AfterDawn logo

Sony tunkeutuu aivoihin

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
24 kommenttia

Elektroniikkajätti Sony on onnistunut patentoimaan tekniikan, joka mahdollistaa sensorisen datan syöttämisen suoraan aivoihin. Toimiessaan tekniikka mahdollistaisi kuvien, äänien, hajujen ja jopa tuntemusten välittämisen aivoihin ilman siirrännäisiä.

Sonyn esittelemä tekniikka kuulostaa tieteiskirjallisuuden kuvitelmilta, eikä missään nimessä ole vielä tätä päivää, mutta japanilaisyritys on tosissaan liikkeellä. Tekniikka perustuu aivoihin ammuttaviin ultraäänipulsseihin, joten toisin kuin useimmissa nykyisin käytetyissä tekniikoissa, ei Sonyn mallissa ole tarvetta aivosiirrännäisten käyttöön.

Pulssit suunnataan tarkasti aivojen tiettyihin osiin, tuloksena saadaan muodostumaan aitoja elämyksiä muistuttavia kokemuksia. Patentin mukaan tekniikka voisi esimerkiksi antaa sokeille mahdollisuuden nähdä tai kuuroille kuulla.

Jatkossa voisimme siis nauttia peleistä, joissa voimme haistella ja tuntea. Toimiessaan tekniikka avaisi upeat mahdollisuudet paitsi viihdeteollisuudelle myös lääketieteelle ja tutkimukselle.


Sonyn edustaja sanoi New Scientistin haastattelussa, että työ on vielä hyvin spekulatiivista. Edustajan mukaan minkäänlaisia kokeita ei ole vielä suoritettu, eikä tekniikan käytön pitkäaikaisvaikutuksia aivoihin voi kuin arvailla.

Menee siis vielä jonkin aikaa, ennen kuin käytössämme on esimerkiksi Strange Days -elokuvasta tutuksi tulleet virtuaalitodellisuusleffat. Tosin on myös syytä miettiä, onko hyvä idea päästää japanilaispelintekijöitä räpläämään omia aivojansa. Kuten The Inquirer irvaillen muistuttaa japanilaisten kömmähdyksistä: "All your base are belong to us."

Lähteet:
New Scientist
The Inquirer

24 KOMMENTTIA

mika1/24

Täähän on suoraan jostain scifi-leffasta =)

Quote:
Jatkossa voisimme siis nauttia peleistä, joissa voimme haistella ja kuulla.
Olisi tuokin elämys..hmm, haluaisiko sitä välttämättä tuon haistelun mukaan joissakin peleissä. Joku Tekken tai vastaava mättöpeli..2 isoluista äijää hakkaa toisiaan ja hien haju täyttää olohuoneen :(

jannne2/24

Foliot päähän ;)

ResoNas3/24

No huh huh! Eikös aprillipäivä jo mennyt vai tuleeks tää jälkijunassa?

Herra_abc4/24

Quote:
Joku Tekken tai vastaava mättöpeli..2 isoluista äijää hakkaa toisiaan ja hien haju täyttää olohuoneen :(
Niin tai jossain resident evilissä joku mätänevän zombin haju täyttää huoneen. eww.

-Rex-5/24

"All your base are belong to us."

Täytyy myöntää, että tuo tuli ensimmäisenä mieleen itsellekkin.

Iisalmi6/24

Niin, mutta mietippä kuinka kivaa olla vaikka Britneyn keikalla ja siirtyä siitä takahuoneeseen.. Ja nappia painamalla, Britney onkin hajareisin päällä.. Siinä kiva esimerkki tuon laitteen tulevaisuudesta..
Mutta pahimmassa tapauksessa ihmisestä saadaan tappokone, kun syöttää aivoihin tietoa että vaikka sukulaiset on tapettu.. Ja siinä sit lähtee sitä kostamaan, vaikka kukaan ei vielä olekkaan edes kuollut..

Hymypoika7/24

Tuli kanssa ensimmäiseksi mieleen mihin pahaan tuota tekiikkaa voitaisiin käyttää...

shield8/24

En välttämättä antaisi suottää tietoa aivoihini. koulun penkki ja elämä itsessään on sitä varten..

jule1009/24

Ajatelkaas jos Micro$oft tunkeutuisi päähän!
Porukat kaatuilis kesken kävelyn.

(Käyttäjä on suorittanut laittoman toiminnon , joten se lopetetaan.)
:)

jokisam10/24

^----------- Repepeilin aika huolella :D

Mentholi11/24

WANHA! :) 5 vuotta ovat jo tuota ''bout näpränneet, mutta nyt vasta patenttia hakivat :)

gain12/24

Kuulostaa mielenkiintoiselta ja pelottavalta... Montakohan tavua aivoihin mahtuu tavaraa? ;)

AnaKana13/24

Oli muuten aika jännä juttu tuo olisikin totta.. Tai itse asiassa se onkin jo totta

teme56514/24

No huh... Vaikka kieltämättä tulee mieleen heti kaikenlaista kivaa, on kuitenkin elokuvista nähty että tämmöinen johtaa aina johonkin pahaan tilanteeseen.
Antaisivat olla.

Kenjiro15/24

Tuossahan voisi sitten käydä ostamassa Jenna Jameson -muistikortin, jos Sony joskus jonkun lähettimen lanseeraa. Muaha.

arcanix16/24

Rautalankahenkareita kattoon vaan. Kiva katto pornoa ku haisee silakka ja mälli. Odotan innolla, kiitos sony <3

jmpk17/24

Quote:
Ajatelkaas jos Micro$oft tunkeutuisi päähän!
ajatelkaa niitä ihmisparkoja jotka sitten käyttävän ko. puljun tuotteita....... ei ole henkikulta kallis

Quote:
Niin, mutta mietippä kuinka kivaa olla vaikka Britneyn keikalla ja siirtyä siitä takahuoneeseen.. Ja nappia painamalla, Britney onkin hajareisin päällä..
kun vielä yhdistäisivät tuntoaistinkin mukaan ja sellaiset "ohjaimet" jotka "katsovat" ihmisen liikkeitä ja siirtävät ne virtuaalitodellisuuteen

tulisi aikamoisia habbohotelleja

Kenjiro18/24

Ei muuta ku turskasuodatin sopivalle aallonpituudelle ja kellarihumppaa katsomaan. --Sony-- Helping ugly people having sex since 2005

weemre19/24

Kyllä tekniikka on ihanaa, heti tulee mieleen sovelluksia tälle tekniikalle:

Teep kit 2kX
Tällä kannettavalla ultraäänilaitteella voit huoletta mennä esim yo kirjoituksiin ja ohjelmoida luokan neropatin kirjoittamaan papruihin sinun nimesi, tai vaikka nostaa pankista suuren lainan aivan anonyymisti, ja snakari jonossa ei tarvitse enää kerätä hampaitaan.

Jannejt20/24

Quote:
Ajatelkaas jos Micro$oft tunkeutuisi päähän!
Porukat kaatuilis kesken kävelyn.

(Käyttäjä on suorittanut laittoman toiminnon , joten se lopetetaan.)
toi on tosi hauska... :D :D :D :D :D

Quote:
--Sony-- Helping ugly people having sex since 2005
toi toinen... kyllä sitä hyvää käyttöö näyttää olevan jo ennen julkistusta... :)

romero21/24

Kyllähän tämä tällainen suoran feedbackin antaminen aivoihin vaikuttaa aikamoiselta uhkakuvalta, mutta täytyy kuitenkin pitää mielessä se että tässäkin tapauksessa on patentoitu jotain joka on toistaiseksi vain utopistisen idean asteella eikä toteuttamisperiaatteesta - tai ylipäätään mistään muustakaan - ole vielä tietoa hevonvitun vertaa. Onpahan vain näppärä keino rahastaa sitten tulevaisuudessa kun joku oikeasti keksii jotain tällaiseen toimintaperiaatteeseen nojaavaa, ja saattaa olla että tällaisen läpilyöminen vaatisi ihan kansainväliselläkin tasolla melkoisia asennemuutoksia: En minä ainakaan ostaisi sellaista kapinetta joka pystyy syöttämään korvieni väliin sellaista mikä ei sinne kuulu. Jotenkin tuntuu että odorama-kortit ym. vanhat ratkaisut ovat spartalaisuudestaan huolimatta paljon terveemmällä pohjalla.

Tuollaisen laitteen prototyyppiä voisi testata vaikka Sonyn insinööreillä jotka saisivat kallonpohjaansa illuusion palleissaan suihkivista karvastelevista kipinöistä joka kerta, kun joku kirjoittaa nettiin negatiivisen kommentin PS2:n lukupäistä.

DjBj22/24

Ilmeisesti tässä todellakin haetaan jotain pelaamisen uutta ulottuvuutta
jonka minä ainakin toivottavasti jätän kaupan hyllylle jos sinne ilmestyy... Seuraavaksi sitten vaikka kaikki aistit mukaan niin että voi
ottaa tappelupeleistä kaiken irti kun tuntee miekan iskut ja nyrkin heilautukset. Ei voi kun sanoa että voisivat tiedemiehet mennä metsään ja tuntea realistista maailmaa joka on meidän ympärillä eikä yrittää luoda jotain keinotekoista, se on kuin havittelisi lopulta täydellistä maailmaa mutta Xboxin tai Playstationin muodossa.

tuomas_0023/24

tosiaan eihän sitä voi tietää miten voimakkaita fiboja toiset kestää ja toisilla ei tunnu missään, jossain sotapelissä voi joku vaikka kuolla oikeasti kun kuolee pelissä, mitäs sitten tehdään..

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/6182.cfm
tuossa oli siitä kun jenkit on taas haastamassa peliyhtiöitä oikeuteen väkivaltaisten pelien takia. joku muksu taas riehunut jossain, ei muka erottanut peliä oikeasta, miten tämän kanssa sitten onnistuisi kun peli on sama kuin oikea elämä

ehkä ihmismielen kanssa ei kannata ruveta leikkimään, on meinaan vähän turhan herkkä paikka tuo ihmisen pään sisältö. :D

mutta toisaalta taas pitkälle kehitettynä kenties sokeillekin saataisiin "näkölaite" ja kuurot voisivat kuulla ääniä ja ennenkaikkea pääsisi pukille nappia painamalla. :P

nwind24/24

Tuuliviiri käteen, propellihattu + foliota päähän. Tästähän puuttuu vielä se että yhteys toteutetaan SKYNET:in alaisuudessa ;-)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT