AfterDawn: IT-alan uutiset

Liquid Audio myi patenttinsa Microsoftille

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 30.9.2002 23:16 Kommentteja (1)

Liquid Audio myi patenttinsa Microsoftille Yksi vanhimmista vielä elossa olevista digitaalimusiikkifirmoista, Liquid Audio, kertoi tänään myyneensä kaikki DRM- (digitaalinen tekijänoikeuksienhallinta) ja maksujärjestelmiin liittyvät patenttinsa Microsoftille. Yhtiö on ollut vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa jo pidemmän aikaa ja patenttien myynti seitsemällä miljoonalla dollarilla Microsoftille auttaa yhtiön kassavarantoja juuri sopivaan aikaan.
Yhtiö aikoo jatkossa keskittyä myymään ja lisensoimaan kokonaisia digitaalisia musiikinjakeluratkaisujaan verkkokaupoille ja sisällöntuottajille. Lisäksi yhtiö on suunnittelemassa fuusioitumista Alliance Entertainmentin kanssa -- yhtiön hallitus äänesti fuusiosta viime viikolla ja äänestyksen tulokset kuullaan tämän viikon perjantaina.

Liquid Audio on perustettu vuonna 1996 ja se on kehittänyt ja tarjonnut siitä lähtien tapaa ostaa musiikkia laillisesti verkon kautta. Valitettavasti useat tekijät ovat tuhonneet yrityksen ennen kirkkaana hohtaneet lupaukset, pääosissa arvatenkin kaksi tekijää; levy-yhtiöiden haluttomuus lisensoida musiikkia myyntiin verkon kautta sekä P2P-verkkojen nousu.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

11.10.2002 22:48

jaa meinaa microsoft laittaa joka ohjelman DRM-SALAUKSEN omin ohjelmin että nillä ei vois esm kuunella nettistä haettua MP3sta jos ei maksa siitä ensimmäistä sentiäkän levy-yhtiön isokengäselle pomolle että ne sais eemmän dollareita taskuun tai ei voi poltta omia CDitä jos ei maksa kans ja miten käy elokuvien rippauminen dvd esm divX si siitäkin pitää kans maksaa muttenhan elovuva-yhtiön lakimiehet hastavat meikäläiset oikeuten syttätävät DRM n ohittamista ja kans laittoman kopion valmistavisesta omista dvd-levyistä ja voi että kans mikkisofttin lakimiehet kans hastavat ´meikäläiset oikeuten tietomurtorikoksesta no miten käy meitsi lyö koneesen LINUKSEN no sitten ei ole kukan hastamassa oikeutten kun ein tee mittän laittonta vaika polttelisin elokuvia CD:le jotka on rippattu DVDltä koti kopiontihan ei ole kiellettyä eikä mikän kopiosuojaus voi tehdä omatarve kopionnista rikollista ? sinässä toi lakialotte on vähän hakotiellä toin kansa mitä saa tehdä ja titä ei sehän ois sama jo syytön laittettas linnan istuman ja syylinen jatkais touhuja että niide pitää ollaa sokeita jos esm joku potkii vanhusta ja satut paikalle just sopivasti ja syylinen pääsee karkkun ja sinut pidättettän ja tuomittan jonkun hakkamisesta onko tämä oikein kysyn vain ?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.10.2002 @ 09:57

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
9 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto