AfterDawn logo

Sonyn käskettiin lopettaa Playstationin myynti USAssa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
33 kommenttia

Sony ilmoitti maanantaina, että yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt yhtiön lopettamaan sen Playstation-konsolien myynnin Yhdysvalloissa ja maksamaan 90 miljoonaa dollaria korvauksia Immersion Corp. -nimiselle yhtiölle patenttirikkomuksesta.

Immersion väittää Sonyn rikkovan tuotteillaan patenttia, joka yhtiöllä on peliohjaimia pelien tahdissa värisyttävään tekniikkaan.

Sony ilmoitti vetoavansa korkeampaan tuomioistuimeen, jotta langetettu korvaus- ja myyntikieltopäätös kumottaisiin. Japanilaisjätin konsolimyynti jatkuu siis ainakin toistaiseksi, sillä tehty päätös ei tule voimaan ennen vetoomuskäsittelyä. Sony joutuu kuitenkin maksamaan lisenssimaksuja Immersionille jo tältä ajalta.

Oikeuden määräämät korvausvaatimukset ovat jättipotti pienelle kalifornialaiselle Immersionille. Yhtiön saama 90 miljoonan dollarin korvaus on yli kolme kertaa suurempi kuin yrityksen vuoden 2004 liikevaihto, joka oli 23,8 miljoonaa dollaria. Summa on tuntuva myös verrattuna yhtiön markkina-arvoon, joka oli viime vuonna noin 135 miljoonaa dollaria.


Pienen Immersionin osake reagoikin heti vahvasti uutisiin, ja yhtiön osakkeen arvo pomppasi 36 prosentilla (7,85 dollariin).

Pelituotteet ovat viime vuosina olleet Sonyn kannattavin toiminta-alue muiden toiminta-alueiden kamppaillessa yleisesti laskeneen hintatason kanssa. Loka- ja joulukuun välisenä aikana yhtiön voitoista 44 prosenttia tuli pelisektorilta.

Lähde:
Reuters

33 KOMMENTTIA

lettas1/33

JEE.. patenttilait tänne EU:n alueellekin! Epäkeskon akselin keksijänkin tulisi kait vaatia saataviaan SONY:lta.

jannne2/33

Pitäsköhän patentoida pyörä, voisi kaikilta vaatia lisenssimaksuja :? Melkein yhtä yleispätevä patentti tässäkin tapauksessa kyseessä :|

jmpk3/33

Vaikka xbox on paras konsoli tällähetkellä, niin harmittaa että m$ saa taas enemmän valtaa, nyt konsoli markkinoilla

Solitude4/33

Kyllä on taas niin rahastuksen maku tässäkin amerikkalaisten oikeusjutussa että alta pois!
Playstationia kun on myyty 2000(?) luvun alusta asti. Ei sitten silloin tullu mieleen vaatia korvauksia, kun tuote tuli markkinoille? Ei tietenkään kun nyt saadaan isompi korvaus!
"lopettamaan sen Playstation-konsolien myynti" - aivan kuin olisi ollut äsken kyseessä ohjaimen värinämoottori? Miksi ihmeessä pitäisi koko tuoteperheen(myös PS2 käyttää värinää!)myynti lopettaa, jos vain yksi lisätuote on rikkonut patentteja? Tällöin Immersionkin saisi ehkä järkevät korvaukset->korvaukset myydyistä värinäohjaimista.

Varmaan kaikki rattiohjainten ja muiden "moottoriohjaimien" valmistajat ovat immersiolta hakeneet lupaa patentin käyttämiseen?

"WE''RE ALL LIVING IN AMERICA!":Rammstein

Solitude5/33

1995 ilmestyi alkuperäinen playstation joten 10v kerkesi mennä.

JR-836/33

Voi tätä Amerikkailaisen älyn riemuvoittoa! V#%tu, patentoikaa vielä for-silmukka ja kompensoitu transistorikytkentä!!!

Quote:
Solitude
Junior Member
_ 29. maaliskuuta 2005 @ 00:24 _ Lähetä käyttäjälle yksityisviesti
1995 ilmestyi alkuperäinen playstation joten 10v kerkesi mennä.

Tarkoitatko, ettei tuon jälkeen voi vaatia koko laitteen poisvetämistä?

Minä vuonna PS2 julkaistiin? Entä, tietääkö kukaan, kuinka XBOX:n värinä on toteutettu? Rattiohjainten?

PS. ajattelin tuossa patentoida Amerikkalaisen oikeusjärjestelmän, G.W.B jr:n kalsarit... ;)

-Rex-7/33

Jep jep..ei näitä kyllä jaksa ymmärtää elävä erkkikään (ja jos joku Erkki tämän ymmärtää niin onnittelut hänelle). Taitanee olla viisainta joko alkaa itse patentoimaan kaikkea (mikä ei kylläkään taida onnistua kun ei ikävä kyllä asu huuhaaviritelmien luvatussa maassa). Kirjoitustaidon patentointi voisi olla ihan hauska juttu, ainakin lisenssimaksuja tipahtelisi kun vielä koittaisi saada jollakin vippastimella ne takautuvasti maksuun jo menneiltä sukupolvilta. Toinen vaihtoehto olisi perustaa oma valtio jollekkin paratiisisaarelle ja säätää sinne omat pykälät. Eläköön banaanitasavalta!

mcmopo8/33

JR-83: Xboxissa värinä on toteutettu samalla tyylillä. Mutta Microsoft ja kyseinen yhtiö sopi kiistansa oikeuden ulkopuolella (toisin kuin Sony).

heappi9/33

Ei sitä värinää jää kyllä kaipaamaan jos se tulevista konsoleista sitten puuttuu.

yuni10/33

Jea. Voiskin rueta patentoimaan tässä kaikennäköstä, sitten 10 vuoden päästä saaha rahaa mukavasti, valmistamatta mitään :D

stillborn11/33

koskeekohan tämä kaikkia "väriseviä" laitteita...? heh!

rouda12/33

samanlainen systeemi on esim. nokian puhelimissa jos kyse
on moottorista jonka päähän pyörimään epäkeskeinen paino.
nokian osakkeet äkkiä myyntiin

juuzo13/33

Sony saa varmasti tehtyä viivytystaistelua, kunnes ps3 ja uudenmallinen ohjain tulevat markkinoille.

jmpk14/33

Quote:
koskeekohan tämä kaikkia "väriseviä" laitteita...? heh!
hyvä huomio, kaikki vaan oikeuteen. Sitten nauretaan itsemme hengiltä kun joku haastaa oikeuteen d****jen valmistajat.

weemre15/33

American Dream come true...

Eli kuinka rikastut toisten kustannuksella, sisältää kaksi vaihtoehtoa: Haasta joku oikeuteen, tai opettele kuinka pörssi toimii!

0siris16/33

Solitude (Junior Member) 29.3.2005 0:24
1995 ilmestyi alkuperäinen playstation joten 10v kerkesi mennä.

Ensimmäisissä PS -konsoleissa ei ollut värinäohjainta, eikä tatteja. Muistan, kun taloomme tuli 1995 PS, eikä sillon ollut ohjaimessa tatteja eikä värinää. Nyt noita tatittomia on tuolla jossain pölyttymässä kaksikin kappaletta. Joskus 1997-1998 taisivat nuo värinät ja tatit tulla.

htukiain17/33

Tässä taas yksi esimerkki patenttilainsäädännön "sivuoireista".

Yksinkertaisesti ei oo järkee....

Solitude18/33

Jr-83:
En tietenkään tarkoittanut että heti ilmestymisen jälkeen konetta ei enää voisi vetää pois markkinoilta. Tottakai voi jos se rikkoo itsessään jotain lakia tai patenttia. Itse pelikoneet ja pleithän eivät riko patenttia vaan pelkästään "värinävääpelit. Kun värinä ohjaimiin ilmestyi se sai suhteellisen paljon julkisuutta eikä muka tuolloin herättänyt patentin omaavaa toimiin. Varmasti herätti mutta lakimiehet sanoivat että odota muutama vuosi niin saat paremmat rahat.
P.S. En nyt löytänyt uudestaan sivua jolta tiedot hain , mutta google auttaa jos olet kiinnostunut koska PS2 ilmestyi

urnin19/33

hehee
Saisivat kieltää itseltään kaiken muunkin mahollisen :) Tyhmiä noi jenkkiläiset. Harmi vaan, etteivät tehneet noin jos pari vuotta sitten ni esim GT4 olis saattanu tulla xboxille nopeemmin :P

jannne20/33

GT4 millekään Xboxille ole tulossa!

urnin21/33

zorge. Ajatus katkos.

gurkku22/33

Voisinkin alkaa työkseni etsiä patentoimattomia keksintöjä ja vaatia miljoonakorvaukset suuryhtiöiltä.

Shadown23/33

Täällä taas puheskellaan ilmiselvästi olettamuksista.
Minä taikka kukaan ei ihan tarkalleen tiedetä mistä tästä on kyse.
Alkujaan tuo patenttikiista koski joitakin pelejä.
Joten voisi olettaa, että kiista on esim. ohjelmasta.

Toisekseen, jos ollaan tarkkoja, olen vain hyvillään tilanteesta. En siksi että on oikein patenttikiistat, vaan siksi koska tämä sattui Sonylle. Tämä firma saisi alkaa hiljulleen panostamaan laatuunkin.

kalja24/33

Saattaa Sony tulla kiirus pistää pleikka3 markkinoille, jos toi homma toteutuu..

Jannejt25/33

miksi Immersion ei haastanu m$:ää oikeuteen kanssa... xboxinki ohjain värisee kanssa... ettei vaa m$ maksas tolle Immersionille sonyn kiusaamisesta... rahasta ei ainakaa m$:llä oo kiinni noitte kilpailijoiden eliminoiminen... kuten ohjelmistopatentit...Linuxin käyttäjänä ei missään tapauksessa niitä...!!!

korjatkaa jos oon noitte xbox/ps2 värinöiden samanlaisuudesta väärässä.. en ole peli-ihmisiä..

Shadown26/33

Sanotaan vaikka näin: Lue koko ketju ja vasta sitten ala kommentoimaan. Joku meinaan mainitsi jo tuosta.
Toisekseen, entä sitten jos Microsofti kiusaa jonkun kautta asiaa? Niin tekisi ketä vain jos mahdollista. Hehän kilpailevat keskenään.

En tajua yleensäkkän kun puhutaan suuryritysten toiminnasta tehdä jotain. Pienet kotimaiset yritykset tekevät yhtälailla kaikkea "kieroa" saadakseen lisää voittoa. Mutta näistä vain ei ketään tiedä, koska kukana ei ole kiinnostunut. Myöskin ymmärrettävistä syistä "kieroilut" ovat toisenlaisia.

Jannejt27/33

niinpä oliki mainittu... :D no enpä huomannu ku nopeesti silmäilin...

Quote:
En tajua yleensäkkän kun puhutaan suuryritysten toiminnasta tehdä jotain. Pienet kotimaiset yritykset tekevät yhtälailla kaikkea "kieroa" saadakseen lisää voittoa. Mutta näistä vain ei ketään tiedä, koska kukana ei ole kiinnostunut. Myöskin ymmärrettävistä syistä "kieroilut" ovat toisenlaisia.
onhan se noinkin.. ja mikäs siinä jos löytyy keino kiusata kilpailijaa.. kaikkihan sitä toivovat jos on kilpailija...

De_Nitro28/33

Huoh... mut vaikuttaako se yhtään siihe, mitä ps2 pelei sielt tulee?? vai loppuuko sitte tuotanto kokonaan??

JR-8329/33

Quote:
Shadown kirjoitti:

Toisekseen, jos ollaan tarkkoja, olen vain hyvillään tilanteesta. En siksi että on oikein patenttikiistat, vaan siksi koska tämä sattui Sonylle. Tämä firma saisi alkaa hiljulleen panostamaan laatuunkin.
Menee OutOfTopic, mutta kyllä kyseinen jätti laatuakin tekee. Se vain keskittyy johonkin toiseen sektoriin (esim. äänentoistoon). Lypsylehmissä nyt satutaan panostamaan laatuun vain sen verran, kuin on tarve...

Shadown30/33

Aivan. Ja nythän kiistellään nimenomaan "lypsylehmän" mokasta.

vervex31/33

Ois mielenkiintoista tietää miten Immersionin ja Sonyn värinäteknologiat eroaa toisistaan.
Sonyn mukaan Immersionin patentteja ei ole rikottu ja Immersionin mukaan Sony on suurin Immersionin patenttien käyttäjä. :)

vervex32/33

Quote:
miksi Immersion ei haastanu m$:ää oikeuteen kanssa... xboxinki ohjain värisee kanssa... ettei vaa m$ maksas tolle Immersionille sonyn kiusaamisesta...
M$ sopi asian oikeuden ulkopuolella 2003, ja on nykyään osakkeenomistajana Immersionissa.

Scorpiozx33/33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti -Rex-:

Jep jep..ei näitä kyllä jaksa ymmärtää elävä erkkikään (ja jos joku Erkki tämän ymmärtää niin onnittelut hänelle). Taitanee olla viisainta joko alkaa itse patentoimaan kaikkea (mikä ei kylläkään taida onnistua kun ei ikävä kyllä asu huuhaaviritelmien luvatussa maassa). Kirjoitustaidon patentointi voisi olla ihan hauska juttu, ainakin lisenssimaksuja tipahtelisi kun vielä koittaisi saada jollakin vippastimella ne takautuvasti maksuun jo menneiltä sukupolvilta. Toinen vaihtoehto olisi perustaa oma valtio jollekkin paratiisisaarelle ja säätää sinne omat pykälät. Eläköön banaanitasavalta!

Jep... Lisenssimaksuja pyydetään joka asiasta ja patenttisodista on tullut uusi muotiilmiö.

offtopic: Loistavaa tekstiä :P... Näitä lisää...

P.S. Voisin muuttaa sun banaani saarelle :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT