AfterDawn logo

Uusmediayritykset hakevat tukea EU:n suunnalta

Jari Ketola Jari Ketola

Eurooppalaiset uusmediayritykset ovat kääntyneet Euroopan Unionin puoleen sisällön lisensoimisen helpottamiseksi. Alan edustajat kertoivat ongelmistaan kilpailuasioista vastaavalle komissaari Mario Montille torstaina.

Tilausvideopalveluita tarjoava LuxSat kertoi, että sen on vaikea päästä markkinoille, koska perinteiset videovuokraamot ja TV-kanavat haluavat omia sisällön itselleen, eivätkä sisällöntuottajat ole halukkaita lisensoimaan esimerkiksi uusimpia elokuvia yrityksen palveluun.

Mobiilipuolella olisi puolestaan kiinnostusta esimerkiksi tuoreiden urheiluvideoiden tarjoamiseen kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen käyttäjille. Myös mobiiliyrityksillä on vaikeuksia lisensoida haluamaansa sisältöä.

Komissaari Monti ilmaisi ymmärtävänsä ongelmat, joita uusmedia-ala on kohdannut. Hänen mukaansa kilpailuvirasto kiinnittää erityisesti huomiota media-alaan ja tulee puuttumaan epäkohtiin, mikäli alalla havaitaan kilpailua rajoittavia epäkohtia.

Kaikille pelkkä epäkohtien tarkkailu ei riitä. Liegessä, Belgiassa toimivan oikeustieteellisen instituutin professorin Damien Geradinin mielestä ongelman ratkaisua tulee lähestyä lainsäädännön kautta.


Lähde: News.com

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT