AfterDawn logo

2004 hyvä vuosi musiikkibisnekselle

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
1 kommentti

Levytuottajien kansainvälisen kattojärjestön IFPI:n julkaiseman vuotuisen musiikinmyyntiä tarkkailevan raportin mukaan vuosi 2004 oli musiikkibisnekselle hyvä. Etenkin Internetistä ostetun musiikin määrä kasvoi rajusti. Pitkään laskussa ollut CD-myynti osoitti sekin piristymisen merkkejä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, tosin muualla lasku jatkui.

IFPI:n mukaan laillisten onlinemusiikkikauppojen kautta ladattiin viime vuonna jopa 200 miljoonaa musiikkikappaletta, kun vuonna 2003 vastaava luku oli 20 miljoonaa. Myynti siis kymmenkertaistui viime vuoden aikana. Luvut sisältävät neljän suurimman musiikkimarkkinan, Ison-Britannian, USA:n, Saksan ja Ranskan myyntiluvut.

Ladattavan musiikin jakelijoiden määrä taas nelinkertaistui viime vuoden aikana. Pelkästään Euroopassa ja USA:ssa on jo ainakin 230 alalla toimivaa yhtiötä.

IFPI arvioi, että samaan aikaan voimakkaasti kasvanut mp3-soittimien suosio on osaltaan edistänyt musiikkialan kasvua.

Vahvan kasvun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna, ja alkuvuoden luvut ovatkin lupaavia. Yhdysvalloissa nimittäin ladattiin tammi-helmikuun aikana 44 miljoonaa kappaletta, joka vastaa karkeasti kolmannesta viime vuoden myynnistä.


CD-levyjen myyntiluvutkin nousivat viisi vuotta kestäneen alamäen jälkeen. Tosin kasvu oli vain heikkoa, noin 1,3 prosentin luokkaa. Vahvinta kasvu oli Yhdysvalloissa (2,8 %)ja Isossa-Britanniassa (4,5 %). Lasku taas oli voimakkainta Manner-Euroopassa, jossa levymyynti tippui 5,4 prosenttia. Alue vastaa kolmannesta maailman musiikkimarkkinoista.

IFPI on kärkkäästi syyttänyt Internetissä rehottavaa musiikkipiratismia alan ongelmista. Järjestö pitää ongelmaa pahana etenkin Manner-Euroopassa, jossa CD-levyjen myynnin alamäki jatkuu ja kokonaismyynti on muutenkin toivottua alemmalla tasolla.

Suunta on kuitenkin parempaan päin, ja IFPI iloitsee hyvin menneestä vuodesta. Järjestön nokkamies John Kennedy kiittelee muuttuneesta kurssista digitaalisen musiikin myynnin nopeaa kehitystä sekä musiikkipiratismin vastaista oikeustaistelua.

Kennedy kuitenkin toteaa, että positiivisistä uutisista huolimatta on vielä pitkä matka tyydyttävään markkinatilanteeseen.

Lähde:
PC Pro

1 KOMMENTTI

jmpk1/1

aika hyvin otettu jutussa kummatkin puolet huomioon, vaikka musiikin "laiton" lataaminen on muka räjähdysmäisessä kasvussa, niin samoin on myös "laillinen" maksettu lataaminen ja kun vielä cd-levyjenkin myynti on nousussa. Mitä ne höpäjää miljardien tappioista ja onko mikään ihme jos cd-levyjen myynti laskee jos internetistä ostetun musiikin markkinat kasvavat.

Vai pitäisikö todeta että ihmiset kuuntelevat paljon enemmän musiikkia kuin ennen. Ja onkohan radion kuuntelu vähentynyt?

Quote:
IFPI arvioi, että samaan aikaan voimakkaasti kasvanut mp3-soittimien suosio on osaltaan edistänyt musiikkialan kasvua.
Tosi on. Mp3 soitinten suosio on noussut valtavasti, joka johtuu varmaan käytön helppoudesta (ja halpuudesta :-)). Alkaa pikkuhiljaa hävitä kannettavat cd-soittimet (en ole itsekään tarvinnut sitten 28.7.2004 jälkeen).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT