AfterDawn logo

Elokuvaa P2P-verkossa jakanut oikeuteen Ruotsissa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
8 kommenttia

Ruotissa syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen yhtä elokuvaa P2P-verkossa jakanutta miestä vastaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsissa puututaan oikeustoimin Internetissä tapahtuviin tekijänoikeusrikkomuksiin.

Syytettynä oleva uppsalalainen mies, Andreas Bawer, oli laittanut koneellaan olevan ruotsalaiselokuvan Hipp Hipp Hora jakoon P2P-verkkoon. Ruotsissa on tällä hetkellä lainvastaista levittää tekijänoikeussuojattua materiaalia, mutta ainakin vielä toistaiseksi saman materiaalin lataaminen on sallittua.

Baweria odottanee sakot tai ehdollinen vankeusrangaistus. Bawer itse kertoo Reutersille, että hänestä tuntuu kuin hänet olisi valittu syytteen kohteeksi lähes sattumanvaraisesti.

Tapaus on seurausta aiemmin maaliskuussa tapahtuneesta palveluntarjoa Bahnhofiin kohdistuneesta ratsiasta.

Bahnhoffin tiloihin tehdyssä iskussa poliisi takavarikoi neljä palvelinta, joiden epäiltiin olleen piraattikäytössä. Palvelimilta löytyi yhteensä 1800 elokuvatiedostoa, 5000 tietokoneohjelma- sekä 450000 musiikkitiedostoa. Yhteensä materiaalia oli yli 23 teratavua.


Elokuvateollisuuden edustajat Yhdysvalloissa luonnollisesti iloitsivat iskusta. Ruotsissa sen sijaan on syntynyt keskustelua iskujen oikeellisuudesta, palvelinten sisältämien tietojen luottamuksellisuudesta ja tiedostojen jaosta yleisesti.

Ruotsissa elokuva- ja peliteollisuutta edustavan Antipiratbyrån (APB) lakimies Henrik Ponten totesi, että elokuva- ja peliteollisuus kärsii noin 750 miljoonan kruunun eli noin 78 miljoonan euron vuotuiset tappiot piratismin vuoksi.

Lähde:
Reuters

8 KOMMENTTIA

jmpk1/8

Quote:
Bawer itse kertoo Reutersille, että hänestä tuntuu kuin hänet olisi valittu syytteen kohteeksi lähes sattumanvaraisesti.
taitaa pitää paikkansa, samoin amerikassa

Jannejt2/8

jaahas, on ainaki tavaraa ollu...

eiköhän tuo nyt oo vähän muutakin kun sattumaa ollu... jos on 23 teraa tavaraa niin käyttää aika aktiivisesti jotain ohjelmaa/sivustoo tuohon latailuun ja sieltähän ne napataan helposti kunha vaa tarpeeks imuttaa...

Joni863/8

Tuo 23teraa siis oli noilla neljällä palvelimella. EIKÄ tuolla yksityishenkilöllä...

Jannejt4/8

oho... luin vähä huonosti... no ei oo iso käyttäjä ollu jos napattu yhen leffan jaosta... ruotsalaiset vois keskittyy muuhunki...

ei varmaan oo ruotsin kovin warettaja... :)

teppo_5/8

Eiköhän se ole tarkoituksella valittu juuri tuollainen "pikkutekijä", että osoitetaan, että pienessäkin mittakaavassa tuota harjoittavana saattaa joutua syytetyksi.

höh6/8

ja pahinta tossa kenties on että hip hip hora ei ees hyvä leffa...no ne swedut taas osaa

Joni867/8

Oli se minusta ainaskin aivan OK leffa...

taishan8/8

hip hop hora on kai ihan hyvä leffa jos on sen 15v vanha...jos tää nyt jotenkin aiheeseen liittyy
Moros Lobos vaan

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT