AfterDawn: IT-alan uutiset

Hei, nyt kaikki kimppuun! Napster on maassa!

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 8.3.2001 19:02

Kylän isoin poika hyökkää koulun neropatin kimppuun ja joutuu silloinkin ensin tappelemaan pitkän aikaa ennenkuin saa nilkin nurin. Sitten kun se pätkä on vihdoinkin maassa on hyvä hyökätä kimppuun isolla porukalla.
Juurikin näin on tässäkin tapauksessa -- melkein puolentoista vuoden oikeustaistelun jälkeen RIAA pääsi tavoitteeseensa ja sai oikeuden pistämään lähestulkoon lapun Napsterin luukulle. Yks'kaks yllättäen alkaa ilmaantumaan tahoja, jotka haluavat haaskan kimppuun ja jaolle mahdollisista vahingonkorvauksista.

Tänään EMusic, lähes jo Nasdaqin listoilta tipahtanut pörssikurssinsa kanssa painiva musiikkiverkkokauppa, haastoi Napsterin oikeuteen "epäreilusta kilpailusta" ja tekijänoikeuksiensa rikkomisesta.

Napster ei EMusicin mukaan ole reagoinut heidän pyyntöihinsä aiemmin, joissa he ovat vaatineet EMusicin artistien kappaleiden suodattamista järjestelmästä. Lisäksi EMusic väittää Napsterin vääristävän kilpailua ilmaisella, laittomalla, palvelullaan ja vieden siten "leivän EMusicilta".

Toinen vastaavanlainen "hohhoijaa"-taho on nimeltään NARAS -- nimi sinällään ei sano yhtään mitään, putiikki on se taho, joka järjestää vuotuiset Grammy-gaalat Jenkeissä. Ja nyt, kun tämän vuoden Grammy-esiintyjien joukossa oli parivaljakko Eminem & Sir Elton John, odotetaan ko. gaalaillan live-levyä kuin kuuta nousevaa. Ja tietysti Napster on NARASin mukaan uhka tälle, koska levyn julkaisuun on vielä aikaa jonkinverran, mutta kappaleet voi jo nyt imuroida Napsterin kautta.

Tulee vain mieleen, että montakohan tutkimusta mekin olemme näillä sivuillamme raportoineet, joissa on todistettu, että Napsterin käyttäjät ostavat enemmän levyjä. Nooh...

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Firefox hyppäsi virtuaaliseen todellisuuteen – Lataa Firefox Reality Firefox hyppäsi virtuaaliseen todellisuuteen – Lataa Firefox Reality (19.9.2018 08:02)
Jos tykkäät käyttää Firefoxia tietokoneella ja puhelimessa, niin enää ei ole syytä olla käyttämättä sitä myös virtuaalilaseilla. Mozilla on nimittäin julkaissut Firefox Reality -nimisen verkkoselaimen, ....
Amazon aikoo tuoda ääniavustajansa mikroaaltouuniin ja autoon Amazon aikoo tuoda ääniavustajansa mikroaaltouuniin ja autoon (18.9.2018 20:15)
Amazonia ei tunneta teknologiayhtiönä, mutta se silti toimi ääniavustajien ja älykaiuttimien pioneerina. Nyt biljoonan dollarin verkkokauppajätti työstää ainakin kahdeksaa Alexalla varustettua laitetta. ....
Googlen Family Link antaa vanhemmille avaimet teinien puhelimiin Googlen Family Link antaa vanhemmille avaimet teinien puhelimiin (18.9.2018 19:50)
Google julkisti perheiden välisiä älypuhelinkuvioita helpottavan Family Link -hubin viime vuoden puolella. Erityisen käytännöllinen ominaisuus on EU:n tietosuojadirektiivin eli GGDPR:n jälkimainingeissa. ....
Samsungin älypuhelimiin lisää mullistuksia: J-sarja saa kirveestä, Galaxy M tilalle Samsungin älypuhelimiin lisää mullistuksia: J-sarja saa kirveestä, Galaxy M tilalle (18.9.2018 18:55)
Samsung on vuosien saatossa ollut yhdessä Applen kanssa älypuhelinmarkkinoiden stabilointiaines. Korealaisyhtiöltä on voinut vuosi toisensa jälkeen odottaa samaa kaavaa, jolla menestystä onkin ....
Nokian ennen omistama Withings julkaisi uuden Steel HR Sport -älykellon Nokian ennen omistama Withings julkaisi uuden Steel HR Sport -älykellon (18.9.2018 17:56)
Älyvaa'astaan tuttu Withings siirtyi 2016 yrityskaupassa osaksi Nokiaa. Nokian alaisena Withings julkaisi uudelleen Steel HR -älykellonsa. Sittemmin ranskalaisyhtiö on myyty Nokian toimesta ....

Uutisarkisto