AfterDawn logo

Pienet studiot voittivat screener-jutun

Jari Ketola Jari Ketola
8 kommenttia

Tuomari Michael Mukasey päätti perjantaina elokuvien screener-kopioita koskeneen jutun pienten elokuvastudioiden hyväksi. Näin MPAA:lta siis evättiin oikeus kieltää jäseniään lähettämästä kopioita elokuvista esim. lehdistön arvioitavaksi. MPAA ilmoitti valittavansa päätöksestä.

"Tiedämme varmuudella, että screenerit ovat olleet pirattikopioiden lähteenä niin kotimaassa kuin ulkomailla," totesi MPAA:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Jack Valenti perjantaina.

Joka tapauksessa kielto rajoitti pienten studioiden elokuvien näkyvyyttä lehdissä ja olisi vaikeuttanut palkintoehdokkuuksien saamista. Pienten studioiden lisäksi myös elokuvakriitikot ottivat päätöksen ilolla vastaan. L.A. Critics Associationin puheenjohtaja Jean Oppenheimer oli yllättynyt päätöksestä, muttei osannut suoralta kädeltä sanoa, tulevatko he päätöksen myötä järjestämään palkintogaalansa. Järjestö ehti jo peruuttaa gaalan protestina MPAA:n screener-kiellolle.

Lähde:
E! Online

8 KOMMENTTIA

amirdo1/8

On oikein että pienet yhtiöt voitti!. mutta en sano sitä että kyllä isoilla yhtiöllä on vara sano niin. mutta kiitos oikeudelle siellä!!!

artsa872/8

Loppu hyvin, kaikki hyvin =D .. no eii periaatteessa kyllä ihan hyvä, kun vaihteeks (heikompi,köyhenpi tai vastaava) voitti..

weemre3/8

Ostin Tallinnan sataman "ostoskeskuksesta" THE MATRIX elokuvan VHS kasetilla, mielenkiintoista asiassa oli se ettei elokuva ollut vielä tullut ensi-iltaan edes ameriikan ihmemaassa, ja kaikki kansitekstit oli suomeksi varoituksia ja copyrightejä myöten, "kauppias" myös pyöritti videoissa ko leffaa ja ihan oli suomenkieliset tekstit ja kaikki!
MUTTA kotona sitten paljastui karu totuus, tekstitykset oli tehnyt joku Virolainen mielisairaala potilas stadin slangilla ja ihan päin helvettiä, kantta tarkemmin tutkimalla myös siinä oli kirjoitus- ja kieliopillisia virheitä ja kuvanlaatu oli eri kuin esittelyvideossa, ilmeinen kopion kopio.
Olin juuri tukenut rikollista toimintaa 60FIM summalla, ja palkinnoksi sain ansioni mukaan.
TÄTÄ yo lailla voitaisiin estää!

Tomcat4/8

weemre, syytä vaan kuule itseäs tosta, ihan hyvin tiesit ostavasi piraatin. Yllä oleva laki ei olisi estänyt piratismia.

weemre5/8

No "sain ansioni mukaan" on yleensä itsensä syyttämistä.
Harvapa ei tiedä kumpi tulee ensin, VHS vai ensi-ilta.
Pointti onkin että piratismi (toisten kustannuksella rikastuminen) vähenisi kun leikattaisiin tästä päästä.

artsa876/8

Jos elokuva on hyvä, niin sen dvd ostetaan. Näin siittä saa nauttia pitkään

Ullex7/8

Niin nautitaan, ellei se oli disneyn 6$/24h-dvd -elokuva :)

TVH8/8

ei ammattipiratismia tai muutakaan ammattirikollisuutta tuollaisilla rajoituksilla hetkauta. Niillä on aina keinonsa löytää ne tarvitsemansa tuotteet, ikävä kyllä. Tuollaiset rajoitukset vain rajoittavat jotain ihan muuta, mutta onneksi se ei tule edes voimaan nyt, sen verran järkeä oli onneksi kyseisen tuomarin päässä. ehkäpä roimat hinnan alennukset auttaisivat siihen että ihmiset ostaisivat enemmän alkup. leffoja, näin ainakin itse tekisin! Mutta ikipäivänä en kyllä piraattia ostaisi!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT