiintoista nähdä, saako Sensor käyttösovelluksia baareissa "deittailusovelluksena" tai illan uusimpien vitsien ja kuvien levittäjänä.

Nokia Sensorin saatavuus rajoittuu ainakin tällä hetkellä ainoastaan Nokian tuotteisiin. Tällä hetkellä sovelluksen voi asentaa mm. Nokian puhelinmalleihin 3230, 6260, 6600, 6620, 6630, 6670, 6680, 6681, 6682 ja 7610. Nokia Sensorin voi ladata PC:lle tai suoraan matkapuhelimeen osoitteesta http://www.nokia.com/sensor, josta saa myös lisäinfoa sovelluksesta.

Lähde:
Nokian lehdistötiedote

9 KOMMENTTIA

ONSnaab1/9

Taas yksi turha keksintö Nokialta. Ihmeellistä, kun on ilmainen. Seuraavat versiot maksullisia, kun saadaan paljon käyttäjiä?

n_r2/9

No ainakin saivat tuollaisen sovelluksen pihalle... Näitä "tulevaisuuden" sovelluksia tuli vuosi pari sitten pohdittua eräiden jatko-opiskelijoiden kanssa. Silloin oli vastaavia ideota. Kai niistä joku on sitten Nokian palvelukseen eksynyt tai ideansa ilmoittanut.

Eiköhän Nokialla ja muilla kännykänvalmistajilla ole tarvetta saada kehitettyä killer-applikaatioita taatakseen kännymyynnin. Ja huomioitavaahan tässä on se, että tuossa nimenomaan isketään omaan myyntiin - ei operaattoreiden koska käytetään bluetoothia.

rouda3/9

kätevähän tuo on jos sillä voi siirtää kuvat musiikia yms.
kun puhelimiin saadaan wlan kasvaa verkon kantama varmaan.

Casepri704/9

Nokia oikeuteen sen takia, että nyt voidaan vaihdella tekijänoikeusalaista tavaraa puhelimista keskenään :D

admins5/9

tiedostojen jakaminen on pop nykyisin. Erittäin hyvä markkinointi kikka Nokialta, vaikka ominaisuudella ei tekisikään mitään. Voihan sillä kuitenkin levennellä muille

yuni6/9

Joo hyvä markkinointi kikka, mutta aika turha..oon samaa mieltä ton kanssa et tiedostojen jakaminen on pop. Kohta kaikki ihku raksut rupee jakaa britneyn biisejä kadulla. :D

jmpk7/9

tekniikassa on kantavuusongelma, pitäisi käyttää vaikka wlan:ia bt:n lisäksi tai jotenkin muuten "ilmaiseksi" lisää kantomatkaa. Mihinpä tuota nyt oikeasti kukaan tarvitsee.

raw8/9

typerää. miksei tehnyt s40 puhelimille kuten 6230i jossa on mm bluetooth

kuppi9/9

nonii, nyt pääsee sitten tienpäällä toteuttamaan itseänsä... kun saapi sanan edellä olevaan autoon perille ja takasin ;)
(seuraavaksi tekstarikielto ajaessa, kun on ns. liikaa mukana liikenteessä... lol)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT