AfterDawn logo

Australialainen MP3-sivusto suljettu

Jari Ketola Jari Ketola
3 kommenttia

Australialainen internetpalveluntarjoaja ComCen ja levy-yhtiöt ovat sopineet, että suljetun www.mp3s4free.net -sivuston sisältöä ei tulla palauttamaan ainakaan ComCenin toimesta.

mp3s4free.net -sivuston omistaja, Stephen Cooper, sulki sivustonsa vapaaehtoisesti eilen, koska hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut taloudellisia resursseja oikeustaisteluun. Levy-yhtiöt haastoivat Cooperin ja ComCenin viime viikolla oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista. Sekä Cooper että ComCen kuitenkin kiistivät syytteet ja vannoivat käyvänsä taistelun loppuun saakka. mp3s4free.net -sivusto sisälsi linkkejä piraattiäänitteisiin. Yksikään laiton kappale ei kuitenkaan ollut Cooperin itse valmistama ja ne sijaitsivat kolmansien osapuolien palvelimilla. Näin ollen ComCenillä ei itse kappaleisiin ollut osaa eikä arpaa.

Piraattitiedostoihin linkittäminen on ollut kiistanalainen puheenaihe koko Internetin kaupallisen historian ajan. Moraalisesti kysymys on selvä, mutta lakiteknisesti kyseessä onkin huomattavasti vaikeampi tapaus. Sinällään tuomittava, piraattimateriaalin saatavuuden helpottaminen ei välttämättä ole maan lakien vastaista.


Lähde:
ZDNet Australia

3 KOMMENTTIA

takku321/3

Mites muuten suomenlaki tuosta sanoo?
Eli jos kirjoitan tähän http://www.packetnews.com
joka on hakukone ja jonka avulla pääsee lataamaan , syyllistynkös johonkin?
Entäs jos kirjoitat http//www.eiminunpalvelin.com/invfx-cod.part01.rar
entäs tässä tapauksessa ?

Agent_0072/3

Muistaakseni toi palvelin vielä ratsattiin, mutta ei ollut mitään laitonta siellä.

dRD3/3

takku32: Se on vähän epäselvää, kun tuosta AFAIK ei ole Korkeimman oikeuden päätöksiä Suomesta. Mutta mulle on kerrottu parilta oikeusoppineelta taholta että jos linkkaan http://jokudomain.com/ware.cracki.pelle.file.rar :iin, niin silloin syyllistyn rikokseen. Mutta jos linkkaan http://jokudomain.com/, jossa sitten on linkki sivulla tuohon ware.cracki.pelle.file.rar:iin, niin en syyllisty mihinkään. Mutta en suosittele kokeilemaan rajoja ;-)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT