AfterDawn logo

Rap-artisti 50 Centin julkaisematon levy jo netissä

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
31 kommenttia

Rappari 50 Cent on julkaisemassa uuden levynsä maaliskuun kahdeksantena päivänä. Päästäkseen kuulemaan The Massacre-nimistä uutuuslevyä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse odotella niinkään kauaa. Levystä kiertää nimittäin vähittäismyyntikappale netin vertaisverkoissa. Levy on siis ripatttu suoraan jälleenmyyntiin tulevasta CD:stä.

Jo paria päivää aiemmin levitykseen ehti huonolaatuisempi rippaus levystä. Nyt kiertoon ilmestynyt versio on koodattu käyttäen VBR MP3 audiota, joka on laadultaan paljon parempaa kuin Kazaassa ja muissa P2P-verkoissa olevat MP3:t yleensä. Yleisimmin käytetty koodaus on CBR 128kb/s -MP3.

Levy löytyy tällä hetkellä suurimmista P2P-verkoista, IRC:stä ja tietetysti BitTorrent-sivustoilta.

Levyn ilmestyminen nettiin ei liene kenellekkään suuri yllätys. Jonkin aikaa sitten Eminemin tuorein levy pääsi leviämään Internetin vertaisverkoissa viikkoja ennen sen virallista julkaisua. Artistin levy-yhtiö Interscope huolestui piraattilevityksen näkyvän myyntiluvuissa ja aikaisti julkaisupäivää. Samoin U2:n How to Dismantle an Atomic Bomb -pitkäsoitto ilmestyi Internettiin ennen kauppoja.


Ei liene epäilystäkään, etteikö jälleen tapahtunut vuoto turhauttaisi Interscopea, joka on siis myös 50 Centin levy-yhtiö. Onhan levyn viralliseen julkaisuun vielä kaksi täyttä viikkoa. Ehkäpä näemmekin levyn digitaalisen version verkkomusiikkikaupoissa, kuten iTunesissa tai Napsterissa jo muutaman päivän sisään. Osa rap-faneista odottanee innosta syyhyten, että pääsee kuulemaan uudet kappaleet - oli ne sitten hankittu laillisin tai laittomin keinoin.

Lähde:
AfterDawn

31 KOMMENTTIA

smuxi1/31

kyl muaki viduttas!

cryh4v0c2/31

aivan oikein. tämmöstä lisää.

dopesick3/31

levyjen hinnat alas ja rankalla kädellä, yli 20 euroa muovilätystä ja palasta paperia on yksinkertaisesti liikaa musiikin suurkuluttajalle.. tai sitten reilusti jotain lisäarvoa kaupassa myytävään tuotteeseen, pari hittibiisiä ja 10 täyteraitaa ei houkuta ketään..

Metallican St. Anger-levy oli loistava esimerkki lisäarvosta: mukana tuli bonus-dvd jossa näki bändin soittamassa "livenä" ja paremmilla soundeilla kuin varsinaisella levyllä, lisää näitä!

vaaris4/31

Katoppas vain. Oon aina puhunut p2p:n kätevyyden ja vaivattomuuden puolesta, mutta tämä on jo ehkä liiankin kätevää ;)

Guruttaja5/31

Minä voisin ostaa cd-levyjä jos hinnat olisivat alhaisempia.

Oman moraalini mukaan työstä on maksettava sille, joka sen tekee, eli artistille. Nykyään levy-yhtiöiden ja muiden tahojen osuus on kohtuuttoman suuri, ilmeisesti n. 75 % levyn hinnasta menee muille. Eli toisin sanoen 20 € x 0,25 = artistin osuus. Aika pieneltä toi 5 € tuntuu, joten asiallinen korotus hintaan olisi 20% luokkaa, jolloin lopulliseksi levyn hinnaksi muodostuu 6 €.

Tämän 6 € olisin valmis maksamaan levystä.

Jos hinta ylittää tuon, en aioi kustantaa levy-yhtiöiden pomojen huvijahteja ja lomamatkoja, vaan kopioin tuotteen täysin laillisesti omaan käyttöön.

Zanzzi6/31

Kyllähän toi mahtaa nyppiä, mutta niinkuin "Guruttaja" sanoin, että jos levyn hinta olisi vaikka 6e ja sen voisi ostaa "muovinpalana" kaupasta ei siis nitistä vain koneelle, niin ostaisin itsekkin huomattavasti enemmän levyjä ja veikkaisin, että laiton kopioiminen vähenisi huomattavasti...

teme5657/31

Quote:
Minä voisin ostaa cd-levyjä jos hinnat olisivat alhaisempia.
Sama täällä. Ei viitsi yhdestä tai kahdesta kunnon kappaleesta maksaa täyttä levyn hintaa.
Tähän asiaan liittyen, oli IT-viikon sivuilla uutinen, että Warner alkaa tarjota kiinassa elokuvia huomattavasti alhaisemmilla hinnoilla kilpaillakseen piratismin kanssa. Koskahan tajuavat ottaa saman tekniikan käyttöön myös länsimaissa. Mutta ei, täällä vaan raahataan ihmisiä oikeuteen. Jos elokuvat olisivat huomattavasti halvempia kuin nyt, itsekin voisin niitä ostaa. No, itsepähän itselleen hallaa aiheuttavat.

Jouko?8/31

Joo vähän kyllä harmittaa ton 50 Centin puolesta! Nimittäin tota melkein vois verrata siihen että ite tekis n.6kk töitä ja sitten ei saiskaan palkkaa :( mutta nou hätä sillä mä ostan ton :)

-Rumba-9/31

mä tuen sellasta musaa mistä tykkää aivan h*lvetisti.. pitäähän hyviä bändejä tukea, et tulevaisuudessa sit tulee matskua lisää..

-Rumba-10/31

paitsi et mua ei liikuta tippaakaa vaikka toi 50centin levy on netissä, ku ei kiinnosta yhtää tollanen..

gerbiili11/31

Onhan näitä tapahtunut ennenkin.

pahis12/31


Guruttaja (Member) 23.2.2005 3:47 _

Oman moraalini mukaan työstä on maksettava sille, joka sen tekee, eli artistille. Nykyään levy-yhtiöiden ja muiden tahojen osuus on kohtuuttoman suuri, ilmeisesti n. 75 % levyn hinnasta menee muille. Eli toisin sanoen 20 € x 0,25 = artistin osuus. Aika pieneltä toi 5 € tuntuu, joten asiallinen korotus hintaan olisi 20% luokkaa, jolloin lopulliseksi levyn hinnaksi muodostuu 6 €.

Quote:
kyllä se on paljon vähemmän... tietääkseni artisti saa levystä jotain 20 centtiä....

jartar13/31

Eihän tuo oikein ole mutta minkäs teet. Fanithan tästä todennäköisesti hyötyy koska levy nyt julkaistaan aikaisemmin ihan kaupan kauttakin. Itse tosin en osta tälläisten "rikkaiden" bändien levyjä vaan laitan rahani tuntemattomiin ja pieniin koska niillä se levyn osto tuntuu eniten.

pahis14/31

ups tuli nuo quotet vähän väärin päin...
miks sitä ei voi enää muokata niinkuin keskustelu palstoilla...

Osku8715/31

Meet keskustelualueilta keskustelua uutisista ja sieltä valitset tämän uutisen niin voit muokata viestejäsi.

Yksi parannusehdotus tietysti ylläpitäjille olisi lisätä myös tänne viestien muokkaaminen.

Xanadu16/31

Quote:
Minä voisin ostaa cd-levyjä jos hinnat olisivat alhaisempia.

Oman moraalini mukaan työstä on maksettava sille, joka sen tekee, eli artistille. Nykyään levy-yhtiöiden ja muiden tahojen osuus on kohtuuttoman suuri, ilmeisesti n. 75 % levyn hinnasta menee muille. Eli toisin sanoen 20 € x 0,25 = artistin osuus. Aika pieneltä toi 5 € tuntuu, joten asiallinen korotus hintaan olisi 20% luokkaa, jolloin lopulliseksi levyn hinnaksi muodostuu 6 €.

Tämän 6 € olisin valmis maksamaan levystä.
On mieletöntä odottaa, että cd-levyt maksaisivat ikinä alle kympin - ei ainakaan uusien julkaisujen kohdalla.

Mikäli kansa sijoittaisi cd-levyihin samalla voluumilla kuin mitä uppoaa alkoholiin niin keskustelua äänitteiden liian korkeista hinnoista ei tarvitsisi edes käydä.

Suomessa olisi kasapäin rikkaita muusikoita jos kansa älyäisi sijoittaa rahansa järkevämmin.

juppe2217/31

Quote:
ups tuli nuo quotet vähän väärin päin...
miks sitä ei voi enää muokata niinkuin keskustelu palstoilla...
Kyllä se muokkaaminen onnistuu, jos avaat tän threadin sieltä keskustelu palstan kautta ja muokkaat sitten...

EDIT: editoin tätä vain malliksi... :D

parazitez18/31

50_Cent-The_Massacre-2005-RNS <<-- asiallista warestusta scene rulettaa.

-havohej-19/31

- kyllä se on paljon vähemmän... tietääkseni artisti saa levystä jotain 20 centtiä....

50 cent saa enemmän, olisko joku 50 centtia? :)

-havohej-20/31

- kyllä se on paljon vähemmän... tietääkseni artisti saa levystä jotain 20 centtiä....

50 cent saa enemmän, olisko joku 50 centtia? :)

Jep_21/31

Quote:
Guruttaja
Minä voisin ostaa cd-levyjä jos hinnat olisivat alhaisempia.

Oman moraalini mukaan työstä on maksettava sille, joka sen tekee, eli artistille. Nykyään levy-yhtiöiden ja muiden tahojen osuus on kohtuuttoman suuri, ilmeisesti n. 75 % levyn hinnasta menee muille. Eli toisin sanoen 20 € x 0,25 = artistin osuus. Aika pieneltä toi 5 € tuntuu, joten asiallinen korotus hintaan olisi 20% luokkaa, jolloin lopulliseksi levyn hinnaksi muodostuu 6 €.

Tämän 6 € olisin valmis maksamaan levystä.

Jos hinta ylittää tuon, en aioi kustantaa levy-yhtiöiden pomojen huvijahteja ja lomamatkoja, vaan kopioin tuotteen täysin laillisesti omaan käyttöön.
Ei helvetti, ootko ihan tosissas? Tuosta yhdestä eurosta siis pitäisi riittää jaettavaa levy-yhtiölle, joka ilmeisesti kustantaa muunmuassa itse levytyksen (studiot jne.), levyn markkinoinnin, "painatuksen" jne. Siitä pitäisi myös riittää jaettavaksi jotain kuljetusyhtiöille jotka ne levyt raahavat kauppoihin ympäri maapalloa ja sitten oman osansa haluaa vielä kauppiaat. Jos tuossa olisi kaikki väliportaat jotka tahtoo rahaa (valtio tahtoo veroja, se kuuluisa 22% alv.) niin bändi saisi siis viisi euroa ja muut noin 33 senttiä (alle 50 senttiä ;D). Toivottavasti rupeat yksityisyrittäjäksi, tulen olemaan vakioasiakas kaupassasi jos tyydyt tosiaan 30 sentin katteisiin.

jartar22/31

Ja keskustelu siirtyi vaihteeksi siihen että ostaisin kyllä levyjä mutta en halua lihottaa levy-yhtiöiden johtajien pussia. Eihän siellä ketään muuta olekkaan töissä ja ei laitteet, mainonnat, vuokrat, rakennukset, levyjen painatus tai imagon rakentaminen maksa mitään. Ja jos nämä levy-yhtiöt olisivat niin pahoja niin tuskinpa niitä kukaan yhtye käyttäisi vaan itse julkaisisi levynsä ja kaiken muun (jotkut kyllä käyttävät tätä vaikeampaa tietä ja suuri menestys on ollut harvinaista). Ja jos se levy-yhtiön osuus pienennettäisiin todella pieneksi niin haittavaikutukset näkyisivät eniten juuri kuluttajilla. Riskejä ei enää otettaisi bändien valinnassa ja jos on pienikin epäilys ettei menesty niin levy jäisi varmasti tekemättä.Levyt olisivat jääneet tekemättä ainakin seuraavilta bändeiltä. Nightwish, Children of bodom, Rasmus, Kotiteollisuus, Timo Rautiainen... Ja jos levyttämään olisivatkin päässeet niin yhteen levyyn olisi jäänyt koska noiden bändien ekat levyt eivät todellakaan myyneet suuria määriä julkaisuhetkillään. Ja vaikkei se bändi saisi isoa osaa siitä levynmyynnistä niin mitä sitten. Kyllä se aina auttaa sillä levy-yhtiöt voivat panostaa kyseiseen bändiin taas enemmän tai vaihtoehtoisesti yrittävät auttaa jonkun muun pinnalle. Ja rahaahan artisteille tulee myös keikoista, radiosoitosta yms. että ei se ainoa tulonlähde ole. Ja kyllä esim. Yölintu tai Anne Mattila tienaa mukavasti ihan keikkapalkkioillakin. Hinnanalennuskin on sinällään aika vaikea juttu. Jos levynhinta tiputetaan esim. 20 € sinne 17€ niin ei varmasti levyjen osto kasva niin että hinnanalennuksen avulla jonkin tahon "kakku" ei pienene koska levyjen osto tuskin kasvaisi muilla kuin niillä joilla rahaa suht vähän ja sijoittavat muutenkin paljon levyihin. 10 € levymyynnilläkään tuskin päästään parempiin tuottoihin kuin 20€ koska levyjä pitäisi sitten myydä yli kaksi kertaa enemmän. Mutta suurin ongelmahan levynmyynnissä suomessa on väkimäärä. Jos potentiaalisia ostajia olisi esim. 100 miljoonaa suomessakin niin olisihan sitä levyn hintaa helpompi tiputtaakkin ja saisivat ne artistitkin ihan mukavasti rahaa.

Letukka23/31

Nohnoh. Turha yrittää 20e levynhintaa jollain kuljetuksilla säestää. Tuolla 50 senttiä/levy jäisi 10k kappaleen erästä 5000e kuljetuksiin. Ja jos oletetaan että kaikki kappaleet menevät suomenmarkkinoille niin kyllä se posti kulkee reilusti halvemmalla. Eikö? Totuus vain on, että se levy-yhtiö siitä leijonanosan vie ja tekevät sillä törkeän paljon _voittoa_. Ja artisti saa 80 senttiä per levy.
Se tekee 10k kappaleen erästä 8000e. Ja jos bändi on vaikka viisijäseninen, 1600e per persaus. Rahaa on kuitenkin liikkunut levyn hinnan ollessa 17e, 170k.

Minne on loput 169200 euroa menneet? Sitä on aivan turha jollain kuljetuksilla yrittää selittää :-)

Letukka24/31

Vittu. Tuli laskuvirhe pankissa sinun eduksesi :-O. Eli siis rahaa jää artistin osuuden jälkeen 162k. No, on sekin aika paljon hukkarahaa?

Jep_25/31

Letukka, meinaatko että levyn teko on levy-yhtiölle muuten ilmaista, mutta vain artistille pitää maksaa vähän kipurahoja?!

Entäs se jälleenmyyjän osuus? Ihmettelin tuossa aiemmin Guruttajaa, mutta oletko sinä sellainen sankari joka pyörittäisi bisnestä täysin ilman katteita? Sori guruttaja, menetit vakioasiakkaan, letukka myy halvemmalla :D

Letukka26/31

Jep_, jos meinaat studiokuluja sun muita niin ne ovat aika minimaaliset sen jälkeen kun kamat on hankittu. Tottakai levyn teossa maksaa useat asiat kuten promootio, jälleenmyynti, levyn hardcopyt, etc etc, Mutta täällä siinä 17e levyssä on se kymppi täyttä ilmaa joka menee levy-yhtiölle. Ja sekin taitaa olla vielä aika alakanttiarvio. Ja sillä kympillä rahoitetaan levy-yhtiömoguleiden uudet huvijahdit ja kanarianmatkat.

Onko oikein? Sen saa jokainen itse päättää. Minun mielestäni ei ole. Mutta hey, up to you. Itsekkin ostin vasta Iron Maidenin parhaimmat levyt kun tulivat tarjoukseen 8,95. JOS SIIHEN HINTAAN PYSTYTÄÄN MYYMÄÄN, NIIN MIKSI SITTEN EI MYYDÄ? Anyway, se oli minusta oikea hinta näille mestariteoksille. Olenko väärässä?


En.

morbir27/31

et todellakaan. jos cd-levyjen hinta laskis jonnekki vajaaseen 10 egeen ni voi olla että piratismiki vähenis eikä paruttais tosta niin paljoo.
mä en henkohtaseti tule enää ikinä maksamaan cdstä tuota 20 euroa kun sen saa kympillä esim. free recordsista.

St.anger oli kyllä hyvähintanen mutta paska silti..

gerbiili28/31

Musiikkimaku kun on mitä on, niin ite löytää halvalla mieleisiään levyjä jos jaksaa ettiä, ja älppäreitä tulee melko paljon vielä kuunneltua. Hmm. taidankin heittää vaikka Vaughanin Texas Floodit soimaan, pääsee irti tuosta mielikuvasta että koneelle ilmeistyisi vahingossa 50 centtiä (musiikkia tarkoitan..) o_0

Casepri7029/31

Kyllä tolla 50 Centilläki tota fyrkkaa varmasti on, mutta
nyt ei kyse siitä...

olli|30/31

Juuri kuten letukka sanoikin, niin jos levyn pystyy myymään 8,95€ vuosi ilmestymisen jälkeen. Niin voi sen myydä sillä hinnalla ilmestymishetkelläkin. Mikään kauppa ei myy halvemmalla, kuin on ostanut. Ja se miksi levyjen hinnat ovat Suomessa n. 20€ johtuu kauppojen ja valtion ahneudesta.

n_r31/31

Quote:
Ja se miksi levyjen hinnat ovat Suomessa n. 20€ johtuu kauppojen ja valtion ahneudesta.
Ööö, miksi vain Suomessa? Onko esim Saksassa valtio/kauppa vähemmän ahne vaikka levyt maksaa saman ~20€. Saksassahan ALVikin on pienempi kuin suomessa ;-)

Mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että aika harvasta levystä olen valmis maksamaan 20€. Toisaalta miksi maksaisikaan kun tätä nykyhumppaa soitetaan tuutista jatkuvasti. Miksi minun edes pitäisi ostaa levy jotta voisin kuunnella sitä samaa mitä radiosta tulee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT