AfterDawn logo

PlayMedia hankaloittaa Napsterin kauppaa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Nimi menneisyydestä -- PlayMedia -- on jälleen palannut parrasvaloihin. Yhtiö tuli tunnetuksi vuoden 1999 aikana, kun se haastoi Nullsoftin, WinAMPin kehittäneen yhtiön, oikeuteen syyttäen yhtiötä PlayMedian koodin käytöstä WinAMPissa. Nyt yhtiö on omalta osaltaan tekemässä Napsterin viimeisistä hetkistä vielä aavistuksen verran dramaattisempia.

Yhtiö jätti tällä viikolla oikeudelle dokumentit, joiden mukaan Napster käytti alkuperäisessä P2P-ohjelmistossaan PlayMedian kehittämää toisto-ohjelmaa ja että osa "tulevan Napsterin" turvallisuusratkaisuista on PlayMedian käsialaa. Yhtiö on lisensoinut nämä osat Napsterille, mutta yhtiöiden välinen lisenssisopimus on laadittu siten, että Napster ei voi siirtää lisenssiään kolmannelle osapuolelle, tässä tapauksessa siis Napsterin ostavalle Bertelsmannille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT