AfterDawn logo

Norja vs Johansen jälleen joulukuussa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
3 kommenttia

Yksi tarkimmin seuratuista oikeussalidraamoista digitaalisen multimedian saralla jatkuu tämän vuoden joulukuussa. Norjan poliisin talousrikoksiin erikoistunut yksikkö ilmoitti tänään, että Norjan vetoomustuomioistuin on suostunut ottamaan ns. DeCSS-jutun käsiteltäväkseen.

Jutun syytetty osapuoli on teini-ikäinen Jon Johansen, joka voitti juttunsa Norjan käräjäoikeudessa tämän vuoden alussa. Juttu liittyy ohjelmaan nimeltä DeCSS ja siihen, että Norjan poliisitutkinnan mukaan Johansen olisi ko. ohjelman pääohjelmoija (vaikka näin ei useimpien lähteiden mukaan olekaan). DeCSS -ohjelmalla voidaan murtaa DVD-levyiltä löytyvä CSS-salaus ja tällä tavalla on mahdollista katsoa DVD-elokuvia mm. Linuxilla, jolle ohjelman teon aikaan ei ollut yhtään "laillista" DVD:n katseluohjelmaa saatavilla. Valitettavana muotoseikkana ohjelma mahdollistaa myös DVD-elokuvien kopioinnin kovalevylle ja täten niiden edelleenjakelun esim. verkon kautta.

Lähestulkoon korneinta koko jutussa lienee se, että Norjassa ei ole lainsäädäntöä joka tekisi DeCSS:n tyyppisten ohjelmistojen teosta tai jakelusta laitonta. Tämän vuoksi Johansenia syytetäänkin lakipykälien pohjalta, joita käytetään esim. pankkien turvajärjestelmiin murtautumiseen verrattavissa jutuissa. Eli toisin sanoen Johansen on murtautunut syyttäjän mukaan laittomasti omistamiinsa DVD-levyihin.


Lähde: ABCNews.com

3 KOMMENTTIA

Jarpo1/3


Hyi helkkari. No tietysti tuo johtuu siitä että Norja on Nato-maa.

Pehmis2/3

Heh, kyllä noi Norjalaisetkin osaavat kämmäämisen jalon taidon.

dodge-703/3

Mielestäni jos jotain ostat,niin se mitä sille teet on oma asiasi,eikä kuulu muille.Liittyy kaikkeen mitä ostat kuten esim.auto.
Kohtahan menee siihen,että joudut kysymään saatko tehdä sitä vai tätä omistamasi tuotteen kohdalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT