AfterDawn logo

Microsoft valmistelee vastaiskua Applen iTunesille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
4 kommenttia

Microsoft ja sen kumppanit musiikin verkkomyynnissä, kuten Pressplay, ovat joutuneet suu auki haukkomaan henkeään viime viikkoina, kun Apple on lähes tyrmäävällä tehokkuudella onnistunut vuosien kädenväännön jälkeen todistamaan kiistatta, että verkossa voidaan myymään musiikkia digitaalisessa muodossa tehokkaasti.

Microsoft on tästä suivaantuneena valmistelemassa -- varsin odotetusti -- vastahyökkäystä loppuvuodesta, jolloin myös Applen iTunesin Windows-versio pitäisi tulla jakeluun. Microsoft on keskittänyt energiansa Windows Median käyttöoikeusmekanismin eli ns. DRM-tekniikan kehittämiseen. Ongelmana Microsoftin lähtökohdassa on ollut tiukka DRM-politiikka, joka on tehnyt käytännössä mahdottomaksi ostettujen kappaleiden siirtämisen kannettaviin musiikkisoittimiin tai esim. CD-levylle.

Microsoft on päättänyt pitää tiukan linjansa ja aikoo ilmeisesti jatka Pressplayn mallin mukaan, jossa kuluttaja imuroi kappaleet koneelleen ja kappaleita voidaan kuunnella koneella niin kauan, kuin käyttäjä on kuukausimaksuin liittyneenä Pressplayhyn (tai muuhun vastaavaa tekniikaa käyttävään palveluun). Jos käyttäjä eroaa palvelusta, ei imuroituja kappaleita voida enää kuunnella. Microsoft aikoo ratkaista kannettaviin soittimiin ja muihin vastaaviin laitteisiin liittyvän ongelman siten, että se kehittää DRM-tekniikkaansa omaksi komponentikseen, jonka laitevalmistajat voisivat sisällyttää laitteisiinsa. Tämä tekniikka tekisi siis em. laitteissa samat tarkistukset kuin WM-alusta tekee nyt tavallisissa pöytäkoneissa -- jos käyttäjä lopettaa palvelusta maksamisen, ei imuroituja kappaleita voi enää kuunnella. Microsoftin markkinointimuskelin ansiosta ei liene suurikaan ihme, jos useampikin laitevalmistaja suostuu ko. tekniikan sisällyttämiseen laitteisiinsa. Eri asia on sitten se, ovatko kuluttajat valmiita "vuokraamaan" musiikkiaan vai haluavatko he sen kertaostoksena, jonka he omistavat tämän jälkeen pysyvästi..


Lähde: News.com

4 KOMMENTTIA

mika1/4

noniin, oli jo aikakin meille muillekin saada tuollainen Applen iTunesin kaltainen musapalvelu, tosin tuo hieman huolestuttaa:

"kuluttaja imuroi kappaleet koneelleen ja kappaleita voidaan kuunnella koneella niin kauan, kuin käyttäjä on kuukausimaksuin liittyneenä Pressplayhyn (tai muuhun vastaavaa tekniikaa käyttävään palveluun). Jos käyttäjä eroaa palvelusta, ei imuroituja kappaleita voida enää kuunnella".

..siis en kyl käyttäs itte tollast "vuokrauspalveluu"

stomppa822/4

siis eikö ne oppi että sitä musiikkia ei vuokrata , en ainaka maksa tosta kun löytyy nettiradiotakin josta voi kuunella .

rane843/4

Toihan on aivan kauheeta. En ymmärrä kuka haluaisi vuokrata musiikkiaan. Leffoja voi vuokrata kun niitä katotaan kerran ja sitten ne jää hyllyyn, mutta musiikkia taas kuunnellaan kerrasta toiseen moneen kertaan. Sen ehkä tajuun, että voi vuokrata, jos saa halvalla kuunnella levyn ennen ostoa, mutta sekin on musiikki kaupoissa ja "muualla netissä" ilmaista.

Latexxx4/4

Windows media 9:n äänenlaatu on kyllä sieltä ja syvältä. Jää M$:n biisit ostamatta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT