AfterDawn logo

Levyteollisuudelle ensimmäinen voitto Briteissä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Levyteollisuuden brittiläinen etujärjestö BPI on voittanut ensimmäisen erän oikeussaleissa, kun brittiläinen oikeusistuin määräsi 28 viime kuussa syytteeseen joununeen P2P-käyttäjän palveluntarjoajat luovuttamaan käyttäjien henkilötiedot BPI:lle 14 vuorokauden sisällä.

BPI on ilmoittanut, että se tulee tarjoamaan kaikille syytetyille mahdollisuuden jutun sopimiseen oikeussalien ulkopuolella. Mutta samaan hengenvetoon järjestö muistuttaa, että mikäli käyttäjät eivät sovi juttujaan, BPI tulee viemään oikeustaistelun loppuun asti. BPI:n mukaan kaikki 28 syytteeseen joutunutta käyttäjää olivat ns. suuria levittäjiä, eli käyttäjiä, joiden kautta P2P-verkkoihin siirtyi materiaalia suuria määriä. BPI ei aio oman ilmoituksensa mukaan edelleenkään kohdistaa tuleviakaan iskujaan satunnisiin P2P-käyttäjiin, jotka lähinnä lataavat musiikkia itselleen, eivätkä niinkään levitä materiaalia verkossa.

Lähde: BBC

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT