AfterDawn logo

AOL TimeWarner ja EMI ilmoittivat jäävänsä tulostavoitteistaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kaksi suurta mediafirmaa, yhdysvaltalainen mediajätti AOL TimeWarner ja brittiläinen EMI, ilmoittivat molemmat tänään jäävänsä aiemmin ilmoitetuista tulostavoitteistaan. EMIn tilanne on kehnompi, yhtiö ilmoittaa tuloksensä jäävän 20% heikommaksi kuin edellisvuonna. Samalla EMI ilmoitti potkivansa 100 työntekijää ulos osana yhtiön sisäistä säästökuuria.

AOL TimeWarner ilmoitti myös jäävänsä tänä vuonna jälkeen aiemmin ilmoitetusta 12-15 prosentin kasvutahdista liikevaihdossa. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan viidestä seitsemään prosenttia kuluvan tilikauden aikana. AOL pisti säästöleikkurin heilumaan jo tammikuussa, jolloin etenkin Yhdysvalloissa porukkaa sai lähteä lähes jokaiselta yhtiön osastolta. Myöhemmin leikkuri on iskenyt mm. AOL:n selainkehitysyksikköön Netscapeen ja WinAMPia kehittävään Nullsoftiin, joista molemmista on potkittu iso prosentti työntekijöistä pihalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT