AfterDawn logo

Yhdysvaltain Tekijänoikeustoimisto haluaa kommentteja DMCA:sta

Jari Ketola Jari Ketola

Yhdysvalloissa on käyty ajoittain kiivaitakin keskusteluja Digital Millennium Copyright Act-lain ympärillä sen hyväksymisestä saakka. Kongressin kirjastonhoitajan tekijänoikeustoimisto järjestää sarjan tilaisuuksia, joissa jokainen halukas voi tuoda kantansa DMCA:sta esille. Tilaisuuksien perusteella päätetään myöhemmin, onko DMCA:n kopiosuojausten kiertämistä koskeviin pykäliin tehtävä muutoksia.

DMCA:n pykälät kieltävät kaikenlaisten suojausten kiertämisen. Näinollen esimerkiksi kopiosuojattujen DVD-elokuvien tai CD-levyjen kopioiminen omaan käyttöön on kiellettyä. Kiellettyä on myös valmistaa ja myydä DVD-soittimia, jotka ohittavat aluekoodirajoituksen tai joilla on mahdollista ohittaa DVD-elokuvien alussa esitettävät mainokset tai varoitukset.

Tekijänoikeustoimiston ilmoituksen mukaan jokainen, jolla on jotain sanottavaa aiheeta, voi anoa osallistumisoikeutta huhtikuun ensimmäiseen päivään mennessä. "Kuulustelut" järjestetään Washingtonissa huhtikuun 11., 15. ja 30. päivä sekä toukokuun 2. päivä. Kuulusteluja järjestetään myös Kaliforniassa, mutta tarkempaa aikaa ei olla vielä määrätty.


Lakitekstiin nojaavien lausuntojen lisäksi tekijänoikeustoimisto toivoo kuulevansa myös käytännönläheisempiä näkökulmia DMCA:n aiheuttamista ongelmista.

Lähde:
News.com

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT