AfterDawn logo

MPAA voitti oikeudessa - LokiTorrent suljettu

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
18 kommenttia

Yhdysvaltain elokuvateollisuuta edustava MPAA voitti Yhdysvalloissa oikeudenkäynnin LokiTorrent.com-sivustoa vastaan. LokiTorrent oli BitTorrent-jakotekniikan kannalta keskeinen tracker-sivusto. Sivusto toimi hakemistona jaettaessa laitonta materiaalia, kuten elokuvia ja tv-sarjoja.

Sivuston ylläpitäjä Edward Webber on suostunut MPAA:n miljoonan dollarin korvausvaateeseen. Lisäksi Webber luovuttaa elokuvasäätiölle valtaisan määrän tietoa, joka on keräytynyt sivuston kahden vuoden toiminnan aikana. MPAA toivoo saatujen tietojen avulla pääsevänsä kymmenien tuhansien piratistien jäljille.

Elokuvasäätiön mukaan LokiTorrentilla oli jopa neljännesmiljoona käyttäjää, joiden kautta jaossa oli yli 35000 eri elokuvaa, musiikkikappaletta tai muuta tiedostoa. MPAA:n antipiratismi osaston johtaja, John G. Malcom sanoo, että jatkossa tietojen perusteella voidaan tarvittaessa nostaa kanteita, mutta kuitenkin harkiten.

Sanomalehti LA Times yritti turhaan saada kommenttia tuomitulta Weberiltä. Oman verkkosivunsa mukaan Weber on 28-vuotias verkkosivujen taittoa harrastava tietokonekonsultti. On varsin todennäköistä, ettei hänellä ole varaa maksaa miljoonan dollarin korvauksia, joihin hän suostui.


Weberin lakimies Charels S. Baker uskoo, että ainakin osa LokiTorrentia vastaan läpimenneistä syytteistä olisi ollut puolustettavissa oikeudessa, jos rahaa olisi ollut tarpeeksi. Kuitenkin ymmärrettävästi elokuvayhtiöllä riitti rahaa asiansa tueksi, mutta Weberillä "oli kyllä kiviä heitettäväksi, muttei rahaa linkoon", kuten Baker Daavid ja Goljat -vertausta käyttäen tilannetta selvensi.

MPAA:n vajaat kolme kuukautta kestänyt BitTorrentin vastainen kampanja on ollut tehokas. Torrent-palvelimien määrä on laskenut kampanjan aikana 40 prosentilla.

Viimeisimmän voittonsa myötä MPAA ilmoitti myös aloittavansa toisen BitTorrentin tracker-sivustojen vastaisen haasteaallon Yhdysvalloissa. Säätiö myös ottaa yhteyttä palveluntarjoajiin, joiden omistamilla verkoissa toimii eDonkey-palvelimia. Lisäksi neljää tiedostojen jako -ohjelmia myyvää sivustoa odottaa syytteet ja MPAA painostaa Itävallan virkavaltaa aloittamaan vastaavat toimet.

"You can click but you can't hide", pelottelee MPAA Lokitorrent.com-sivustolle saapuvia vierailijoita. Säätiö on valjastanut sivuston propagandansa levitykseen asettalla sivustolle yksinkertaisen ja tylyn posterin.

Lähde:

LA Times

18 KOMMENTTIA

lommi1/18

Itke ja vislaa!!!

Torrent-palvelimien määrä on laskenut kampanjan aikana 40 prosentilla.

Suomessa 2 lähti 3 tilalle.

Weberin lakimies Charels S. Baker uskoo, että ainakin osa LokiTorrentia vastaan läpimenneistä syytteistä olisi ollut puolustettavissa oikeudessa, jos rahaa olisi ollut tarpeeksi. Kuitenkin ymmärrettävästi elokuvayhtiöllä riitti rahaa asiansa tueksi, mutta Weberillä "oli kyllä kiviä heitettäväksi, muttei rahaa linkoon", kuten Baker Daavid ja Goljat -vertausta käyttäen tilannetta selvensi.

Kaikki on vaan rahasta kiinni.

Letukka2/18

No vittu juuri näin, voi helvetti. Klikkasin itseni afterdawnin sivuille jonkun mehevän uutisen toivossa mutta tämä kyllä...Voi helvetti. Väärinpäin. Argh. No, eipä ole oma lehmä ojassa lokitorrentin kanssa...

vaaris3/18

Pelon voima on MPAA:n suurin ja tehokkain ase.

Quote:
MPAA:n vajaat kolme kuukautta kestänyt BitTorrentin vastainen kampanja on ollut tehokas. Torrent-palvelimien määrä on laskenut kampanjan aikana 40 prosentilla.

Jusef4/18

No saas nähä miten jatkossa Torrent verkon käy. Torrent verkkossa liikkuu todella paljon laillista kamaa ja valitettavan paljon laitonta sellaista. Trackerit varmaan tulevaisuudessa tulevat sijaitsemaan maissa joissa sellaisen ylläpitäminen on laillista "Piratebay?" (tiedä sitten miten tuo ennakkopätös toimii käytännössä, toivottavasti adminit eivät ryssi koko juttua).

Ja lisäksi ei voi kun taas ihmetellä kuinka asiat hoidellaan jenkeissä! Raha ratkaisee, no kait se on evoluutiota, "Survival Of The Richest" :D

Deranger5/18

Kannattaa suhtautua sitten melkoisella varauksella näihin artikkeleihin, sillä ne perustuvat lähes yksinomaan MPAA:n suoltamaan propagandaan. Lokitorrentin ylläpitäjälle on käsittääkseni määrätty ns. "gag order" eli hän ei saa puhua tapauksesta mitään. MPAA on esimerkiksi suureen ääneen hehkuttanut että Webber on suostunut luovuttamaan lokitiedostoja kahden vuoden ajalta, mutta mitä he unohtivat mainita on että niitä lokitiedostoja ei ole joko lainkaan tai ainakaan niissä ei ole juuri mitään arvokasta tietoa:
http://www.zeropaid.com/news/articles/auto/02122005i.php

Väite, että torrent saittien määrä olisi mukamas laskenut 40% tuntuu myöskin melkoiselta huuhaalta, niitähän nousee kuin sieniä sateella joka kerran kun joku suljetaan ja yleensä vielä nykyään maihin joissa ne ovat joko laillisia tai sitten muuten vaan MPAA:n kouran ulottumattomissa. Niin kauan kun on Kiinaa, Koreaa ja Venäjää niin torrent saitteja tulee olemaan.

mcmopo6/18

Toikin kyllä sattui olemaan viimeisiä hyviä torrent sivuja. Not ilalle tulee varmaa muutaman pienempi sivusto.

handeran7/18

paikallisen MPAA:n propagandaa oli myös liikennemäärien dramaattinen tippuminen KRP:n ratsattua finreactorin,Suora lainaus sektorilta ->

http://sektori.com/uutiset/6194

Quote:
Tuo kuvassa oleva pudotus selittyy sillä että tuolla hetkellä Elisa alkoi käyttää Fixic 1 solmupisteen lisäksi myös Fixic 2 solmupistettä :

http://stats.lanwan.fi/ficix/f1elisasum.cgi
http://stats.lanwan.fi/ficix/f2elisasum.cgi

Kokonaisliikenne ei sen sijaan tippunut mitenkään dramaattisesti :

http://stats.lanwan.fi/ficix/sumelisa.cgi

eli kyllä se p2p liikenne on vielläkin aika hajanaista eri systeemien kesken ja lisää hajaantuu kunhan exeem,ants,mute lähtevät käyntiin, + kunhan muut kehityksessä olevat p2p softat tulevat ulos beta vaiheestaan,sääli vaan että nämä salatut p2p ohjelmat ovat juuri sitä mitä terroristit ovat rukoileet polvet verillä jumaliltaan jo pitkään,mutta tähän suuntaan ovat kehitystä ohjanneet MPAA,Teosto,Kopiosto ja KRP ,"mitä kylvät sitä niität" sanottiin isossakin kirjassa,ja pelkäänpä että tulevaisuudessakaan tuon lauseen totuus ei muutu,p2p on tullut jäädäkseen piti siitä tai ei.

Osku878/18

Kyllä toi elisan kokonaisliikenne muuten tippu aika paljo siinä joulukuun puolesvälis......

friis9/18

Quote:
Sivuston ylläpitäjä Edward Webber on suostunut MPAA:n miljoonan dollarin korvausvaateeseen.
Aika iso summa linkkien välittämisestä...

räkänokka10/18

ite mielummin istusin muutaman kuukauden kun maksaisin sakkoja+korkoja loppuelämäni.

poisoned11/18

Jenkkilässä varmaan telotettas jos ei maksais sakkoja tms. =) sen verra tärähtäneitä ne on..

räkänokka12/18

meinasin että ei olis suostunu korvauksiin vaan olis mielummin ottanu linnaa... tiedä sitten paljon sitä olis napsahtanu. varmaan joku 300 vuotta.

TrediC13/18

no on noita viel http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/147758
ei ne noita kaikkia saa alas jos tossaki meni melkee puol vuotta

eemil14/18

([url]ttp://www.uk-torrents.com/[/url]

Näinköhä tuokii sit

gerbiili15/18

Eiköhän mpaa:n tärkein pelote ole tälle hetkellä nimenomaan se pelote. luulisi heidän itsekin tajuavan että ei ole mahdollisuuksia sulkea kaikkia, yrittävät isoilla korvauksilla ja kovilla lauseilla saada ihmiset pois käyttämästä näitä.

Lauzi16/18

Kuinkahan kauan siinäki taas menee et joku näppärä kehittää uuden systeemin noiden warejen levitykseen:
napster...kazaa(ja muut mukavat)....DC++...Torrentit...???....

gerbiili17/18

Onhan niitä uusia jo nyt, vaikeammin löytää käyttäjän joka lataa.

muxfolder18/18

Vähän samanlaista meininkiä tämä on mitä oli joskus noiden waresivujen kanssa kun ladattiin pelejä ja ohjelmia www-sivuilta. Kun yksi iso saitti joutui sulkemaan jonkun poliisin pakottamana niin tuli viisi tilalle joista joku kasvoi suureksi. Ja joutui tottakai jossain välissä sulkemaan :D

Mutta kehitys kehittyy ja nyt vainotaan torrentsivuja. Ja niin kauan kun on niillä sivustoilla kysyntää, niin kauan niitä joku pyörittää. :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT