AfterDawn logo

MPAA ja Akatemia yhteisymmärrykseen screenereistä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
4 kommenttia

MPAA ja Oscareita hallinnoiva Academy of Motion Picture Art ovat päässeet yhteisymmärrykseen paljon kohua aiheuttaaneessa jupakassa ns. screener-nauhoista.

Sopimuksen mukaan ennakkonauhoja ei lähetetä tänä vuonna muille kuin Akatemian jäsenille eli ainoastaan Oscareista äänestäville henkilöille. Samalla sovittiin myös siitä, että ainoa käytettävä formaatti tulee olemaan vesileimoilla varustettu VHS-kasetti eli DVD-ennakkokopiot jäävät julkaisematta ainakin Oscareiden yhteydessä suurimmilta studioilta tänä vuonna.

Akatemian jäsenten pitää allekirjoittaa ennen ennakkokopion saamista sopimus, jossa he lupaavat olla viemättä ennakkokopiota oman kotinsa ulkopuolelle ja hyväksyvät samalla sen, että heidän saamaansa ennakkokopioon on sisällytetty yksilöity vesileima, jonka avulla nauhasta otetut kopiot voidaan jäljittää takaisin elokuvan levittäneeseen henkilöön.

Sovintoa ovat luvanneet kunnioittaa jo MPAA:n jäsenstudioiden lisäksi myös New Line Cinema sekä DreamWorks. Suurimmaksi kiveksi kenkään jää kuitenkin muiden elokuva-alan palkintojen kohtalo, sillä nyt sovittu sopimus kattaa ainoastaan Oscarit, muttei esim. Golden Globe-palkinnoista äänestäviä tahoja.


Lähde: Hollywood Reporter

4 KOMMENTTIA

-ReapeR-1/4

jaaha...vai tämmönen päätös siitä sitten aikaan saatiin..
vesileimalla varustettu VHS..hmm..miks ne ei tee vesileimalla varustettua DVD:tä ? =))

DasViper2/4

DVD olisi helpompi ripata kuin VHS ja DVD:stä sais hyvää kuvanlaatua. "Warestajat" saisivat sen leffan, mutta paskalla laadulla.

mpk6663/4

...

petska4/4

Taitaapa jäädä Sormusten Herran dvd-versio katsomatta keväällä. Harmi. VHS-versiot on ikävän huonolaatuisia =)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT