AfterDawn logo

Verkkoradioiden rojaltimaksuista sopu Yhdysvalloissa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Päinvastoin kuin Suomessa, jossa viimeisetkin verkkoradiot ovat hiljentyneet Gramexin maksuvaatimuksiin, Yhdysvalloissa verkkoradioiden tekijänoikeusmaksuista tunnutaan vihdoinkin pääsemään lopulliseen sovintoon.

Yhdysvaltain Tekijänoikeustoimisto hyväksyi verkkoradioita edustavan DiMAn ja levyteollisuutta edustavan SoundExchangen kompromissiehdotuksen, jonka mukaan uudet verkkoradioiden tekijänoikeusmaksut ovat 0,076 Yhdysvaltain senttiä esitetyltä kappaleelta tai 1,17 Yhdysvaltain senttiä kuunnellulta tunnilta per käyttäjä jos kyseessä on ilmainen, mainosrahoituksella toimiva verkkoradiopalvelu.

Samalla Tekijänoikeustoimisto sinetöi viime vuonna RIAA:sta omaksi organisaatiokseen irronneen SoundExchangen viralliseksi verkkoradioiden rojaltimaksujen kerääjäksi ja välittäjäksi Yhdysvalloissa.

Lähde: Reuters via News.com

2 KOMMENTTIA

bloc1/2

tietääkö kukaan mitä luokkaa noi maksut olikaan suomessa? olen ymmärtänyt että aika paljonkin suurempia.

Touho2/2

Suhteellisen suolaisia: "yhden kolmen minuutin mittaisen musiikkikappaleen esittäminen yhdellä kanavalla yhtiölle lähes 70 euroa."

Lähde: http://www.yle.fi/yleista/faq_stream.shtml

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT