AfterDawn logo

FullAudio lisensoi Sonyn musiikkia

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yksi neljästä "suuresta" (vahvasti liioiteltu termi, yksikään palveluista ei ole "oikeasti" suuri millään mittapuulla mitattuna) maksullisesta verkkomusiikkipalvelusta, FullAudio, ilmoitti tänään saaneensa vihdoinkin viimeisen puuttuvan kortin lisensointipakkaansa. Yhtiö ilmoitti päässeensä Sonyn kanssa lisensointisopimukseen Sonyn musiikin käytöstä FullAudion MusicNow-palvelussa.

Samaan hengenvetoon yhtiö kertoi laajentaneensa saksalaisen Bertelsmannin kanssa voimassaolevaa lisensointisopimusta kattamaan myös musiikin polton CDR-levyille sekä ns. pysyvästi lisensoidut imuroidut kappaleet.

FullAudio taistelee alati kasvavien P2P-verkkojen lisäksi myös kolmea kilpailijaansa vastaan, mutta FullAudion jakeluverkostosta löytyy yksi iso tekijä, joka nostaa FullAudion korkeammalle kuin se yksinään pystyisi. Yhtiön palvelua jakelee maailman suurin radioyhtiö Clear Channel radioasemiensa verkkosivujen kautta. Clear Channelilla on noin 1500 radioasemaa pelkästään Yhdysvalloissa.


Lähde: FullAudion lehdistötiedote

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT